Gangsterigolgata - Massacre Mafia Style aka Like Father, Like Son (Usa-74)

aka The Executioner aka Pyöveli.

Koomiikko laulaja näyttelijä Duke Mitchellillä oli viiskytluvulla Sammy Petrillon kanssa Jerry Lewis-Dean Martin-tyylinen lavakoomikkoduo, mutta heistä ei tullut läheskään yhtä tunnettuja ja tuotteliaita kuin viimeksimainituista, elokuvissa parivaljakko esiintyi vain kerran, Bela Lugosi Meets a Brooklyn Gorilla- kauhistuksessa. Varsinaiset isot elokuvaroolit (mainitun lisäksi 2 kpl) odottivat Mitchelliä, Mitchellille 70-luvulle. Massacre Mafia Style ja Gone With The Pope. Hän myös ohjasi molemmat. Ja pääositti. Ja esitti kummassakin jo alusta alkaen eräänlaista jo luovuttanutta gangsteria, paskiaista joka epätoivon vimmalla raivaa ja raivoaa.

Veripussinen gangsterisottailu, gangsterisuttuilu. MMS on eräänlainen suttuversio Kummisedästä. Mukana paljon amerikansisilialaisten musiikkia (Mitchellkin laulaa, laulaa ääniraidalla kertojanakin ollessaan) tapoja ja tappoja. On häitä, syöminkejä (`Today we eat, tomorrow we kill`), baarikeskusteluja, blaxploitaatiopiruilua, pornobisnestä, politiikkaa...

Yli kuriositeetin menevä teos, mielenkiintoinen, mutta (tarkoituksellisen?) alavireinen kalliihko suttuilu. On tähän panostettu. Varsinkin Mitchell jyrää Mimi(??!!)-naismaisnimisenä kusipäägangsterina ("You have seen too many Humphrey Bogart-movies".)

Brutal Jesus and The House of Wasted Youth (Englanti-2010), The Wrath of The Violent Vicar (Englanti-2012)

Uskontogorea? Ei, näissä elokuvissa ei ole gorea. Brittiläinen halpis-indie-lyhärikauhun tekijä Nik Box ei näytä olevan kovin kehuttu. En ainakaan minä niitä netistä oikein löytänyt. En varsinkaan näistä leffoista, enkä oikein muistakaan. No, minä omalla onnettomalla osallani yritän nyt täyttää tätä kehumattomuuslaaksoa ja rotkoa.
Nämä kaksi elokuvaa ovat Jumalallinen Kosto-elokuvia. Ensimmäisessä kostaa jeesus ja toisessa pappi.

Brutal Jesus. Nykyindiekauhun yksi alagenre ovat Paha Kristus-elokuvat. Tässä koko elokuva tapahtuu punkkarien talossa jossa jeesushahmo (yksi uhreista kutsuu nimellä `Jesus Something`) tappaa heitä. Tappavan toisteinen teos paranee taiten ja tieten tehdyllä undergroundkuvauksella ja ilmeisesti digitaalisella `filmin`naarmutus ja roskakäsittelyllä (näyttää ihan aidolta filminraaputukselta)    sekä muutamilla harkituilla, onnistuneilla älyttömyyksillä: Jeesus käy välillä raamattumeditoimassa vessanpöntöllä. Mainittakoon, todettakoon tiedoksi että hänellä on kaapu ja pöntöllä kansi päällä. Välillä vessassa vilahtavavat huumetollot kylpyammeessa ja välillä vessan väritys muuttuu David Lynch- maisen punaiseksi.

Violent Vicar. Paha Pappi on on ollut teemana jo Kauhun alusta alkaen. Tää on teeman mitättömimpiä. Pari tieten ja `taiten` tehtyä raamattuälyttömyyttä nostaa elokuvan juuri ja juuri pinnalle: Tässä raamattua käytetään konkreettisena lyömäaseena ja lopussa kaksi Pahaa Pappia ja raamattua ottaa vastakkain (=lyödään kirjoja yhteen.)

ABCs of Superheroes (Saksa[!]-2015)

Ja taaas trashia. Ja taas takaisin trashiin!: Saksalainen Supersankariparodia! ARGH! Tylsä listailu, luettelo 26 Supersankarista. On siis keksitty 26(!) "hassunhauskaa" Supersankarin nimeä ja ei muuta kuin kankaalle, videolle! On Menstru Girl`istä Shitstormiin, Hygiene Girl`istä Quackmaniin, Orgasmic Octopussista Assholeen. Jeesus. Hitler. Huoh, huoh, huoh... Uwe Boll on Presidentti, Lloyd Kaufman taas tv-mies, Jörg Buttgereit Germaanidoctori. Huoh, huoh, huoh...

Luettelomaisuuteensa, tunkemiseensa, tylsyyteensä tukehtuva, "huumoriinsa" hajoava `hajanainen möykky`.

Dark Side of The Womb (Usa-2017)

Kaksoset syntyvät. Toinen heistä lyhytkasvuinen. (Ja kummallakin kuulemma eri isä.) Parit-kolmet vuosikymmenet kuluvat. Toinen heistä lähtee "Ulos raikkaaseen ilmaan", mutta klovni tulee vastaan ja ilmapallottaa hänen (nukke)kätensä ja päänsä (kuvan ulkopuolella) ja lyhytkasvoinen jää yksin äidin kanssa. Ja kohta ihan yksin. Mutta hän löytääkin naisen ja he menevät naimisiin. Mutta jää kohta taas yksin (klovni taas). Vai jääkö?... (SPOILERIVAROITUS!: Lopussa hän synnyttää miehensä takaisin.)


SPOILERIVAROITUS LOPPUU!: Tässä psykoottisessa pähkinänkuoressa tämä elokuva PÄÄpiirteissään. Ja PÄÄasioissa siinä mennään melkein PÄÄtyyn asti. Sillä PÄÄT ovat elokuvan clou; Nainen synnyttää painajaisunessa PÄÄN, klovni on mallinukeille puhuva vaihtoPÄÄpelle, vaihtopsykoPÄÄpelle (elokuvan muidenkin PÄÄpukarien PÄÄjuttu, PÄÄmäärä on ainakin näistä siirrännäisistä puhuminen..)


Lisäksi lyhytkasvuisen linjakasta rullalautailua, viiniä keltaiset siivoushanskat käsissään juova  lääkäri (pitää niitä muutenkin koko ajan käsissään, niin praktiikassaan kuin muutenkin) sekä halvan nerokkaasti, tehokkaasti toteutettu kohtu: Pimeys, joka osoittautuu keskeltä avautuvaksi mustaksi esiripuksi. Lopussa kohtu on David Lynch-tyylinen, sisältä punavalaistu asunto, talo. Tai se talo on koko kehon sisäpuoli; talossa kulkee  valtavalla sydänvyösoljella varustettu muskelimies (sydän), olohuoneesta, nojatuolista löytyy sipsejä syövä mies (mahalaukku) samoin vähän keuhkojen näköinen mies- elikkä tupakkaa polttava keuhkomies sekä lattialla makaava murhattu(?) mies (umpisuoli kautta lisäke.) Ja yläkerrassa asuu aivot, taas `tavallinen` mies, naama jyrkkine mielipiteineen. Elokuva on enemmän weirdo ja vino Jenkki-Indie kuin goreilu. (Goreilu tapahtuu kuvan ulkopuolella, paitsi pari nukkeilua sekä yksi taikinan sisällä lihaa-kohtaus.) Onnistunut psykologisen, psykopaattisen elokuvakauhun ilmentymä ja sekoitus.
   

American Rampage (Usa-89), Mind Trap eli Danger Usa (-89)

Massacre Video julkaisee kohta kaksi toiminnallista kökköhelmeä, nuo otsikossa mainitut.

Rampagea en ole nähnyt, mutta Mind Trapin muistaakseni olen (eli elokuva ei ihan ole jäänyt mieleni, muistini ansaan, heh.. Eikä hyllyistäkään löydy, missä lieneekään olen nähnyt, kotona vai kaverilla, ruoja tietää...)

Nyt piti suunnistaa trailereiden avulla (ja Mind Trapin kohdalla  ehkä lisäksi niiden mahdollisten muistinrippeiden); American Rampage on nyt naispoliisin suorittama katu ja kellarivarastokostosarja. (Liekinheitinkin hänellä käytössä.) Vaikuttaa mainion suttuiselta huonon näyttelemisen, jäykkien tappeluiden ja pikapikaa kyhättyjen `varastojen` suttusumalta.
Mind Trap`issa Dan "Grizzly Adams" Haggerty   tässäkin partailee ja pääosittaa (sekä puhaltaa pitkään ilmapalloja) tätä toista toimintaa, jossa nyt naisen perhe on tapettu. Vai onko kokonaan, sillä "He`s alive, we saw him. But they kill him again." Ja: "Mother, you were great, crazy but great!" Ja lähes samaa voi sanoa Mind Trapista: "Mind Trap, you were great, crazy but great!" Mahtava ja hullu sekoitus sekopäistä dailogia, sekopäisiä vaatteita, ilmapalloja ja tietenkin sitä Mind Trappailua, kökkölaitteista ja videovilistyssellaista.

Tales of Terror (Usa-62)

Kolmen (tai oikeastaan neljän, sillä yhdessä yhdistetään kahta kertomusta) Edgar Allen Poen tarinan Poeanninen,  Roger Cormaanininen ja Vincent Priceaaninen (ja varsinkin Peter Lorreaaninen) lähes onnistunut sekoitelma.

1. Morella. Äiti on kuollut, lapsi `hengissä`. Samoin isä (Vincent Price), nippa nappa.. `Perheen` lapsi saapuu vuosikymmenten jälkeen synnyinkotiinsa. Isä on kantanut kaunaa kaikki nämä vuodet. Lapsi, aikuinen jo, on myös kuolemassa. Perhe samoin. Kyseessä ei ole viha,  rakkaus, vaan tyhjyys, tyhmyys, hulluus. Poemaisuus. Mieltä ja sydäntä särkevä tehokas tarina, mutta toteutus ehkä liiankin perus-Poea. Tanakka, tehokas kuitenkin yhtäkaikki.

2. The Black Cat. Ei aivan köyhä juoppo (Peter Lorre) eksyy loputtomilla kapakka ja katukulkemisillaan elitistisen viininmaistajan (Vincent Price) makukilpailuihin ja osoittautuu myöskin mestariksi tällä alalla. He eksyvät juopon kotiin, ja juopon nuori vaimo rakastuu viininlipittäjään ja toisinpäin. Sekoitus, yhdistelmä Poen Mustaa Kissaa (taas tää tylsä kissanvinguntalopetus, tästä riittää versioita) ja  Amantilladotynnyriä. Lorre aivan ylimaallisen loistavassa (juoppo)vedossa, Pricen hahmo viiniämaistavine övereine suppusuineen ja kurlauskurkkuineen ehkä `vähän` liiankin keikistelevä, liioitteleva,  ylivitsikäs, yleensä överi, mutta onhan tää hieno episodi, Lorre loistaa!


3. The Facts in The Case of  M Valdemar. Lähes loistelias hypnoosihoureinen kuolokertomus. Alan äijät Basil Rathbone (hypnoosi`lääkäri`) ja Vincent Price (kohta kuoleva, kohta kuollut [mutta ääni, `sielu` kuuluu kuoleman jälkeenkin] Mr Valdemar) tapaavat, tappavat, taistelevat elämän kautta kuoleman kentillä, molemilla puolilla. Avioliittokin agendalla.  Mukana tarkoituksellista huumoriakin: "Be still!"

Jokainen tarina liian lyhyt. ([Epä]Onnistuneiden episodielokuvien kirous ja voima.) Tahtoi lisää!

P.S. Elokuvan Suomi-nimi suora käännös, Kauhutarinoita.

Twice-Told Tales (Usa-63)

Kirjailija Nathaniel Hawthornen samannimisen, otsikonmukaisen kirjan pohjalta tehty trilogia, `A trio of terror`

1. Dr. Heidegger`s Experiments.  Kuiva kauhuruuvi kiertyy. Ja jämäkästi kiertyykin. Kaksi vanhaa vanhusta (toinen Vincent Price) ovat drinksuilla toisen kotona myrsky-yönä. Kotimiehen vaimo on kuollut 38 vuotta sitten ja mies on palvonut hänen potrettiaan siitä lähtien. Myrsky avaa pihanperän hautakammion oven, sinetin ja lukot ja ukot huomaavat `ruumiin` olevan samassa kunnossa kuin kuollessaan. Syyksi selviää myrskyn ja kammion kautta virtaava vesi. Äijätkin juovat tuota ihmelinimenttiä ja nuortuvat. Vaimokin herää henkiin kun ihmevettä rokotetaan häneen. (Toinen hemmoista on tohtori.) Mutta menneisyyden salaisuudet, teot ja traumat virtaavat veden lailla nyt myös esiin...
Morbidin murhakauhutarinan muhevaa multaa ja kuivaa kuolemaa. Tanakka tarina ja toteutus. Ruosteinen kauhuruuvi kiristyy kitisten...

2. Rappaccini`s Daughter. Pricen esittämä Professori, nyt enemmän hullu tiedemies (vaimo jätti), on 20 vuotta sulkeutunut taloonsa ja puutarhaansa, seuranaan eksperimenttinsä; polttavaihoinen tyttärensä ja ihmepuutarhansa polttavaoksainen pensaansa. Sitten nuori mies tunkeutuu polttavaan `paratiisiin`...
Harvinaisen hämärän tarinan kompakti paketointi.

3. The House of Seven Gables. Ehkä Hawthornen tunnetuin kauhutarina. Vuoden -40 elokuvasta on nyt tehty lyhyt, valju ja värillinen versio. Vanhemmassa versiossa oli mukana mahtipari Vincent Price ja George Sanders. Sandersin puuttuminen pahasta (näytteli loisteliaasti pahista), eikä Pricen vaihto  pahikseksi paljoa paranna. Lisäksi  sen, nelkytluvun version, veljesviha on pantu pois, talon aarteenetsintä sentään on jätetty tähänkin versioon.

`A Trio of terror`, no kauhukaksikko.