keskiviikko 27. maaliskuuta 2019

Reptilicus (Tanska(!)-USA-61)

Enpä tiennyt että Tanskassakin(!) on tundraa. Tai toimintamonsterielokuvaa! Sillä tämä on tanskalainen(!) toimintamonsterointi! Tai tanskalais-usalainen, American International Picturesin `esitys`. Mutta Tanskaan sijoittuva. Tuohon `tundraan` mennäkseni, filmin alussa kuparinkaivajat löytävät poran-putkentukkeena olevan hirviön peräpyrstön muka `Lapin tundrilta`. (Tundra ei näytä juurikaan tundralta, lehtevää ja rehevää riittää. Eikä lihakasat pyrstöltä. Eikä tundralta näytä myöskään suurehko lentokenttä jolta löytöpyrstö lennätetään Kööpenhaminaan.)

Reptilicus laittaa Köpiksen kappaleiksi! (Eikä ole sen jälkeen Kööpenhamina kuin ennen.) Ei nyt läheskään minkään Godzillan [1] veroisesti, mutta kyllä tämä kuriositeettiuden ylittää. Se asia mikä sen varmasti ylittää ovat hirviön suustansa ampumat Manaajamaisen vihreät (tämä on värielokuva!) happolimat, sähkösyljet!

Hirviö ja näytteleminen kaikilla koko ajan karmeaa kökköyttä, mutta katujen pakoonjuoksijamassoissa paniikin tuntua, varsinkin keskeltä kohoava silta-kohtauksessa, siinä jopa kauhua, kuolemaa. Ja katujen konekivääri tykki pataljoonat räiskivät petoa jatkuvasti ja `uskottavasti`.

Tanakkaa törvellystä.


"Is he good-looking?" "He has three eyes and false moustasche."

[1] Erona Godzilla-elokuvien Muovitokio-hävitykseen; Tässä näytetään enemmän sodan jälkiä. Tässä tapauksessa halvempi toteutus näyttää `aidommalta`, karummalta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti