Tytär tulee katsomaan taiteilijaisäänsä usvaiseen merenrantakaupunkiin, huomaten kaupungin muuttuneen (vai onko se aina ollut) zombitantereeksi.
"Have you seen the lights on the beach?"
Hiipivää, ja jopa seisovaa, zombimenoa ja autiokaupunkikauhua, linnakauhutyylittelyä kaupungissa. Pippuroituna taidemaailmalla/ dekadentillä designillä.
Zombit lähinnä tuijottavat mereen ja hiipivät mikä tekeekin elokuvasta kylmäävän hiipivän. Toki myös hyökkäilevät, ja silloin elokuva onkin tylsimmillään ja kliseisimmillään (mm ikiperinteinen zombit elokuvateatterissa-kohtaus.) Zombit kaupan lihatiskillä-kohtaus on jo uniikimpi keksintö.
Unen ja taiteen yhdistäminen kauhuun on tämän leffan se juttu. Isän asunnon seinille maalatut seisovat ihmisrivistöt ja liukuportaat ovat upea oivallus. Se antaa vaikutelman metroaseman ala/toispuolisuudesta. Varsinkin silloin kun zombit alkavat tuhoamaan taidetta. Surullinen elokuva.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti