Nuori mies (Alfred Lynch) elää pubien, peliahallien, kahviloiden ja jazzklubien `tyhjää elämää`. Miesten vaatehtimosta tulee potkut ("Show me flamin`48 raincoat!") ja lopulta yhden huoneen ("Furnished? I suppose you can call it furnished.") asunnosta. Pikkuhiljaa, heti elokuvan alusta, hämärä vanha pukumies alkaa yrittämään saada miehestä murhaajaa, `täydellistä rikosta..`Mies itsekin ajattelee, että hän tarvitsee väkivaltaisen shokin päästäkseen takaisin elämään..
Mm varsinkin vigilante-elokuvista tutun ja tunnetun ohjaajan Michael Winnerin varhaisohjaus ei ole parhaimmillaan rikoselokuvana (elokuvan loppupuoli), vaan jazzin, jazzklubien, jazzjulisteiden reunustaman vauhdikkaan tyhjyyden kuvaajana. Lynch on roolissaan hyvä, samoin huikentelevaista `tyttöystävää` esittävä Kathleen Breck. Diana Dors tekee tyypillisen roolinsa klubiruusuna ja nuori David Hemmings vilahtaa (mutta ei vilahdakaan krediiteissä.) Musiikkia on tehnyt mm Acker Bilk, tunnusmelodian. Seksploitaatiofaneille; puoli pyllyä vilahtaa..
Onnistunut, surumielisen vauhdikas elokuva. Loppuratkaisussa samaa surumielisyyttä, mutta se saapuu liian helposti, nopeasti, epäuskottavasti.
"Same cafes, same parties, we share same bottles. And same beds. Cheers! Here`s the new face." "But we are sharing the same bottle.."
Diana Dorsin vuoksi tämä täytyy ottaa ohjelmistoon jossakin kohtaa, jos/kun kohdalle osuu.
VastaaPoistaTuon lopun dialogilainauksen ensimmäisen osion sanoo juurikin Dorsin esittämä hahmo..
VastaaPoista