Zombies of Mora Tau (USA-57) `Zombitanssi laivalla ja meren pohjassa`

"Sam, you hit that man!" "He`s not a man, he`s one of them!" Tämmöisellä autolla-ajoaloituksella, ja törmäyksellä, avautuu tämä zombailu. "Afrikassa" ollaan, keksitynnimisessä paikassa tietenkin. Ja tietenkin timanttien perässä porukat. Paikalla hautasmaa, johon erimaalaiset timanttitutkimusryhmät on haudattu vuosijärjestyksessä, ei haudattujen nimiä, vain vuosiluku ristissä, risteissä. Ja zombit timantteja vartioimassa. Ja vielä oikein vesizombit, merilevää hiuksissaan!! Mutta tulta pelkäävät, kumma kyllä, sillä kyllähän vesi tulen voittaa (En tajua, miksi porukat ei sytytä zombeja tuleen, vaan heiluttavat jatkuvalla syötöllä soihtuja niiden edessä. Ehkä ne on niin vettyneet, ettei tuli tartu, mutta mikseivät edes yritä...) No, enivei, perinteistä pöljäilyä, välillä ihan toimivillakin kauhukohtauksilla, mikään camp-kohtausten suma tämä ei kuitenkaan ole. Enemmän kauhu kuin camp. No, sukeltajan ja merileväkaulaisen-kravaattisen pukumieszombin kohtaaminen on vähän (eiku paljon!) molempia! Ja siinä, kun tollot kävelyttävät zombin taloon... Ja talosta pois... Sukeltajiakin tulee myöhemmin tuplaten, mutta zombeja triplaten, potenssiin kaks!!......... Ihan hyvää, toimivaa tavaraa! Kohtaus, jossa zombi on saarrettu, `sidottu` vuoteeseen kynttilämeren keskelle on komea kuvavilahdus!

Creature with The Atomic Brain eli Atomiaivoiset olennot (USA-55)

"Well, let me give you a very primitive example...": Jo valmiiksi zombista gangsterigorillasta on tehty atomiaivoinen (sormen, kengänjäljet loistavat pimeässä), luodinkestävä, robottimainen zombi, tekijänä "ex"(?)- natsi, mutta ei ex-hullu tiedemies. Ja käskijänä hullu gangsteri. Ja lisää tulee... - Hirvittävää, mutta myös hirvittävän hauskaa elokuvausta. Jouhevaa, joutuisaa, sanaisaa, sujuvaa roskaa... "The brain always dies first."

Loreley`s Grasp (Espanja-74)

"Verinen Vedenneito" Olin nähnyt tämän edelllisen kerran noin 20 vuotta sitten, enkä ollut pitänyt, sen muistan. En tosin muista eksaktia syytä ei- pitämättömyydelleni, mutta ilmeisestikin, luultavasti, varmaankin yleisluontoisesti tylsistyminen. Oikein muisteltu, tiedetty veikattu, tämä on (no, nyt tulee sitä eksaktia!) katkoviiva, pistekirjoitus (yksi hahmoista, uhreista on sokea, ja perinteisesti tietoinen syistä ja seurauksista), tapahtumajono murhista, ilman mitään muuta siinä seassa, ympärillä, mukana. Lorelei-legendan mukainen vedenneito, verenneito (Helga Line) harventaa pikkukaupungin porukkaa. Ei hänessä kyllä mitään vedenneitomaista ole, hän on perinteisehkön vesihirviön näköinen, tosin kaapusellainen. Kun hän ei ole hirviö, hän kulkee bikineissä tai kaavussa tai molemmissa. Tai vanha-asussa. Tämä vanha-asuisuus on pikkuisen laajemminkin elokuvan erikoisuutta, 60-70-lukujen asusteiden lisäksi filmillä pyörii oikeastaan selittämättömästi muitakin vanhapukeutijia, mutta ei se elokuvaa paranna, eikä huononna. Pikemminkin keskinkertaistaa, keskivertoistaa. Loreleita seuraa, vaanii ja vartioi Tony Kendall. Epätasaisen espanjalaisen kauhuohjaajan Amondo De Ossorion tuotannosta siitä epätasaisimmasta, keskinkertaisimmasta, toisteisimmasta, tylsimmästä päästä. P.S. Miksi laboratoriossa lammas käyskentelemässä? Se ei selviä. Tällaisia selvittämättömyyksiä esimerkiksi elokuva olisi tarvinnut enemmän.

House of Black Death (USA-65)

"What`s happening? When I left three years ago, this was a happy place. Now all the people are worshipping devil." "I don`t know. I just don`t know!" Me neither. Ja tällaista heti elokuvan alussa! Hyvin hämärä, outo ja sekava palvontapala, jossa Lon Chaneyn (Belial, Paha,[ sarvipäinen huilunsoittaja ja kansanvillitsijä}) ja John Carradinen (Andre, "hyvä" musta mnaagikko) esittämillä ja toisiaan vihaavilla velhoveljeksillä on kaapuhuput, jotka näyttävät mummonhuiveilta ja Sabrina- niminen näyttelijä tanssii. Pentagrammi postilaatikossa. Erittäin kökkö. Kohtauksesta toiseen hypitään kuin harjoituksissa. Musiikki ja puhe pauhaavat lujaa. Tyhjänpäiväinen, ympäripyöreä päänrapsutuselokuva. Pidin. Roskaa. Surkeaa.

Giant From The Unknown (USA-58) `Tehokas temmellys`

Kalifornian vuoristokylällä karjaa ja nyt ihmisiäkin on mutiloitu. Kovapäinen sheriffi ("Badge instead of brain") on jatkuvalla pysäytyksellä paikalle muutamia vuosia sitten tulleen tutkija-opiskelija-nuoren miehen kimpussa. Epäilee tätä murhaajaksi. Mutta murhaaja on intiaanien hautausmaalla muhinut muinainen Konkistadoori. Nuori mies ja sattumalta (niinpä tietenkin) paikalle osunut vanha tutkija (niinpä tietenkin) ja hänen tyttärensä (niinpä tietenkin!) alkavat kolmistaan kaivaa kallioita. Ja löytävätkin Konkistadoorin varusteet. He laittavat ne puuhun roikkumaan, josta Konki-Giantin on ne helppo napata päälleen ja meininki alkaa... Yllättävänkin toimiva kauhu, camp, roska, jossa jännitystä joltisenkin verran. Tavallisen typerää kauhuelokuvaperinteisyyttä on se, että sivuosanaisen Giantti tuhoaa heti, mutta pääosanaista hän kantelee pitkin metsiä. No, onneksi edes hän selviää, ja tietenkin muut pääosittajat. Mitenkä muutenkaan. Camppia on se, että löydettäessä Giantin kypärässä on ammottava reikä, mutta kohta Jätin päässä reiätön. Ja kuka teki jo heti elokuvan alussa tehdyt mutiloinnit (hutiloinnit taitaa olla kyseessä käsikirjoittajilla), sillä kolmikko onnistuu kaivamisillaan nostattamaan jätin vasta paljon myöhemmin??!! Ja, mutta selviääkö Jätti lopun koski-tulivuori(!)pudotuksesta, sillä aikamoisessa puristuksessahan hän on ollut ennenkin, 500 vuotta! Ihan mielipuolista, monipuolista menoa. Giantti on tehokas temmeltäjä.

The Dracula Saga (Espanja-73)

Nuori nainen näkee hevosvaunuissa matkalla Draculan linnaan (jota, josta hän ei tietenkään tiedä) unta jossa kökkönaamarinen "ihmissusi" nauraa. Linna ja kai kyläkin on niin pelottava, että hevoset kieltäytyvät jatkamasta matkaa. Joten jalkapatikaksi. Kylässä kummallisesti koikkelehtiva hongankolistaja pysähtyy isoa raskasta arkkua kantaen naisen viereen ja sanoo kirkonkellojen soitosta "Ne ovat paholaisen kellot" Ja jatkopatikkamatkalta löytyykin nainen jota on purtu rintaan ja kaulaan, hän nousee, ja pyörtyy... Ja tietenkin herää, huomatakseen että paikaala on muitakin heränneitä, "herännäisiä". (Vampyyriuskonto? Koska, sillä tämä on myös se elokuva, siitä tunnettu järjettömyys, jossa esitellään Vampyyritaivas! Se saapuu, siitä myöhemmin.) Myös koko linnan väki on päivällä nukkuvia, yöllä "eläviä" kylmäkköjä ja Itse Dracula vanha vapiseva harmaahius- ja partaukko!!?? Ai niin, se vampyyritaivas! Muistelin, että se olisi tässä. (Kirjoitan, kirjoitin tätä samalla kun katselen, katselin. Teen näin monestikin kun katselen elokuvaa. Enkä välttämättä poista pois muistojen- tajunnanvirtaa...) Ei se siis ollutkaan tässä!! Missähän se sitten oli?? Mutta tässä oli lisäksi: Tekotukkainen- ja partainen pappi, vinttiyllätys ja vampyyrivauva!!!... - Vampyyritaivaan olematta olosta huolimatta (Olin aivan varma sen olemassaolosta tässä!!)mainion muheva mielettömyys. Elokuvassa harvinaisesti ei juuri ketään espanjalaisen kauhuelokuvan värikkään seikytluvun keskeisistä, olennaisista, tunnetuista, tärkeistä näyttelijöistä (Helga Line ainoana, yksi kylmäköistä), mutta siitä huolimatta oikein onnistunut.

War Requiem (Englanti-89)

Derek Jarmanin hienossa Blue-elokuvassa ei ole kuvavirtaa, Tässä elokuvassa ei (kuultavaa) puhevirtaa, tässä elokuvassa me huuliltalukemistaidottomat emme tiedä koko elokuvan aikana mitä esim alussa Lauurence Olivierin(!) esittämä mies pyörätuolissa, mitalit villatakissa- sotaveteraani sanoo. Puhe peittyy joko "sotarunon" tai lähes koko elokuvan mittaisen Benjamin Brittenin musiikin alle. Brittenin musiikki sopii, sotii erittäin hyvin tämän Derek Jarmanin ohjaaman monivisuaalisen infernon, sota (sotien)kronikan eli sodan kauhujen kuvaamiseen; Sota vaikuttaa kaikkiin (sotilaiksi ja sairaanhoitajaksi pukeutuneet lapset polttavat pikkuarkussa pehmonallekarhun), sota-aikana ei saa olla vähänkään aikaa irtautua, leikkiä (lumipalloa heittävän sotilaan käden ja lumipallon läpi ammutaan), eläimet kärsivät sodassa, elokuvassa, sotaelokuvassa (pässi sotkeutuu sarvistaan piikkilankaan). Mutta onneksi jo elokuvan alussa luodaan, tuodaan tulevaisuususkoa (pyykkejä ripustetaan kuivumaan ja niiden alle kylvetään jyviä), myöhemmin leipä kautta kivi kasvaa ruohoa ja vaikka leipätaikina ja leipä haklaistaan kirveellä, on se silti leipää... Tilda Swintonin esittämä sairaanhoitaja auttaa ja kulkee Ensimmäisessä Maailmansodassa, siinä elokuvan kulku pitkähköön, puolivälin jälkeen ehkä vähän tyypillisesti "vieraillaan" useissa sodissa, varsinkin Vietnamissa. Mutta kyllähän se tekee tehokkaasti tiettäväksi sotien kauheudet, Sodan kauheudet. Lopussa karusti, kauniisti kukkakori sodan ovelle, sodan portille, sotien eteen, varmaankin turhaan, mutta Hieno elokuva. Kyllä kukat aina harmaudessa, harmaudesta loistavat, ainakin joillekin, jonkin aikaa. Aika useillekin yleensä, ja se aika jää heille/meille mieleen...