Massacre Video julkaisee kohta kaksi toiminnallista kökköhelmeä, nuo otsikossa mainitut.
Rampagea en ole nähnyt, mutta Mind Trapin muistaakseni olen (eli elokuva ei ihan ole jäänyt mieleni, muistini ansaan, heh.. Eikä hyllyistäkään löydy, missä lieneekään olen nähnyt, kotona vai kaverilla, ruoja tietää...)
Nyt piti suunnistaa trailereiden avulla (ja Mind Trapin kohdalla ehkä lisäksi niiden mahdollisten muistinrippeiden); American Rampage on nyt naispoliisin suorittama katu ja kellarivarastokostosarja. (Liekinheitinkin hänellä käytössä.) Vaikuttaa mainion suttuiselta huonon näyttelemisen, jäykkien tappeluiden ja pikapikaa kyhättyjen `varastojen` suttusumalta.
Mind Trap`issa Dan "Grizzly Adams" Haggerty tässäkin partailee ja pääosittaa (sekä puhaltaa pitkään ilmapalloja) tätä toista toimintaa, jossa nyt naisen perhe on tapettu. Vai onko kokonaan, sillä "He`s alive, we saw him. But they kill him again." Ja: "Mother, you were great, crazy but great!" Ja lähes samaa voi sanoa Mind Trapista: "Mind Trap, you were great, crazy but great!" Mahtava ja hullu sekoitus sekopäistä dailogia, sekopäisiä vaatteita, ilmapalloja ja tietenkin sitä Mind Trappailua, kökkölaitteista ja videovilistyssellaista.
Roskasta versoo taide. - Elokuvat elää, sarjat sucks! Etupäässä elokuvaa. Näkyjä, täkyjä..
sunnuntai 23. syyskuuta 2018
lauantai 22. syyskuuta 2018
Tales of Terror (Usa-62)
Kolmen (tai oikeastaan neljän, sillä yhdessä yhdistetään kahta kertomusta) Edgar Allen Poen tarinan Poeanninen, Roger Cormaanininen ja Vincent Priceaaninen (ja varsinkin Peter Lorreaaninen) lähes onnistunut sekoitelma.
1. Morella. Äiti on kuollut, lapsi `hengissä`. Samoin isä (Vincent Price), nippa nappa.. `Perheen` lapsi saapuu vuosikymmenten jälkeen synnyinkotiinsa. Isä on kantanut kaunaa kaikki nämä vuodet. Lapsi, aikuinen jo, on myös kuolemassa. Perhe samoin. Kyseessä ei ole viha, rakkaus, vaan tyhjyys, tyhmyys, hulluus. Poemaisuus. Mieltä ja sydäntä särkevä tehokas tarina, mutta toteutus ehkä liiankin perus-Poea. Tanakka, tehokas kuitenkin yhtäkaikki.
2. The Black Cat. Ei aivan köyhä juoppo (Peter Lorre) eksyy loputtomilla kapakka ja katukulkemisillaan elitistisen viininmaistajan (Vincent Price) makukilpailuihin ja osoittautuu myöskin mestariksi tällä alalla. He eksyvät juopon kotiin, ja juopon nuori vaimo rakastuu viininlipittäjään ja toisinpäin. Sekoitus, yhdistelmä Poen Mustaa Kissaa (taas tää tylsä kissanvinguntalopetus, tästä riittää versioita) ja Amantilladotynnyriä. Lorre aivan ylimaallisen loistavassa (juoppo)vedossa, Pricen hahmo viiniämaistavine övereine suppusuineen ja kurlauskurkkuineen ehkä `vähän` liiankin keikistelevä, liioitteleva, ylivitsikäs, yleensä överi, mutta onhan tää hieno episodi, Lorre loistaa!
3. The Facts in The Case of M Valdemar. Lähes loistelias hypnoosihoureinen kuolokertomus. Alan äijät Basil Rathbone (hypnoosi`lääkäri`) ja Vincent Price (kohta kuoleva, kohta kuollut [mutta ääni, `sielu` kuuluu kuoleman jälkeenkin] Mr Valdemar) tapaavat, tappavat, taistelevat elämän kautta kuoleman kentillä, molemilla puolilla. Avioliittokin agendalla. Mukana tarkoituksellista huumoriakin: "Be still!"
Jokainen tarina liian lyhyt. ([Epä]Onnistuneiden episodielokuvien kirous ja voima.) Tahtoi lisää!
P.S. Elokuvan Suomi-nimi suora käännös, Kauhutarinoita.
1. Morella. Äiti on kuollut, lapsi `hengissä`. Samoin isä (Vincent Price), nippa nappa.. `Perheen` lapsi saapuu vuosikymmenten jälkeen synnyinkotiinsa. Isä on kantanut kaunaa kaikki nämä vuodet. Lapsi, aikuinen jo, on myös kuolemassa. Perhe samoin. Kyseessä ei ole viha, rakkaus, vaan tyhjyys, tyhmyys, hulluus. Poemaisuus. Mieltä ja sydäntä särkevä tehokas tarina, mutta toteutus ehkä liiankin perus-Poea. Tanakka, tehokas kuitenkin yhtäkaikki.
2. The Black Cat. Ei aivan köyhä juoppo (Peter Lorre) eksyy loputtomilla kapakka ja katukulkemisillaan elitistisen viininmaistajan (Vincent Price) makukilpailuihin ja osoittautuu myöskin mestariksi tällä alalla. He eksyvät juopon kotiin, ja juopon nuori vaimo rakastuu viininlipittäjään ja toisinpäin. Sekoitus, yhdistelmä Poen Mustaa Kissaa (taas tää tylsä kissanvinguntalopetus, tästä riittää versioita) ja Amantilladotynnyriä. Lorre aivan ylimaallisen loistavassa (juoppo)vedossa, Pricen hahmo viiniämaistavine övereine suppusuineen ja kurlauskurkkuineen ehkä `vähän` liiankin keikistelevä, liioitteleva, ylivitsikäs, yleensä överi, mutta onhan tää hieno episodi, Lorre loistaa!
3. The Facts in The Case of M Valdemar. Lähes loistelias hypnoosihoureinen kuolokertomus. Alan äijät Basil Rathbone (hypnoosi`lääkäri`) ja Vincent Price (kohta kuoleva, kohta kuollut [mutta ääni, `sielu` kuuluu kuoleman jälkeenkin] Mr Valdemar) tapaavat, tappavat, taistelevat elämän kautta kuoleman kentillä, molemilla puolilla. Avioliittokin agendalla. Mukana tarkoituksellista huumoriakin: "Be still!"
Jokainen tarina liian lyhyt. ([Epä]Onnistuneiden episodielokuvien kirous ja voima.) Tahtoi lisää!
P.S. Elokuvan Suomi-nimi suora käännös, Kauhutarinoita.
Twice-Told Tales (Usa-63)
Kirjailija Nathaniel Hawthornen samannimisen, otsikonmukaisen kirjan pohjalta tehty trilogia, `A trio of terror`
1. Dr. Heidegger`s Experiments. Kuiva kauhuruuvi kiertyy. Ja jämäkästi kiertyykin. Kaksi vanhaa vanhusta (toinen Vincent Price) ovat drinksuilla toisen kotona myrsky-yönä. Kotimiehen vaimo on kuollut 38 vuotta sitten ja mies on palvonut hänen potrettiaan siitä lähtien. Myrsky avaa pihanperän hautakammion oven, sinetin ja lukot ja ukot huomaavat `ruumiin` olevan samassa kunnossa kuin kuollessaan. Syyksi selviää myrskyn ja kammion kautta virtaava vesi. Äijätkin juovat tuota ihmelinimenttiä ja nuortuvat. Vaimokin herää henkiin kun ihmevettä rokotetaan häneen. (Toinen hemmoista on tohtori.) Mutta menneisyyden salaisuudet, teot ja traumat virtaavat veden lailla nyt myös esiin...
Morbidin murhakauhutarinan muhevaa multaa ja kuivaa kuolemaa. Tanakka tarina ja toteutus. Ruosteinen kauhuruuvi kiristyy kitisten...
2. Rappaccini`s Daughter. Pricen esittämä Professori, nyt enemmän hullu tiedemies (vaimo jätti), on 20 vuotta sulkeutunut taloonsa ja puutarhaansa, seuranaan eksperimenttinsä; polttavaihoinen tyttärensä ja ihmepuutarhansa polttavaoksainen pensaansa. Sitten nuori mies tunkeutuu polttavaan `paratiisiin`...
Harvinaisen hämärän tarinan kompakti paketointi.
3. The House of Seven Gables. Ehkä Hawthornen tunnetuin kauhutarina. Vuoden -40 elokuvasta on nyt tehty lyhyt, valju ja värillinen versio. Vanhemmassa versiossa oli mukana mahtipari Vincent Price ja George Sanders. Sandersin puuttuminen pahasta (näytteli loisteliaasti pahista), eikä Pricen vaihto pahikseksi paljoa paranna. Lisäksi sen, nelkytluvun version, veljesviha on pantu pois, talon aarteenetsintä sentään on jätetty tähänkin versioon.
`A Trio of terror`, no kauhukaksikko.
1. Dr. Heidegger`s Experiments. Kuiva kauhuruuvi kiertyy. Ja jämäkästi kiertyykin. Kaksi vanhaa vanhusta (toinen Vincent Price) ovat drinksuilla toisen kotona myrsky-yönä. Kotimiehen vaimo on kuollut 38 vuotta sitten ja mies on palvonut hänen potrettiaan siitä lähtien. Myrsky avaa pihanperän hautakammion oven, sinetin ja lukot ja ukot huomaavat `ruumiin` olevan samassa kunnossa kuin kuollessaan. Syyksi selviää myrskyn ja kammion kautta virtaava vesi. Äijätkin juovat tuota ihmelinimenttiä ja nuortuvat. Vaimokin herää henkiin kun ihmevettä rokotetaan häneen. (Toinen hemmoista on tohtori.) Mutta menneisyyden salaisuudet, teot ja traumat virtaavat veden lailla nyt myös esiin...
Morbidin murhakauhutarinan muhevaa multaa ja kuivaa kuolemaa. Tanakka tarina ja toteutus. Ruosteinen kauhuruuvi kiristyy kitisten...
2. Rappaccini`s Daughter. Pricen esittämä Professori, nyt enemmän hullu tiedemies (vaimo jätti), on 20 vuotta sulkeutunut taloonsa ja puutarhaansa, seuranaan eksperimenttinsä; polttavaihoinen tyttärensä ja ihmepuutarhansa polttavaoksainen pensaansa. Sitten nuori mies tunkeutuu polttavaan `paratiisiin`...
Harvinaisen hämärän tarinan kompakti paketointi.
3. The House of Seven Gables. Ehkä Hawthornen tunnetuin kauhutarina. Vuoden -40 elokuvasta on nyt tehty lyhyt, valju ja värillinen versio. Vanhemmassa versiossa oli mukana mahtipari Vincent Price ja George Sanders. Sandersin puuttuminen pahasta (näytteli loisteliaasti pahista), eikä Pricen vaihto pahikseksi paljoa paranna. Lisäksi sen, nelkytluvun version, veljesviha on pantu pois, talon aarteenetsintä sentään on jätetty tähänkin versioon.
`A Trio of terror`, no kauhukaksikko.
perjantai 21. syyskuuta 2018
Palm Beach Story - Hullujen paratiisi (Usa-42)
Harvassa elokuvassa jo alkutekstit täristyttävät katsojan täysillä mukaan sen hulluun rytmiin.. Mutta Preston Sturgesin hullu mestariteos Hullujen paratiisi tekee sen.
Elokuvassa haaveillaan, leijaillaan yläilmoissa (mies haaveilee kaupunkien yläpuolelle rakennettavista lentokentistä) ja elokuvan lopussa ollaan screwballkomedioiden kehdossa, junan kyydissä mitä mielettömimpien tapausten ja tyyppien temmellyksessä. Kehto kaahaa, `kaatuu`, keinuu raivokkaalla rytmillä. Ja varsinkin se dialogi. Hullua nerokkuutta. Tanakkaa timanttia.
`Pääjuoni` (voi kuvata myös miehen mielen myllerrystä, ja naisen vastaavaa) on aviokriisin lonkerot eri suuntiin. Niin mielessä kuin konkreettisestikin, pitkin Amerikkaa. (Juna.)
Elokuvan Suomi-nimi hullua, nerokasta oivallista parhautta.
"And they lived happily ever after? Or did they?"
torstai 20. syyskuuta 2018
Unfaithfully Yours (Usa-48)
Käsikirjoittaja-ohjaajamaestron Preston Sturgesin viimeisin elokuvaonnistuminen, komediaonnistuminen on Unfaithfully Yours. Onnistuneen möykkäfarssin, salonkikomedian ja suht timangisen kreisiekstin sekoittava screwballailu.
Rex Harrison on itsekeskeinen, omahyväinen, sovinistinen suuri kapellimestari, joka on suuri myös suustaan, ja tietenkin egostaan. Linda Darnell on hänen, häntä palvova vaimonsa. Elokuva on puoleenväliin asti tanakan tasaisesti avioliiton miesvaltaisen kiemuroiden (oikeastaan kiemurat on vedetty suoraksi viivaksi, niin ennustettavan, ikiaikaisen, tyhjänpäiväisen typerää miehen mölyisä käytös on, Harrison loistoroolissa) ja gagien vuorottelua. Gageista voisi mainita; Kun orkesteri harjoittelee, niin rappusiivooja säikähtää joka kerta kun lautaset ja patarummut pamahtavat. Ja harpunsoittajanaiset lakkaavat kynsiään, kun ei ole heidän soittovuoronsa. Tulipalokohtauksessa on kaikuja ja loimua mykkäelokuvasta, varhaisfarsseista; Tyypit toikkaroivat vesisuihkujen edessä ja sammuttajina ovat vierekkäin paloletkua ja pientä pumpattavaa käsispruuttaa käyttävät hemmot.
Puolenvälin jälkeen elokuva tanakoituu, mutta varsinkin houraantuu entisestään. Kapellimestari saa mielensä kusipäägalleriaan mukaan vielä mustasukkaisuuden; Vimmaisesti konserttiaan johtava mestari syöksyy mielikuvituksessaan fantasioimaan hämäriä mustasukkaisuusmurhahoureitaan. Niihin sisältyy mm toisen syyksi laitettua partaveitsimurhaa ja venäläistä rulettia.
Jotkut ovat moittineet Harrisonin mölyroolia, mutta hänen mellastamisensa, möykkäämisensä sopii isoego-kapellimestarin frakkiin loistavasti. Kuin frakki hänen päälleen. Vaatteet ovatkin elokuvan yksi pääjutuista. Mestarilla on huoneistonsa täynnä vaatekaappeja, vessoja, vaatekaappeja varsinkin. Mutta näiden kaappien ja huoneiden ovet on naamioitu kirjahyllyiksi!! Ja baarikaapeiksi! Vaatteet on mun taide!
Ei Sturgesin massiivisimpien komedioiden (mm Hullujen paratiisi) tasoa, mutta lähes loistava. Kuten sanottua, Harrison roolissaan loistava, mutta Darnellin roolin olisi voinut kirjoíttaa edes vähän piikikkäämmäksi. Mutta tässä tämän, tällaisen avioliiton, tällaisen miehen, tällaisen tyhjänpalvonnan `haukunta` on siellä pinnan alla. Kätkettyä satiiria.
Rex Harrison on itsekeskeinen, omahyväinen, sovinistinen suuri kapellimestari, joka on suuri myös suustaan, ja tietenkin egostaan. Linda Darnell on hänen, häntä palvova vaimonsa. Elokuva on puoleenväliin asti tanakan tasaisesti avioliiton miesvaltaisen kiemuroiden (oikeastaan kiemurat on vedetty suoraksi viivaksi, niin ennustettavan, ikiaikaisen, tyhjänpäiväisen typerää miehen mölyisä käytös on, Harrison loistoroolissa) ja gagien vuorottelua. Gageista voisi mainita; Kun orkesteri harjoittelee, niin rappusiivooja säikähtää joka kerta kun lautaset ja patarummut pamahtavat. Ja harpunsoittajanaiset lakkaavat kynsiään, kun ei ole heidän soittovuoronsa. Tulipalokohtauksessa on kaikuja ja loimua mykkäelokuvasta, varhaisfarsseista; Tyypit toikkaroivat vesisuihkujen edessä ja sammuttajina ovat vierekkäin paloletkua ja pientä pumpattavaa käsispruuttaa käyttävät hemmot.
Puolenvälin jälkeen elokuva tanakoituu, mutta varsinkin houraantuu entisestään. Kapellimestari saa mielensä kusipäägalleriaan mukaan vielä mustasukkaisuuden; Vimmaisesti konserttiaan johtava mestari syöksyy mielikuvituksessaan fantasioimaan hämäriä mustasukkaisuusmurhahoureitaan. Niihin sisältyy mm toisen syyksi laitettua partaveitsimurhaa ja venäläistä rulettia.
Jotkut ovat moittineet Harrisonin mölyroolia, mutta hänen mellastamisensa, möykkäämisensä sopii isoego-kapellimestarin frakkiin loistavasti. Kuin frakki hänen päälleen. Vaatteet ovatkin elokuvan yksi pääjutuista. Mestarilla on huoneistonsa täynnä vaatekaappeja, vessoja, vaatekaappeja varsinkin. Mutta näiden kaappien ja huoneiden ovet on naamioitu kirjahyllyiksi!! Ja baarikaapeiksi! Vaatteet on mun taide!
Ei Sturgesin massiivisimpien komedioiden (mm Hullujen paratiisi) tasoa, mutta lähes loistava. Kuten sanottua, Harrison roolissaan loistava, mutta Darnellin roolin olisi voinut kirjoíttaa edes vähän piikikkäämmäksi. Mutta tässä tämän, tällaisen avioliiton, tällaisen miehen, tällaisen tyhjänpalvonnan `haukunta` on siellä pinnan alla. Kätkettyä satiiria.
tiistai 18. syyskuuta 2018
Vernal Equinox (Usa-68)
Tässä Robert Allen Schnitzerin debyyttilyhärissä on samanlaista nuorimies-nuorinainenhaahuilua kuin sitä seuraavassa Terminal Pointissa, tosin nyt lähes ilman avantgardea, surrealismia, undergroundia ja varsinkin diagnostiikkaa. Ja nyt väreissä.
-Nuoren miehen ja naisen värikästä kuljeskelua kaupungin kaduilla ja puistoissa. On tässä nytkin osattomuuden, ulkopuolisuuden tuntua, mutta ei aivan Terminal Pointin angstia ja ahdistusta. Mutta kadun, puiston, mielen, muiston, kielen alla kuplii tässäkin. Kevyemmin katsottava, kevyemmin tehty, toteutettu kevyempi debyyttipala.
-Nuoren miehen ja naisen värikästä kuljeskelua kaupungin kaduilla ja puistoissa. On tässä nytkin osattomuuden, ulkopuolisuuden tuntua, mutta ei aivan Terminal Pointin angstia ja ahdistusta. Mutta kadun, puiston, mielen, muiston, kielen alla kuplii tässäkin. Kevyemmin katsottava, kevyemmin tehty, toteutettu kevyempi debyyttipala.
Terminal Point (-69)
Alla arvostellun (mutta ei tosiaankaan alle arvostelun, kaikkea muuta) Premonitionin ohjaaja on Robert Allen Schnitzer. Hänen alku-uransa lyhäri Terminal Point on erikoinen, hämmentävä, tavallinenkin hippielokuva. Pääosassa on harvinaisehko hahmo; syrjäytynyt, syrjittykin, yksinäinen (vaikkakin tyttöystävä löytyy, mutta hänen[kin] kanssa ehkä, ilmeisesti, varmasti suhde loppumassa, loppunut) hiuksia ja viiksiä ojennuksessa pitävä trendihippi. Jolla on ehkä myöskin siirtomaavaltaisia, Tarzan-elokuvamaisia rasistisia taipumuksia, tai ainakin siihen viittaavia unia/painajaisia. Hän kulkee naisensakin kanssa yksin (suurimman osan elokuvasta yksin-yksin) hippibileissä, merenrannalla, kartanossa. Välillä hän istuu yksin sohvalla hippikansan rokatessa ympärillä, yht`äkkiä leikkaus; hän ja sohva ovatkin yksin, kaksin `bileissä`, musa jatkuu, taas leikkaus; bileissä soittava bändi soittaakin peilin kautta, peilissä, peilin takana... On myös mielensairauskuvaus. (Harvinaista hippikuvauksissa). Ei niinkään, ainakaan kokonaan, pelkästään, ollenkaan(?) huumehallusinaatio (ainakaan pääosamiehen kohdalla), kuten usein näissä.
Lopussa mies lähtee seuraamaan kartanon läpinäkyvälaahusleninkistä naista. (Tämä asukokonaisuusnainen näkyy olevan Schnitzerin lyhärien peruskamaa, myös debyyttilyhärissä Vernal Equinox`issa samantyylinen hahmo).
Kiertokulku, kierrätys, ympyröinti. Meno, paluu, meno-paluu. Paikallaanpysyminen. (Ehkä varsinkin tätä. Monihaaraista, moniharhaista sellaista.) Muistelua, nykypäivää, harhaa. Matkaa. Mutta ei tasaista, tasasivuista sellaista. Elokuvana tavallinen tyypillinen hippeily, mutta ei sitten jopa ollenkaan. Mielenkiintoinen.
Lopussa mies lähtee seuraamaan kartanon läpinäkyvälaahusleninkistä naista. (Tämä asukokonaisuusnainen näkyy olevan Schnitzerin lyhärien peruskamaa, myös debyyttilyhärissä Vernal Equinox`issa samantyylinen hahmo).
Kiertokulku, kierrätys, ympyröinti. Meno, paluu, meno-paluu. Paikallaanpysyminen. (Ehkä varsinkin tätä. Monihaaraista, moniharhaista sellaista.) Muistelua, nykypäivää, harhaa. Matkaa. Mutta ei tasaista, tasasivuista sellaista. Elokuvana tavallinen tyypillinen hippeily, mutta ei sitten jopa ollenkaan. Mielenkiintoinen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)