Tässä Steve Oramin elokuvassa ei puhuta mitään ihmiskieltä, vaan apinamaisesti mesotaan, mölytään (tältähän ne eläinäänet usein ihmisestä kuulostavat) ja muutenkin toimitaan. Erittäin sottainen, sontainen (ja moni muu eritteinen) elokuva.
En yhden katselukerran perusteella pysty määrittelemään jääkö tämä vain yhden katselukerran kuriositeetiksi vai onko tässä paljonkin pinnanalaista tematiikkaa. Vai jääkö sekin vain kökösti toteutetuksi `ihminen on eläin kun vähän vaatteita vähentää ja ihoa raaputtaa`-keittiö, -tai pahemminkin sanottuna vessafilosofiaa.
Enemmän näkyi negatiivista tulevan elokuvasta mieleen, mutta uudet katselukerrat ehkä löytävät elokuvasta muutakin. Jos niitä kertoja tulee.
Mölyä ja suttua. Ja mahdollisesti (muita) ala -ja ylätasoja?
Urpoa roskaa. Löysää roskaa. Tylsää roskaa.
Ja miksi näissä leffoissa hyvin usein, kun halutaan, yritetään olla `rajuja`, näytetään runkkausta, ruualla räpimistä, spermaa ja yrjöämistä. Niin näytetään tässäkin. Boring as heaven, taivahan tylsää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti