Arvostelussa ei ole versio Gogolin Mielipuolen Päiväkirjasta, eli monologi ei ole kyseessä, vaan tämä on Vincent Pricen tähdittämä ja pääosittama elokuva, joka perustuu Guy de Maupassantin novelliin/novelleihin, jossa Horla(!)-niminen astraalikauhistus kiusaa Pricen esittämää kunnianarvoisaa Tuomaria 1800-luvun lopun Pariisissa.
Doam on erittäinkin sujuvasti seurattava kuuskytlukukauhistelu, jossa kauhukliseet (aukeavat ikkunat, lentävät paperit, tipahtelevat patsaat, leijuvat taulut yms) ja kökkökäänteet vuorottelevat värikkäästi. Ja tietenkin Price on oma suvereeni itsensä.
Tuomari käy katsomassa kuolemaantuomittua vankia joka kuollessaan siirtää Horlan tuomarin mieleen ja kehoon. Siirtymä(t) kuvataan kökköisellä vihreäviiruisella valojuovalla joka asettuu uhrinsa silmien päälle. Ja tekee tästä tappajan.
Ei auta tuomarin taistelu Horlaa vastaan, vaikka hän yrittää karistaa hänet pois sillä että ottaa lääkärin suosituksesta lomaa tuomarin työstä ja alkaa harrastamaan nuoruutensa huvia kuvanveistoa, vaan ruumiita syntyy silloinkin, vaikka sitten taitelijan mallista tai hänen miehestään. Ei auta Rakkauskaan (malliin), vaan Horla on voimakkaampi. (Astraalinauru kaikuu.) Onko mitään keinoa?
Kuten sanottua kyllä tätä seuraa hyvinkin mielellään. Pricen pehmeänkarmea nenänarina on kovassa käytössä ja kurssissa (pitkiä aikoja elokuva onkin sittenkin kuin hänen monologiaan, muut näyttelijät tarpeellisia statisteja), hänen äänensä sopii taas Wanhaan kauhutunnelmaan kuin naula arkkuun. Ja kyllä se keinokin tietenkin löytyy, vaikkakin, varsinkin viimeisen murhan estämistapa on ihanan väkisinkeksityn kökkö. Itse Horlan tuhoamiskeino on sitten huomattavasti parempi, perinteisempi kylläkin.
Onnistunut kuuskytlukukauhuilu, joka saa energiansa kauhuvisioiden ja kökkökohtausten sujuvasti sujahtavasta yhteistyöstä.
Maupassantilla oli lähdemateriaalissa aika vahvat Lovecraft ennen Lovecraftia -vibat, tuo kivasti persoonallisuutta aika tavanomaiseen aikansa hömppäkauhuun. Ja Pricesta tietty aina plussaa!
VastaaPoista