Onko tämä myös Ultimaattinen Ninjaelokuva? No ei, mutta roskaa riitti. Mutta siitä myöhemmin, nyt ei mieli ja keho jaksa kuin Ultimaattisen Huonoon Jouluvitsiin, näin kevään keskelle:
Mitä Joulupukki sanoi pikku-Godfreylle? "Ho! Ho! Ho! Onkos Godfey ollut kilttinä?" Ja niin Pikku- Godfrey sai ensimmäisen elokuvakameransa... Ja loppu on valitettavasti "elokuva"historiaa. :-D
No, joo huumori sikseen. Eiku se tietenkin jatkukoon! Tämä kovan kaksikon, tuottaja Joseph Lain ja käsikirjoittaja-ohjaaja Godfrey Ho`n tie kuinka mones tuotos on taas sitä räkänaururoskaa ja törppötoimintaa "parhaimmillaan"; Mies hajoittaa harjoituksissa hapuilevan vaappuvasti sohien tiukassa kasassa olevia lasinpalasia pitkällä kepillä.(Ovat niin lähekkäin, että kuka tahansa ja mihin tahansa huitoo, niin aina särkyy ja putoaa. Ja miehemme tosiaan huitoo minne sattuu.) Ohjaaja-opettajansa sanoo: "You doin`great!" Sama mies hyppää korkeuksissa olevan riman yli, vain ylitys näytetään. "You doin`great!" Entäs tyypin asu! Musta kotkakuvioinen t-paita ja lähes kainaloihin nostettu kotkakuvioinenkauttasolkinen vyö! Entäs toisen kaverin kostyymi? Hihaton poolopaita, no nyt on nähty sekin, vaikken olis välttämättä halunnut!! Ja voiko (Ninja)elokuva jossa Ninja nostaa kiven takaa ninjafiguurin (ensin näkyy vain vapiseva figuuri) eteensä harjoituksiaan katselemaan olla huono elokuva? No ei voi!! Ja tämä tapahtuu vielä kaksi, eiku kolme kertaa!! Yksistään nämä kohtaukset tekevät tälle, tästä jo klassikkostatuksen!! (Ennen elokuvan katsomista katsoin tältä dvd:ltä Ninja The Protector ja Dragon Ninja-elokuvien trailerit, ja niissä vilahtaneet ritsa(?)ninja sekä puhallusputkininja, sekä varsinkin kahden `ritari`ninjan moottoripyöräturnajaiset jättivät Ultimate Ninjan varjoonsa jo ennen sen katsomista. Mutta jo yksistään tämä ninjafigurointi jätti nämä näkemättämät ninjailut täysin pimeyteen. Unohdukseen. Ultimate Ninja, Totta Tosiaan!)
Ja kyllähän tässäkin elokuvassa niillä ninjoilla lukee otsanauhoissa että Ninja. Ainakin joillakin. Varmistuksen varmistus. Ja tässäkin elokuvassa vilahti muuten sitten se puhallusputkininja. Ja jalkajousi. Jättikirvesmies"ninjan" (siis kirves on iso, ei mies) ja rautaputkininjan taistelussa aluksi epätasaisuutta, mutta ninjahan (se ilman lainausmerkkejä) potkii tuollaiset pojat, pellet pellolle!
Juoni; No joo...
Roskasta versoo taide. - Elokuvat elää, sarjat sucks! Etupäässä elokuvaa. Näkyjä, täkyjä..
lauantai 30. maaliskuuta 2019
perjantai 29. maaliskuuta 2019
Young Bruce Lee aka Real Bruce Lee aka Bruce Lee: The Little Dragon (Hong Kong-USA-77
Monet 70-luvun Bruce Lee-dokkareista kautta kloonielokuvista (ne ovat usein näitä kahta) olivat usein omalaatuisia, sekaviakin. Tämä Dick Randallin tuottama elokuva on myös erikoinen, mutta erikoinen juuri johdonmukaisuudessaan, pohjustuksessaan; Tässä yli puolet elokuvasta on pitkiä pätkiä Leen lapsuusrooleista Hong Kong-elokuvissa. Sinänsä ne eivät näytä juurikaan Kung fu`ailua sun muuta, mutta pikkuista viittausta siihenkin, niihinkin. Tärkeimpänä on nähdä Lee nuorena näyttelijänä. (Näyttelee isänsäkin kanssa.) Ja vaikka hän ei mikään mestariluokan näyttelijä ollut, niin kyllä hänellä tatsia oli. Silloinkin.
Elokuva etenee näiden elokuvien jälkeen suosioon. Erittäin kummallisesti (mutta myös mielenkiintoisesti, uniikisti, mutta täytyy myös todeta, tylsästi) elokuvan ensimmäinen puolisko kestää reilusti, reippahasti yli tunnin ja (kloonatut [1]) suosiovuodet 20 minuuttia! Tätä on yleisesti kritisoitu, syystäkin, olen itsekin vähän samaa mieltä, mutta, kuten sanoin, elokuvassa on myös uniikkia arvoa. (Vaikkakin lopputulos on vähän puolivillainen pannukakku; harvinaista, huonoa, hyvää, keskinkertaista. Mutta onhan elokuvan (eräs) nimi Young Bruce Lee. Tämä elokuva keskittyi siihen.)
[1] klooneina Bruce Li, Dragon Lee. Tais Sammo Hung`kin vilahtaa rivissä. Itse Brucekin näkyy lopussa. Juhlissa ja hautajaisissa.
Elokuva etenee näiden elokuvien jälkeen suosioon. Erittäin kummallisesti (mutta myös mielenkiintoisesti, uniikisti, mutta täytyy myös todeta, tylsästi) elokuvan ensimmäinen puolisko kestää reilusti, reippahasti yli tunnin ja (kloonatut [1]) suosiovuodet 20 minuuttia! Tätä on yleisesti kritisoitu, syystäkin, olen itsekin vähän samaa mieltä, mutta, kuten sanoin, elokuvassa on myös uniikkia arvoa. (Vaikkakin lopputulos on vähän puolivillainen pannukakku; harvinaista, huonoa, hyvää, keskinkertaista. Mutta onhan elokuvan (eräs) nimi Young Bruce Lee. Tämä elokuva keskittyi siihen.)
[1] klooneina Bruce Li, Dragon Lee. Tais Sammo Hung`kin vilahtaa rivissä. Itse Brucekin näkyy lopussa. Juhlissa ja hautajaisissa.
torstai 28. maaliskuuta 2019
Ninja Squad (Hong Kong-86)
Tämän leffan cool clou on se, että Ninjoilla lukee otsanauhoissaan Ninja. Kaiken varalta, kato jos ei erivärisistä disco kautta jumppa-ninja-asuista sekä miekoista sitä ninjuutta vielä huomaa. Ettei jää epäselväksi. Tällä kertaa viiksettömän Richard Harrisonin (Ninja Master Gordon) ja Dave Wheelerin (Ivan The Red, kutsuu edellämainittua Gordon The Cowardiksi) asuja on vielä tuunattu isoilla ja lepattavilla folio-hopea- olkatoppauksilla, hihoilla ja säärystimillä, saaden aikaan vielä avaruuskuninkaallisen vivahteen (asu)kokonaisuuteen. Ja heidän välisiin taistoihinsa.
Elokuvan toinen tarina kertoo Billystä, nuoremmasta ninjasta, juuri Ninjakoulun suorittaneesta joka on jokaisen työkkärin työntekijän ja työnhakijan perusprobleemin äärellä; "Ninjataidoista ei taida olla apua töitä hakiessa."
Pyssilläkin paukutellaan, koska tämä on myös gangsterointi.
Ihan kivaa iltapäivän Godfrey Ho`hoilua ja perusmäiskintää -ja räiskintää.
Elokuvan toinen tarina kertoo Billystä, nuoremmasta ninjasta, juuri Ninjakoulun suorittaneesta joka on jokaisen työkkärin työntekijän ja työnhakijan perusprobleemin äärellä; "Ninjataidoista ei taida olla apua töitä hakiessa."
Pyssilläkin paukutellaan, koska tämä on myös gangsterointi.
Ihan kivaa iltapäivän Godfrey Ho`hoilua ja perusmäiskintää -ja räiskintää.
keskiviikko 27. maaliskuuta 2019
Reptilicus (Tanska(!)-USA-61)
Enpä tiennyt että Tanskassakin(!) on tundraa. Tai toimintamonsterielokuvaa! Sillä tämä on tanskalainen(!) toimintamonsterointi! Tai tanskalais-usalainen, American International Picturesin `esitys`. Mutta Tanskaan sijoittuva. Tuohon `tundraan` mennäkseni, filmin alussa kuparinkaivajat löytävät poran-putkentukkeena olevan hirviön peräpyrstön muka `Lapin tundrilta`. (Tundra ei näytä juurikaan tundralta, lehtevää ja rehevää riittää. Eikä lihakasat pyrstöltä. Eikä tundralta näytä myöskään suurehko lentokenttä jolta löytöpyrstö lennätetään Kööpenhaminaan.)
Reptilicus laittaa Köpiksen kappaleiksi! (Eikä ole sen jälkeen Kööpenhamina kuin ennen.) Ei nyt läheskään minkään Godzillan [1] veroisesti, mutta kyllä tämä kuriositeettiuden ylittää. Se asia mikä sen varmasti ylittää ovat hirviön suustansa ampumat Manaajamaisen vihreät (tämä on värielokuva!) happolimat, sähkösyljet!
Hirviö ja näytteleminen kaikilla koko ajan karmeaa kökköyttä, mutta katujen pakoonjuoksijamassoissa paniikin tuntua, varsinkin keskeltä kohoava silta-kohtauksessa, siinä jopa kauhua, kuolemaa. Ja katujen konekivääri tykki pataljoonat räiskivät petoa jatkuvasti ja `uskottavasti`.
Tanakkaa törvellystä.
"Is he good-looking?" "He has three eyes and false moustasche."
[1] Erona Godzilla-elokuvien Muovitokio-hävitykseen; Tässä näytetään enemmän sodan jälkiä. Tässä tapauksessa halvempi toteutus näyttää `aidommalta`, karummalta.
Reptilicus laittaa Köpiksen kappaleiksi! (Eikä ole sen jälkeen Kööpenhamina kuin ennen.) Ei nyt läheskään minkään Godzillan [1] veroisesti, mutta kyllä tämä kuriositeettiuden ylittää. Se asia mikä sen varmasti ylittää ovat hirviön suustansa ampumat Manaajamaisen vihreät (tämä on värielokuva!) happolimat, sähkösyljet!
Hirviö ja näytteleminen kaikilla koko ajan karmeaa kökköyttä, mutta katujen pakoonjuoksijamassoissa paniikin tuntua, varsinkin keskeltä kohoava silta-kohtauksessa, siinä jopa kauhua, kuolemaa. Ja katujen konekivääri tykki pataljoonat räiskivät petoa jatkuvasti ja `uskottavasti`.
Tanakkaa törvellystä.
"Is he good-looking?" "He has three eyes and false moustasche."
[1] Erona Godzilla-elokuvien Muovitokio-hävitykseen; Tässä näytetään enemmän sodan jälkiä. Tässä tapauksessa halvempi toteutus näyttää `aidommalta`, karummalta.
tiistai 26. maaliskuuta 2019
Casa de Lava (Portugali-95)
Tulipa edellisen tekeleen jälkeen katottua taas jälleen kerran kunnon elokuva, Greasy Strangler. Siinä on oikeaa, oikeanlaista outotta ja kunnon roskaa, poijjaat!
Mutta tällaisen tekeleen jälkeen (siis Aaaaaaaaah!`in jälkeen) on välillä myös yhtä juhlaa katsoa kunnon taide-elokuva! Oikea elokuva! Nimittäin tällä kertaa Pedro Costan ohjaama Casa de Lava.
Se on eräänlainen `uudelleenajatus`-`arviointi` Jacques Tourneaurin klassikosta I walked with a zombie`sta. Nyt, tällä kertaa "zombie" on rakennustyömaan onnettomuudessa koomaantunut mies.
Mies on ainakin puolet elokuvasta koomassa sairaalassa. Muut keskeiset tarinaa `jouduttavat` päähenkilöt ovat sairaanhoitajanainen ja `kappaleen` tunnistettavasti, mutta kirskuvasti sahaava viulistimies. Nainen on oikeastaan elokuvan päähenkilö, tai nainen ja koomainen mies, ja kun viulisti soittaa bändissä, niin hänen soittonsa sulautuu hyvin rytmiin ja iloiseen soitantaan, tunnelmaan. Porukkapoweria. Mutta kuka soittaa lopussa viulua? Elämä soittaa. Voittaa. (Ikikliselause; "Elämä voittaa", sillä kuolemahan meille kaikille koittaa, mutta elämä sitä vähän rajoittaa.)
Koomaista, kuumeista, kuumaa, laavamaisen-maisemaisen jähmeän `joutuisaa`, `vyöryisää `menoa`.
Jos edellistä ei ehkä halua, jaksa, pysty katsomaan uudestaan, niin tämän kyllä.
"We ought to die as children, and be born old."
Mutta tällaisen tekeleen jälkeen (siis Aaaaaaaaah!`in jälkeen) on välillä myös yhtä juhlaa katsoa kunnon taide-elokuva! Oikea elokuva! Nimittäin tällä kertaa Pedro Costan ohjaama Casa de Lava.
Se on eräänlainen `uudelleenajatus`-`arviointi` Jacques Tourneaurin klassikosta I walked with a zombie`sta. Nyt, tällä kertaa "zombie" on rakennustyömaan onnettomuudessa koomaantunut mies.
Mies on ainakin puolet elokuvasta koomassa sairaalassa. Muut keskeiset tarinaa `jouduttavat` päähenkilöt ovat sairaanhoitajanainen ja `kappaleen` tunnistettavasti, mutta kirskuvasti sahaava viulistimies. Nainen on oikeastaan elokuvan päähenkilö, tai nainen ja koomainen mies, ja kun viulisti soittaa bändissä, niin hänen soittonsa sulautuu hyvin rytmiin ja iloiseen soitantaan, tunnelmaan. Porukkapoweria. Mutta kuka soittaa lopussa viulua? Elämä soittaa. Voittaa. (Ikikliselause; "Elämä voittaa", sillä kuolemahan meille kaikille koittaa, mutta elämä sitä vähän rajoittaa.)
Koomaista, kuumeista, kuumaa, laavamaisen-maisemaisen jähmeän `joutuisaa`, `vyöryisää `menoa`.
Jos edellistä ei ehkä halua, jaksa, pysty katsomaan uudestaan, niin tämän kyllä.
"We ought to die as children, and be born old."
maanantai 25. maaliskuuta 2019
Aaaaaaaah! (Englanti-2015)
Tässä Steve Oramin elokuvassa ei puhuta mitään ihmiskieltä, vaan apinamaisesti mesotaan, mölytään (tältähän ne eläinäänet usein ihmisestä kuulostavat) ja muutenkin toimitaan. Erittäin sottainen, sontainen (ja moni muu eritteinen) elokuva.
En yhden katselukerran perusteella pysty määrittelemään jääkö tämä vain yhden katselukerran kuriositeetiksi vai onko tässä paljonkin pinnanalaista tematiikkaa. Vai jääkö sekin vain kökösti toteutetuksi `ihminen on eläin kun vähän vaatteita vähentää ja ihoa raaputtaa`-keittiö, -tai pahemminkin sanottuna vessafilosofiaa.
Enemmän näkyi negatiivista tulevan elokuvasta mieleen, mutta uudet katselukerrat ehkä löytävät elokuvasta muutakin. Jos niitä kertoja tulee.
Mölyä ja suttua. Ja mahdollisesti (muita) ala -ja ylätasoja?
Urpoa roskaa. Löysää roskaa. Tylsää roskaa.
Ja miksi näissä leffoissa hyvin usein, kun halutaan, yritetään olla `rajuja`, näytetään runkkausta, ruualla räpimistä, spermaa ja yrjöämistä. Niin näytetään tässäkin. Boring as heaven, taivahan tylsää!
En yhden katselukerran perusteella pysty määrittelemään jääkö tämä vain yhden katselukerran kuriositeetiksi vai onko tässä paljonkin pinnanalaista tematiikkaa. Vai jääkö sekin vain kökösti toteutetuksi `ihminen on eläin kun vähän vaatteita vähentää ja ihoa raaputtaa`-keittiö, -tai pahemminkin sanottuna vessafilosofiaa.
Enemmän näkyi negatiivista tulevan elokuvasta mieleen, mutta uudet katselukerrat ehkä löytävät elokuvasta muutakin. Jos niitä kertoja tulee.
Mölyä ja suttua. Ja mahdollisesti (muita) ala -ja ylätasoja?
Urpoa roskaa. Löysää roskaa. Tylsää roskaa.
Ja miksi näissä leffoissa hyvin usein, kun halutaan, yritetään olla `rajuja`, näytetään runkkausta, ruualla räpimistä, spermaa ja yrjöämistä. Niin näytetään tässäkin. Boring as heaven, taivahan tylsää!
keskiviikko 20. maaliskuuta 2019
The Legend of The Holy Drinker (Italia-Ranska-88)
Alkoholisoituneen kirjailijan Joseph Rothin omiin kokemuksiin perustuvan upean novellin Ermanno Olmin filmatisointi voitti vuoden-88 Venetsian elokuvajuhlien pääpalkinnon, Kultaisen leijonan. Ja täysin syystä. Ja varsinkin Rutger Hauerin syystä. Hän on pääosassa mestarillinen. Ohjaaja Olmi oli nähnyt Hauerin Liftarissa(!), ja halusi hänet tähän elokuvaan. Hyvää havannointia, sillä Hauerin kasvot, ilmeet, kehonkieli sopii nyt erittäin hyvin `rauhallisen juopon` rooliin. Hän on harvinaisen aidosti yhtä aikaa sekä tilanteesta toiseen lentelevä haavanlehtinen että stoalaisen tyyni, varma myhäilijä.
Hauer on Andreas Kartak, Ranskassa sillan alla asuva puvuntakki-poplarijuoppo jonka kaikki rahat (niitä vain ilmestyy) menevät viinaan. Nämä ilmestymiset ovat Rothin tarinan ja Olmin, Hauerin elokuvan pääpointti, puoliarkinen, puolifantastinen-satuinen pääpointti; Elokuvan alussa rikas mies (joka väittää myöskin olevansa asunnoton) antaa Kartakille isohkon summan rahaa. Takaisinmaksulla ei ole kiirettä ja sen voi sitten maksaessa lahjoittaa Pyhälle Thereselle, kappeliin.
Kartak on periaatteen mies, mutta maksureissut päättyvät aina viimeistään vähän ennen kappelia johonkin esteeseen; Juopotteluseuraan, naisiin, huijariseuraan, naisten raivoamisiin (luulevat Theresen olevan uusi nainen) jne... Mutta satumaisesti Kartak saa aina rahaojenmenetyksen jälkeen jonkun käänteen, suoran jälkeen taas lisää rahaa... Ja tätä ei tosiaan ole tehty millään absurdillakaan huumorilla, vaan arkisella absurditeetilla, arvaamattomuudella, uskottavuudella. Baarit ovat ajattomuudessa, rajattomuudessa vähän Kaurismäkeläisesti kelluvia mikrokosmoksia, joissa `juopot` on sijoiteltu teatterimaisesti, mutta aidonoloisesti lähes puhumattomaan tuijotukseen. Mutta heissä kukkii, vilkkuu, väikkyy iloisuuttakin. Absurdia iloisuutta kyllä tulee mukaan elokuvan Itäblokkielokuvamaisella huilu ja muu puhallinääniraidalla (Kartak ja juoppokaverinsa ovat `Itäblokista`) ja se hajoittaa ja tukee tarinaa vaivattomasti. Hauer on tosiaan huikean rauhallisessa, mutta varmassa vedossa tässä `pullo laineilla`-hahmossa. Pyhä hahmo, pyhä pullo. Mestarillista pienten, pienten liikkeiden täyttä hallintaa. Ja ei-hallintaa. Huh-Huh, mikä suvereeni suoritus!
Hauer on Andreas Kartak, Ranskassa sillan alla asuva puvuntakki-poplarijuoppo jonka kaikki rahat (niitä vain ilmestyy) menevät viinaan. Nämä ilmestymiset ovat Rothin tarinan ja Olmin, Hauerin elokuvan pääpointti, puoliarkinen, puolifantastinen-satuinen pääpointti; Elokuvan alussa rikas mies (joka väittää myöskin olevansa asunnoton) antaa Kartakille isohkon summan rahaa. Takaisinmaksulla ei ole kiirettä ja sen voi sitten maksaessa lahjoittaa Pyhälle Thereselle, kappeliin.
Kartak on periaatteen mies, mutta maksureissut päättyvät aina viimeistään vähän ennen kappelia johonkin esteeseen; Juopotteluseuraan, naisiin, huijariseuraan, naisten raivoamisiin (luulevat Theresen olevan uusi nainen) jne... Mutta satumaisesti Kartak saa aina rahaojenmenetyksen jälkeen jonkun käänteen, suoran jälkeen taas lisää rahaa... Ja tätä ei tosiaan ole tehty millään absurdillakaan huumorilla, vaan arkisella absurditeetilla, arvaamattomuudella, uskottavuudella. Baarit ovat ajattomuudessa, rajattomuudessa vähän Kaurismäkeläisesti kelluvia mikrokosmoksia, joissa `juopot` on sijoiteltu teatterimaisesti, mutta aidonoloisesti lähes puhumattomaan tuijotukseen. Mutta heissä kukkii, vilkkuu, väikkyy iloisuuttakin. Absurdia iloisuutta kyllä tulee mukaan elokuvan Itäblokkielokuvamaisella huilu ja muu puhallinääniraidalla (Kartak ja juoppokaverinsa ovat `Itäblokista`) ja se hajoittaa ja tukee tarinaa vaivattomasti. Hauer on tosiaan huikean rauhallisessa, mutta varmassa vedossa tässä `pullo laineilla`-hahmossa. Pyhä hahmo, pyhä pullo. Mestarillista pienten, pienten liikkeiden täyttä hallintaa. Ja ei-hallintaa. Huh-Huh, mikä suvereeni suoritus!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)