Tämä on näyttelijä Ida Lupinon ohjauksista ehkä paras. Jämäkkä, jäntevä, julma. Koko elokuva perustuu tositapahtumiin jossa `Liftarimurhaaja` kulkee pitkin öistä länttä autolta autolle. Muutama minuutti elokuvan alusta käytetään murhaajan yöllisen laiskanvarman kävelyn kuvaamiseen (vain jalat näkyvät) kun hän tosiaan kulkee pisteeltä pisteelle. Loppuelokuva keskittyy siihen kun tämä julmanlaiska, laiskanjulma `laahustaja`, tuskin koskaan täysin nukkuva "laiskasilmä" murhamies keskittyy kahden sota -ja kalakaverin piinaamiseen autossa, aavikolla, kaupassa. Aavikon yössä ja auringonpaisteessa..
Piinaaminen näkyy ja tuntuu miehissä yllätyksenä, raivona, alistumisena, pakoonpyrkimyksinä. Koko ajan tilannetta taustoittaa ja vakavoittaa, vaarallistuttaa radiosta tulevat poliisitiedotukset murhaajasta ja myöhemmin myös kaapatuista miehistä. Vähän kököstikin välillä, sillä radio menee yhtäkkiä itsestäänkin päälle. Mutta se antaa tarinalle kyllä yhtäkkistä buustia, shokkia ja säikytystä.
William Talman on hyytävä liftarina ja Edmund O`Brien ja Frank Lovejoy hyviä tunteissaan ja teoissaan vaihtelevina panttivankeina. Elokuvan loppu tulee vähän liian nopeasti ja helposti, löysästi, mutta tämä tietynlainen löysyys ja laiskuus on kuitenkin koko jäntevän elokuvan julma voimavara, mauste ja lisä.
Yötä, aavikkoa, lopussa laineiden liplatusta. Pienen tilan (auto, kauppa) ja avaran aavikon kauhua ja mahdollisuuksia, aseylistysjargonia ja julmaa vaatteiden vaihdattamista..
"You like to shoot? So do I."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti