lauantai 25. helmikuuta 2017

Death carries a cane - Murhaaja pukeutuu mustaan (Ita-73)

Hieno `kakkossarjan` giallo. Ei aivan kärkikymppiä, mutta toisella kymmeniköllä jo suattaapi olla.


Joku kävelykeppikaveri suorittaa tappoja. Elokuvan älyttömyyksiä/innovatiivisuuksia edustaa Robert Hoffmanin esittämä taiteilija joka puukottelee taideteostorsojaan. Epäilyt tietenkin sinne suuntaan.. Elokuvassa lokaationa mukana yllättävän useasti gialloissa esiintyvä kasvihuone. Sehän sopii sinne kuin musta hanska käteen: höyryisyyttä, puolinäkyvyyttä, alastomuutta, kuumuutta, värikkyyttä, taas alastomuutta murhaa..


Upea kaarti: Hoffman, Nieves Navarro aka Susan Scott, Simon Andreu, Luciano Rossi.. Myös musiikki on upeaa. Eniten kuitenkin kaivaisin esiin ohjaaja Maurizio Pradeaux`in. Hän ei tehnyt kuin kaksi gialloa (eikä muutenkaan ohjauksia kuin alle kymmenen), tämän lisäksi huumori(!)-giallon Death steps in the dark`in, jonka katsomisesta mulla sekä on että ei ole muistikuvia, ehkä armollisestikin. Tuo yhdistelmä vaikuttaa aika `haasteelliselta`. Mutta ainakin tämän kävelykeppeilyn perusteella olisin voinut toivottaa hyvääkin jatkoa giallojen parissa. Hyvä alku.


P.S. Ja onpa tuo Suominimi niin gialloinen kuin voi olla!

1 kommentti:

  1. Toinen tietämäni (`daideellinen`) keppigoregiallo on Nero Veneziano aka Venetian Black aka Kuoleman Venetsia.

    VastaaPoista