keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Lokakuu kuuluu kauhullekin, Part 7: Veerana - Vengeance of The Vampire (Intia-88)

Leffan alussa tutustumme halpakaupan Halloween-horrorhärpäkkäillä (muoviset. pahviset pääkallot roikkuvat naruissa, kamera kuvaa muovisten hämähäkinverkkojen läpi, lajissaan komean näköisiä) sisustettuun kauhuluolaan (tänne palataan elokuvan aikana monesti). jonka keskiössä on valtava, valtaistuimella istuva lieskakämmeninen hirviöpatsas. Luolan toista laitaa `isännöivät` pyöreän tarotmaisen `pelipöydän` (keskellä tietenkin muovinen pääkallo) laidoilla huojuvat ja humisevat lauma kivipaasipääihmisiä. Näillä viimeksimainituilla ei ole elokuvassa nuuta tekemistä kuin räjähtää lopuksi...


Täältä luolastosta käsin sitten paikan pääjehu (siis ihmismäinen pääjehu)  tekee noitavasalleineen hyökkäyksiään lähiseuduille, lähinnä Mustaan Metsään, jossa on Ikuinen Yö. (Tämä on toteutettu, niin että päiväkuvauksissa tuutataan valtavasti savua harvaan metsään, aina vasta kun päästään noidan palatsille, linnalle on oikea pimeä yö. Erikoinen ratkaisu.)


On kaksi veljestä. Kaksi tyttöä. Toinen veljeksistä lähtee viemään toisen kymmenvuotiasta tyttöä kouluun, mutta Mustassa Metsässä tapahtuu hyökkäys ja tyttö viedään Luolaan ja asetetaan makaamaan muinaisen muumoituneen vampyyrin viereen. Ja häneen imeytetään vampyyrin voimat. Myöhemmin hän on tuleva kuolemallaan herättämään Wanhan Wampyyrin, Noitanaisen uudestaan, lopullisesti henkiin..
Luolan pääjehu vie tytön takaisin isälleen ja esiintyy tämän pelastajana. Pahiksesta tulee paikan palvelija...
Aluksi tyttö tekee `pikku taikoja`, hautailee nukkejaan ja räjäyttää katseellaan akvaarion. mutta nuorena naisena hänestä tulee paha viettelijätär, miestennielijä, tappaja. Elokuva ei kovin goreinen, (yksi ´auto ja silmä`-kohtaus löytyy), mutta mukavan sopivasti kauhuinen. Bollywoodin pakollisena funny sidekickinä on nyt `Hitchcockin kaukainen sukulainen`, wanna be-kauhukirjoittaja-ohjaaja ("What a plot!")
Pääosanaisen nimi on krediiteissä Jasmin ja hänen roolihahmonsa nimi on Jasmin. Onpahan, löytyypähän krediiteistä myös Gorila niminen näyttelijä.


Kiva pitkä kauhupätkä Bollywoodtyyliin. Tehdäänpä tähän loppuun Bollywood-kauhuchekkaus, löytyykö, laulujen, leffan pituuden lisäksi tyypilliset (Kauhu-)Bollywoodtraditiot elokuvasta:


-Hyvä ja paha tyttö/nainen sekä sukusalaisuudet (check)


-Vesisateessa, sadettajan sateessa, meressä tapahtuvat, laulujen yhteydessä esitettävät litisevän seksuaaliset vaatepäälliset pyörinnät (puoli-check)

-Talon palvelija onkin pahan palvelija, pahan palveluksessa.. (check)


-Funny sidekick (check)


-Musta Metsä (check)


- Pahuuden Luola (check)




Hail Mahakal!





1 kommentti: