Body Melt (Australia-93)

Australialainen surkusplatter jossa tällainen aiherykelmä, terveyslaitos, zombihuume,  takaseudun kannibaaliperhe, miesten kylkiluiden kerääjä, saostetaan, seostetaan h-vetin huonoksi elokuvaksi! Joitain muutaman sekunnin video-oivalluksia (esim pienen linnunpöntön näköisen postilaatikon sisältömaailma) voi pitää jopa onnistuneina, mutta nyt tosiaan puhutaan sekunneista!

The Miraculous Virgin (Tsekkoslovakia-66) `Monumentaalinen monumentti` `Patsaat palavat` `Patsasta syödään`

"ANABELLA!" "Vuoren piti seisoa tässä, täällä." Jo elokuvan ensimmäinen vartti antaa kuvan (tai sitten ei anna) milloin ja missä ollaan, minne ollaan menossa, mitä on tulossa; Janoinen Juopunut näyttelijä saa sulkeutuvasta kapakasta valtavan vesi tai vodkapullon suihkekorkilla. Niitä, sitä hän sitten suihkuttaa päälleen ja heiluttaa pulloa rautatieaseman asemapäällikön käsimerkkien tahtiin. Rautatieasema on usein keskuspaikka, niin kai tässäkin, sillä sinne hän suuntaa seuraavaksi ja surrealismi ryöppyää valtavaksi; Itse asemahalli on kuin katedraali (ehkä se onkin), mutta tässä ajattomassa, tuntemattomassa ajassa ja paikassa on kai käynnissä sota, sillä ilmahälytyssireenit ajavat ihmiset `talon` pommisuojaan. Sillä sellainenkin `sieltä` löytyy, mutta harvasta kirkossa, pommisuojasta löytyy hissi. Ja vielä harvemmasta löytyy hissi jonka voimapisteenä on ylös ja alas narun nokassa kulkeva lintuhäkki! (Lintuhäkki löytyy myöhemmin miehen mahasta!) Hissi tutustuttaa meidät myös `rakennuksen` muihin kerroksiin; matalaan, rapautuneeseen kerrokseen jossa ei ole muuta kuin kristallikruunu katossa, tai ihmisten ja valovilkkurintaisten mallinukketorsojen `bordelliin` ja `lopulta` hautausmaan, puiston perän ruumishuoneelle, jossa kuolleista ehkä tehdään jonkinlaisia patsaita, päämaskeja. Tähän `viimeiseen` hänet, meidät johdattaa ruumista(?), valkolakanaa (?osoittautuu valkoiseksi naisen juhla-asuksi) kantava palvelijatar...
Tämä `hän`on hahmo joka noituu nuoren näyttelijän. Ja loppupuolella joukon muitakin taitelijoita, tutkijoita. Naista ei nerokkaasti näytetä paljoakaan, paitsi viimeisessä puolituntisessa, ainakaan liikaa, noituuden jälkiä kylläkin. Oivallisen säästeliästä. Ja vaikka Itä-Blokki, varsinkin Tsekki; Kafka-maan (ehkä vielä enemmän Puolassa) elokuvat keskittyvät joskus ehkä liiaksikin byrokratiaprobleemeihin, niin tämä elokuva pukkasi mieleeni aivan uuden suunnan siitä; Pitääkö unihahmoillakin olla henkilöllisyyspaperit ja passit ja kysytäänkö niitä?

Kuollut korppi puhelinkopissa. Elokuva on virkistävä juomapaikka hautausmaalla, muistojen bulevardi. Hieno, massiivinen lukaalisänky luolassa, naismaiset verkkosukkanauhoihin verhotut tukevahkot tuolinjalat, haukan kautta kotkankyntinen mies. Huulipunamaalasus nenä/lautasliinaan, molempien jalkojen yhteispehmopossunpäätossu, vaihdekeppivessanpönttö (miksei kaasupolinpönttöä, pönttö lähtis vauhtiin?) Kynttilään tuli vedestä, maaginen, sähköinen puu, sokko(liina)karuselli.. Tärkeää on kuva, mutta myös puhe; Tätä korostavat: Pellolla, Metsässä on puhelinkoppi. Puussa on puhelin. Puhelimenluurissa suukappaleen kohdalla korvanlehti. Elokuvassa tärkeitä ovat patsaat, pullo ja peili. Pullo keskustelee peilin kautta ja toispuoleinen ja monumentaalinen,  konkreettinen kerroksellisuus vie tarinaa vahvasti eteenpäin, tai ainakin johonkin suuntaan. Ja se suunta ainakin meikäläistä kiinnosti. Yliopistoväen ja katukansan onnistunut satumainen surrealisointi. Hieno elokuva, erittäin hieno.

JA ENNEN KAIKKEA: ONKO TAIDETTA LIIKAA VAI LIIAN VÄHÄN?

"ANABELLA!"
-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
"Sinulla on äitisi, runoutesi, surusi ja ystäväsi."

-"Unohdit nenäkarvat." sanoo elokuvassa patsastaiteilija. Ja: "Kuka maksaa kuvanveistäjälle jolla on mielipiteitä?"

Ohjaaja Stefan Uherin Sun in The Net (Tsekkoslovakia-62-63) oli loistava harjoitus (tosin tavaraa, elementtejä liikaa ja ne haroivat liian moneen suuntaan), tää on häneltä jo täyttä tykitystä! "Nudismin lämpö."

"ANABELLA!"

Random Love Story (Puola-74)

Dokumenttiohjaaja Wojchiech Wiszniewskin ainoa varsinainen näytelmä-teatterielokuva. (Sekin vain 52 min.)
Ujohko, yksinäinen, äidin luona asuva nuori mies, tehdastyöläinen haluaa oman asunnon. Mutta tehdas antaa asunnon vain aviopareille. Joten vaimoa etsimään. Korttelin vedenhakupaikalta löytyy sopiva, mutta avion alku on takkuista. Samoin suhteen loppu.
Hyvällä ja huonolla sykkeellä (kuten käsikirjoitukseen kuuluu) suoriutuvat näyttelijät vetävät roolinsa vivahteikkaasti. Käänteet ovat välillä hölmön kummallisiakin, mutta mahdollisia, ja terästävät tarinaa:
Esim miehellä on aluksi platonisehkosti kaksi `suhdetta`, ja tehtaan johtaja ehdottaa, että hän valitsee heistä miehelle naisen! Tähän ei onneksi tarvitse mennä, vaan mies valitsee sen `alkuperäisen`, vesipaikan naisen. Mutta nainen osoittautuukin hyvin hankalaksi tapaukseksi, ja suhteesta tulee nopeasti on-off-suhde. Varsinkin off. Elokuvan viimeinen kohtaus jossa tehtaan tarkastusryhmä saapuu muka `Onnea uuteen kotiin`-käynnille kattilalahjoineen juuri off-tilanteen jälkeen on aikamoinen alasajo. Hyvin näytelty sellainen. Kuten koko elokuvakin. Pituutta olisi vain saanut olla toinen mokoma lisää.

Hyvä, aito, mainio, loistavahko nimi elokuvalla. Kuvaava.

Night of The Blood Beast (Usa-58)

Lentäjä avaruusputkilossaan ( ei aivan pahimpia esimerkkejä, luomuksia) jysähtää maahan ja kuolee, mutta veri kuohuu kuitenkin hänen sisällään tunteja törmäyksen jälkeen! Hänen onkin ottanut voima, voimat valtaansa (fluoroscopessa hänen vatsassaan näkyy animoituja katkarapuja) , mutta isompi isäntä, vaara rymyää talon ulko ja kohta sisäpuolella. Hän on lintupäinen räsysuikale`vaatteinen`hirviö joka irroittaa päitä! (Paitsi, että ei irroita! "He`s head gone!" huudetaan, vaikkei siltä näytäkään!?)
Näitä kökkökohtauksia on kuitenkin liian vähän, jumitusta ja jurnutusta sitäkin enemmän. Elokuvan alkupuolella käytetään minuuttimääriä saman radiopuhelinkutsulauseen maaniseen toistamiseen, jotta elokuva saataisiin edes tunnin mittaan. Muutenkin tarina ja toteutus on matelevaa mutaa, laahustavaa lälliä. Lopussa vähän julmaa kekseliäisyyttä, oivallusta. Ainoa "elokuvahistoriallinen" "arvo" on se, että tässä on kuvattu, käytetty samaa luolaa kuin legendaarisen huonossa, karmeassa, surkeassa (eli "loistavassa") Robot Monsterissa!


P.S. Tää on näitä Cormanien tuotoksia, uran alkupään avuttomuuksia.

Gun Crazy (Usa-50)

Joseph H Lewis on amerikkalaisen rikoselokuvan vahvaa perustaa ja Gun Crazy hullu, villi ja tanakka rikoselokuva-noir-Bonnie ja Clyde-tykitys.
Bart Tare (John Dall) on ollut jo lapsuudesta asti luonnottomalla, mielettömällä, mystisellä, määrittelemättömällä tasolla ja tavalla kiinnostunut, suorastaan vimmaantunut, kiimaantunut aseista ja ampumisesta (`Ainoa asia minkä hän osaa, ja mistä on kiinnostunut`), mutta ei tappamisesta. (Tämä jatkuu aikuisenakin, läpi koko elämän.) Kun hän jo pikkupoikana ryöstää asekaupan, joutuu hän nuorisovankilaan. Sen ja armeijan jälkeen hän palaa takaisin vanhaan kaupunkiin.
Tavatakseen tivoli-karnevaaleilla, kiertävällä karnevaalilla mestarillisen ampujanaisen Annie Laurie Starr`in (`Annie Mestariampuja!`-Peggy Cummins). Heistä tulee sangen nopealla sykkeellä erottamattomat. Niin rikoksessa kuin kiihkoisessa rakkaudessakin. He aloittavatkin lähes heti kiimaisen kuolemanrallin lukuisine ryöstöineen ympäri maata ja mantuja. (Selkeästi seksuaalisin Bonnie ja Clyde-variaatioista.) Bart säilyttää vastenmielisyytensä tappamiseen, mutta Annie on tappanut ennenkin ja tappaa uudestaankin. Mutta pariskunta pysyy kiihkeästi yhdessä, loppuun asti... (Bart Tare:"We go together. I don`t know why. Maybe like guns and ammunition go together.")


Molemmat ovat rooleissaan loistavia ja Cummins suorastaan uskomaton.


"Let`s go walk on the beach." "I just read an article about funerals."


Tanakka, tiukka `tutkielma` amerikkalaisesta asehulludesta.

Nainen on valttia (Suomi-44)

"Ei naisia tähän taloon!" huutavat miehet (professori ja opiskelija) `genre`perinteisesti ja tylsästi tässä genreperinteisessä ja tylsässä `kyllä naisia tähän taloon`-tiimellyksessä. Itse pääjuoni on tällainen kaluttu ja koluttu, mutta huumori jonkinlaista. Välillä ihan virkeää ja virkistävää, mutta tosiaan melko perinteistä paarrustusta. Muutamalla poikkeuksella pipputoituina; Teos on tosiaan melko virkeä, mutta myös eriskummallinen, jopa julma; Mukana on itsemurhalavastusta, perinteistä, typerää ja välillä hauskaakin rakkaus ja rikossähellystä tyrmäämisineen ja säkkiinsulkemisineen ja ei aina uskottavine rakastumisineen (varsinkaan molemmilta rakkausosapuolilta.)


Kuuluisa laulajatar (Ansa Ikonen) on väsynyt pitkän ulkomaankiertueen jälkeen ja lavastaa itsemurhansa saadakseen mennä piiloon ja olla rauhassa. Mutta kun hän näkee poliisiparin lähtee hän juoksemaan pakoon ja poliisit perään. Hän livahtaa erään talon ikkunasta, ja taloa asuttavat vanha professori (Aku Korhonen) ja kuinka ollakaan säveltäjäoppilas, naisvihaaja (Unto Salminen). Ei professorikaan mikään naistenmies ole, mutta hän pestaa `tytön` palvelijaksi taloon. Ja lopun tiedämmekin, tiedättekin.. ("Senkin huijari, senkin viettelijätär, senkin vamppyyri, senkin lurjus!! Minä rakastan sinua!!)


Aku Korhonen vähän alivaihteella, melkein samoin  Ikonen (Elokuva on muuten Ikosen ainoa ohjaustyö!), mutta Salminen on ok ja varsinkin ok on Uuno Laakso talon vanhana juoppona, tappeluihin joutuvana palvelijana. Eli, peruspaarrustusta, mutta katsottavaa kamaa, paikoitellen ja loppujen lopuksi.

Matkalla seikkailuun (Suomi-45)

Mainio väärinkäsitysdekkarointi, jossa livahde,  vivahde jopa scifististä tarinaa; Tarinassa yhdistyvät juuri kehitetty nuorennuseliksiiri, puolukkamehu, monensuuntaiset huijaukset ja rakkaudet. Harvinainen Suomi-elokuva näine liemineen, litkuineen ja livahteineen. Mutta mukana myös synkempää sävyä. Hyvin etenevää dekkarijuonta, jopa jännittävää, sekä muutamat loppukeikaukset.
Esittääkö Yrjö Tuominen tosiaan tässä nuljua naistenmiestä sekä varsinkin läpilahoa rikollista? Kokeeko tunnontarkka kassanhoitaja Lehtonen ("Lehtoseen voi luottaa aina."-Aku Korhonen) seikkailun vai jäädäänkö elokuvannimen mukaisesti matkalle? Tykkääkö hän tapella? Oliko Korhonen loistava roolissaan? Viimeiseen ainakin vastaan tässä myönteisesti. Sillä Korhoseen voi luottaa aina!