Amerikan kauhuihmeen, kökkökauhun ja goren kruunatun kuninkaan, Andy Milliganin elokuvat ovat olleet meikäläiselle vaikeita. Niin huonoja ja kökköjä, että ei ole jaksanut loppuun katsoa.Vaikeaa teki myös Englannissa tehdyn Body beneathin kanssa, mutta ko elokuvan ihan ok (verrattuna Milliganin Amerikkatuotoksiin) kuvaus ja jonkinlainen juoni muutamalla piristyksellä (niistä myöhemmin) varustettuna teki siitä katselukelpoisen.
Lontoon erään hautausmaan vampyyrit (vampyyri)papin(!) johdolla pyörittävät muutamaa ihmistä ja yhtä taloa saadakseen verilinjastonsa taas ojennukseen. Leffan alku, noin puoleenväliin asti on aikamoista tahkoamista, jota muutaman kerran jopa oivallisena (taustaansa nähden) pirskahteleva dialogi pikkuisen piristää. Jonkinlainen (kökkö) tunnelmallisuus kantaa kuitenkin koko elokuvan läpi. Jonkunlaista laimeaa okkultismia, laimeaa satanismia hommassa mukana.
Gorea ei oikeastaan ole kuin yksi kohtaus, näyttelijät eivät aivan niin karmeita kuin Milliganilla yleensä ja kuvaus tosiaan on ihan kelvollista, useimmat herran elokuvathan ovat olleet niin suttuisia, että sekin on ollut yksi, ja melko suuri syy siihen, ettei esim meikäläinen ole pystynyt niitä katsomaan. Lisättynä sillä että suurin osa hänen elokuvistaan on kuvattu jollain yhdellä takapihalla tai yhdessä huoneessa, joiden on vielä pitänyt esittää esim jyhkeää linnaa.
Body beneathissakin pyöritään tosiaan yhdessä talossa paljonkin, mutta jonkinlaista kuvallista vaihteluakin löytyy. Eniten (tällainen ylisanailu tässä yhteydessä sallittaneen) vaihtelua löytyy käsikirjoituksesta, joka on sekoitus tunnelmallista laahaavuutta ja piristäviä nousuja. Näitä nousuja ovat muutamat harvat ihan ok kauhutunnelmoinnit ja oudot heitot. Oudoista heitoista voisi mainita kaksi kohtausta: Toisessa vampparipapin verenpainetta tasataan iilimadoilla ja toinen on kohtaus jossa vampyyrit pitävät kokousta (aiheena on Amerikkaan muutto). Suurin osa haluaisi jäädä good old Englantiin ("What is America? Pimps, prostitutes and religious fanatics."), vain pappismies pienine mutta vaikutusvaltaisine porukoineen pitää meren takaista mannerta parempana.
Höhlä ja höperö elokuva, tylsäkin, mutta kyllä tämän kuitenkin katsoo suuremmitta kolhuitta.
Tuli katsottua toinenkin Milliganin Englannin kauden tuotoksista, Nightbirds (samalta vuodelta). Elokuva alkaa kun nainen pelastaa oksentelevan nuoren miehen kotimurjuunsa, ja kummallinen rakkaustarina alkaa..
VastaaPoistaElokuva on yllättävänkin hyvä, eli tällainen psykoweirdodraama onnistuu Milliganilta, ainakin tämän kerran. Elokuvan loppu onnistuu pikkuisen yllättämäänkin, ainakin meikäläisen.
Jos pystyin Body beneathinkin kelvollisesti katsomaan, niin Nightbirdsin varsinkin pystyin täysin ilman kolhuja, vaurioita ja rasitusvammoja yhdeltä istumalta rykäisemään.