"Why don`t you just arrest me?" Ohjaaja Christopher Mongerilla näkyy olevan `suhde` c-kasettisoittimiin, myös Voice Over-elokuvassa `se` on mukana. Repeater alkaa mustavalkoisella panoroinnilla soittimen eri osiin. Play-nappi ja kaiuttimen punainen sykkivä sydän loistavat värillisinä, punaisina.
Sitten siirrytään väreihin ja kaupungin kaduille missä nainen kulkee ja lukee tekstiään (raporttia poliisille ja muutakin) nauhalle, ja kohta sama asia tapahtuu poliisiasemalla. Hän tekee `murhailmoituksen`, hän on tehnyt murhan. Ja haluaa heti telkien taakse. Mutta kun sopivaa lomaketta ei löydy, ja ruumiskin pitäisi löytää, nähdä, ja sitten vielä pitkät tutkimukset päälle...
Mielenkiintoinen, nimensämukainen toisto-surrealistinen istuskelu, seisoskelu, kuljeskelu pitkin tarinaa.
Yksi elokuvan loistoideoista on tehdä kuulusteluhuoneesta, huoneista teatterinäyttämöitä; Vierekkäin on kaksi kuulusteluhuonetta, joiden pysäytyskuviin kamera pistäytyy heilurin tavoin. Toisessa huoneessa omasta mielestään `syyllinen` (nainen) haluaa vankilaan ja toisessa omasta mielestään `syytön` (mies) haluaa heti pois. Molemmat `pääsevät pois`, mutta tuntevatko he toisensa?
Repetear on joko Godard-kunnianosoitus tai kusetus. Kummassakin tapauksessa ihan ässäkamaa. Tämän `strategian` huipennus on kohtaus jossa esitellään takapihan yhden auton sleaze-diakuvien drive-in-teatteri, ja auton `omistaja` hyökkää vaahtoamaan: "This isn`t cinema! It`s too two-dimensional! There`s no no love, no hate, no anger, no life, no death. In a word; No emotion."
Loistava elokuva. `Lopun` ikitylsä kaksosteemakaan ei pysty viemään tätä kehua pois. Elokuvan `viralliset` kaksoset ovat kamera ja magnetofoni. Olipas sähäkkä ja säväyttävä filmi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti