Joskus, useinkin, kiinnostavat elokuvat joissa samat kohtaukset esitetään uudestaan, joko samoin tai eri näyttelijöin, samoissa tai uusissa paikoissa.
Apichatpong Weerasethakul`in Syndromes and a Century`ssä samat näyttelijät näyttelevät samoin sanoin sairaalan, osin järkevät, osin oudot työpaikkahaastattelut, ensin maalais sitten suurkaupunkisairaalassa. (Testataan mm käden tärinää, kysytään mitä tarkoittaa DDT ("Destroy dirty things?), sekä että mistä muodoista pidät, ympyröistä, kolmioista jne.) Weerasethakul'in omat vanhemmat olivat lääkäreitä. Tästä syntyykin, seuraakin elokuvan muistot, toistot, unet, unelmat sairaalamiljööstä ja maailmasta. Ja elämästä(nsä) yleensäkin. Hunnutettuna runsaan pursuavana kasvillisuutena, luonnolla. Ollaan rajapinnassa. Nämä yhdistelmät tekevät elokuvasta jokseenkin vastustamattoman seurattavan. Seuraamisen sujuvuutta auttaa, lisää vielä monilla puolilla (luonto, tapahtumat, dialogi) kukkiva leikillisyys: Luonto kuvataan melkoisen rauhallisena ympäröijänä ja ymmärtäjänä ja muutamat henkilöt ovat siihen mukavasti sujahtavia puolioutopersoonia: Dj:n hommista unelmoiva munkki, laulava, levyttävä hammaslääkäri (munkki istuu hammaslääkärin "kidutuksessa"). Tämä munkkien, lääkärien uskonnon, lääketieteen vastakkain/keskenäänasettelut tulee elokuvassa usein mielenkiintoisesti esiin. Kummallakin osapuolella on annettavaa toisilleen. Lääketieteen ja luonnonparannuskeinojen `vaihtoja` tapahtuu kun munkkeja saapuu vastaanotoille. Lisäksi munkki näkee painajaisia kanoista ja proteesipajalla löytyy viskipulloja jalkaproteesin sisältä. `Luonnollinen` ja maallinen yhdistyvät maittavasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti