Kabuki-näyttelijä suorittaa hitaan, monimutkaisenkin, mutta sivullisia, syyttömiäkin tuhoavan koston murskatakseen vanhempiensa itsemurhiin syylliset henkilöt.
Elokuvan tarinaa on moitittukin, mutta sen voimakasta visuaalisuutta lähestulkoon pelkästään kehuttu. Minusta tässä Ken Ichikawan mestariteoksessa molemmat osapuolet ovat loisteliaassa tasapainossa, visuaalisuus loppusuoran, kalkkiviivojen verran ehkä edellä.
Vanhojen tapahtumien (tässä 1800-luvun alku) sijoittaminen teatraalisille näyttämöille (värejä tihkuville sellaisille, mutta myös näyttämöiden ulkopuolella) ei ole japanilaisissa elokuvissa uutta ja uniikkia, mutta tässä erikoista on se, että nyt visuaalisuus on aivan tapissa, mutta se on silti silmissä lepäävän rauhallista ja (julman) kaunista. Hyvä kombinaatio.
Elokuvan alkutekstien ensimmäinen tekstiplanssi kertoo että tämä on näyttelijä Kazuo Hazekawan kolmassadas elokuva. Hän esittää kahta hahmoa, kabuki näyttelijää (erittäin loisteliaasti) ja mestarivarasta (loisteliaasti).
Täydellistä aivo ja silmäkarkkia, mutta myös kuulosellaista; Ääniraidalla vaihtelee tasaisen epätasaisesti (lue: tarkasti mietittyinä) kabukimainen kilinä ja kolina, sekä smoothviihteinen cocktailjazz.
+ Dvd:llä bonuksena Japanin elokuva, Nagisa Oshiman kokoama, ei edes tunnin mittainen elokuvien kuvien, nimien, ohjaajien ja elokuvapätkien juoksutus on yhtä aikaa monipuolinen että wikipediaaninen tykitys jonka pluspuolena on Oshimamainen japanin uuden aallon elokuvien ja ohjaajien mukanaolo, mutta miinuspuolena Oshimamainen liiallinen keskittyminen niihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti