Leffan alku on tyrmäävää kamaa: Raskaana oleva nainen hyppää epätoivoissaan ( naisen mies on tapettu naisen isän toimesta, taas näitä "nainen valitsi perheen, suvun mielestä väärän miehen"-tapauksia) kalliolta alas jääden puunoksaan roikkumaan. Kun nainen virkoaa, hän huomaa että puun alla raivoaa tiikeri. Nainen kusee kauhuissaan tiikerin päälle! Ja tiikeri lauhtuu.. Nainen toteaa samantien: "It is said: If woman pisses on tiger, tiger will be her slave." Sitten lapsi syntyy, leikkii ja matsaa aikamoisen ainutlaatuisissa kuvissa tiikerin kanssa. Hullua ja söpöä.. : -D :-)
Sitten seuraa kökköä kung fu`a, tyypillistä kahden klaanin/suvun/perheen vihanpitoa ja (noita)tiikerin ilkeän näköisiä hyökkäyksiä. Mutta eipä juuri muuta, siinäpä se.
Vähän häiritsevänkin (tiikerin hyökkäykset/leikit,matsailut lapsen kanssa), tyrmäävän ja tylsän kuvaston sillisalaatti. Pääosin sitä tylsää. Alku aikamoinen, mutta sen jälkeen ei niinkään. Kyllä tämän kerran katsoi.
Lyhyt: Kuriositeetiarvot (toivottavasti ei kusiositeetti) `pakottavat` jättämään leffan hyllyyn, toivottavasti ei kuitenkaan pölyttymään..
perjantai 2. tammikuuta 2015
tiistai 30. joulukuuta 2014
Jupiter`s Darling (Usa-55)
Elokuvan alussa tekstataan tähän tapaan että Hannibalin seikkailuista norsuineen kaikkineen on liikkeellä monenlaista tarinaa, eikä tämä elokuva siivoa tätä "sotkua."
Ja aikamoinen sotku onkin kyseessä, mutta varsin mielenkiintoinen ja makoisa sotku. Tämä George Sidneyn ohjaustyössä vuodelta-55 on `kaikenlaista`: `Päällisin puolin` se on kivasti etenevää historiaviihdettä jota on maustettu kieli poskella-musikaaliesityksillä ja näyttelemisellä. (Esther Williamsin pitkä musikaalimumero I have a dream on oikeasti upean näköinen vedenalaisine sukeltelukohtauksineen ja patsaiden henkiinherämisineen. Williams onkin elokuvassa yllättävän hyvä, ihan suht normaalia näyttelemistä, mutta vanha Dallas-naama Howard Keel Hannibalina ja George Sanders Rooman valtiaana vetävät aika överiksi, Keel varsinkin, mutta viihdyttävällä tavalla.)
Sirkuselefantit näyttävät taitojaan, laulut liian pitkiä, mutta oikein rattoisasti aika tämän parissa meni.
Taisi olla MGM:lle floppi, meikäläiselle ei.
Ja aikamoinen sotku onkin kyseessä, mutta varsin mielenkiintoinen ja makoisa sotku. Tämä George Sidneyn ohjaustyössä vuodelta-55 on `kaikenlaista`: `Päällisin puolin` se on kivasti etenevää historiaviihdettä jota on maustettu kieli poskella-musikaaliesityksillä ja näyttelemisellä. (Esther Williamsin pitkä musikaalimumero I have a dream on oikeasti upean näköinen vedenalaisine sukeltelukohtauksineen ja patsaiden henkiinherämisineen. Williams onkin elokuvassa yllättävän hyvä, ihan suht normaalia näyttelemistä, mutta vanha Dallas-naama Howard Keel Hannibalina ja George Sanders Rooman valtiaana vetävät aika överiksi, Keel varsinkin, mutta viihdyttävällä tavalla.)
Sirkuselefantit näyttävät taitojaan, laulut liian pitkiä, mutta oikein rattoisasti aika tämän parissa meni.
Taisi olla MGM:lle floppi, meikäläiselle ei.
keskiviikko 24. joulukuuta 2014
Spione/Spies (Saksa-28)
Fritz Langin varhainen vakoojakuvaus on komeakuvainen ja melkoisen sujuvasti etenevä, mutta auttamattomasti liian pitkä, joka aiheuttaa sekavuutta ja ainakin mulla eilen, väsymistä.
Pankkiiri (I'm richer than Ford) ja kylmäntunteeton valtavan vakoojakärjestön valtias, Haghi aiheuttaa paniikkia yhteiskunnassa esim kidnappauksin.
Vakoojakeskus on esitetty upeasti valtavaksi kompleksiksi, jonka portaita pitkin valtavat massat liikkuvat ylös ja alas. Tietenkin se seikka, että pankkiiri voi toimia pahiksena keskellä valtavaa pankkipalatsia eikä kukaan huomaa valtavaa vakoojakeskusta ja valtavia vakoojamassoja, on järjetöntä, mutta tällaisen pohtiminen on tämmöisten elokuvien kohdalla turhaa, tärkeintä on fantastinen rikosmaailma.
Elokuvassa mukana myös romantiikkaa ja surrealismiakin (esim kohtaus jossa nyrkkeilykehän ottelu muuttuu ympäristöltään tanssisaliksi.)
Elokuva esittää komeita asetelmia melkoisen tasaisella, sopivalla syötöllä, mutta pituus piinaa.
Pankkiiri (I'm richer than Ford) ja kylmäntunteeton valtavan vakoojakärjestön valtias, Haghi aiheuttaa paniikkia yhteiskunnassa esim kidnappauksin.
Vakoojakeskus on esitetty upeasti valtavaksi kompleksiksi, jonka portaita pitkin valtavat massat liikkuvat ylös ja alas. Tietenkin se seikka, että pankkiiri voi toimia pahiksena keskellä valtavaa pankkipalatsia eikä kukaan huomaa valtavaa vakoojakeskusta ja valtavia vakoojamassoja, on järjetöntä, mutta tällaisen pohtiminen on tämmöisten elokuvien kohdalla turhaa, tärkeintä on fantastinen rikosmaailma.
Elokuvassa mukana myös romantiikkaa ja surrealismiakin (esim kohtaus jossa nyrkkeilykehän ottelu muuttuu ympäristöltään tanssisaliksi.)
Elokuva esittää komeita asetelmia melkoisen tasaisella, sopivalla syötöllä, mutta pituus piinaa.
maanantai 22. joulukuuta 2014
Le Regine/Queens of Evil (Ita/Fra-70)
Mua usein hämää ja häiritsee, yleensä mysteerigenreen kuuluvat, kauhuelokuvat joiden kaava menee näin: Lähes filmin loppuun asti kehitellään oivallista mysteerijuonta kekseliäillä jipoilla ryyditettynä ja aivan elokuvan viime metreillä vedetään gorehanat kaakkoon. Tällainen tuntuu siltä kuin olisi katsonut kahta eri elokuvaa. Oikein tylsää elokuvaa tällainen varmastikin verestää(!), mutta siinäkin tapauksessa olisi kuitenkin kuin kyseessä olisi kaksi eri elokuvaa.
Mutta kun koko elokuva tosiaan (ihan sitä loppua lukuunottamatta) on oivallisen/kekseliään rauhallista mysteerikerrontaa, niin tällainen lopetus tuntuu halvalta ja helpolta ratkaisulta. Välillä jopa tuntuu että goret goreina ja mysteerit mysteereinä, eikä niitä pidä sekoittaman. Mutta tämä on liioittelua, parhaimmillaan tämä yhdistelmä onnistuu.
Tonino Cervin vuonna-70 ohjaamassa Queens of Evil`issä tämä yhdistelmä ei onnistu, mutta on melkein tällainen tapaus: Vaikka mihin mielenkiintoisiin suuntiin leviävä elokuva summataan vähän ennen finaalia koukkukäsigoreiseen, lässähtävään lopetukseen. Gorejankkausta.
Raymond Lovelockin esittämä moottoripyörämies saapuu keskellä metsää kököttävälle (noitien) mökille.
Elokuvan hienoin idea on esittää tämä kolmen kaunottaren asuttama talo sisältä kuin huikeaksi designnäyttelytilaksi: lattialla on taiteellisen järjestelmällisen sekaisin värikkäitä tyynyjä ja patjoja, huoneessa on koristeina puunrunkoja ja varsinaisena hallitsevana elementtinä on valtavat kasvovalokuvat jokaisesta leidistä. Kuvat on sijoitettu kunkin naisen "sängyn" päälle. Designkeittiö (välillä katoavine) ruokailuvälineineenkin löytyy.
Lovelockin tyyppi joutuu näiden naikkosten lumouksen valtaan: Seuraa pitkään voimakkaan auringonvaloista ja värikkään liplattavan rauhallista (uintiretkillä käydään, naintiretkilläkin) meininkiä, mutta tarinaa on maustettu mielenkiintoisilla elementeillä: Motskarimiehelle syötetään valtavia kakkuja ja kaloja, naisilla on erikoisia tatuointeja (varsinkin kaulaan maalattu irvistävän hymyilevä suu säväyttää), yksi naisista on taitava eläintentäyttäjä ja näytetäänpä vastapuolisesti kolmikon pitävän öisessä metsässä jotain nuotioriittipiiriä.
Entiseenkin aikaan viitataan (mennään?) kun karautetaan hevoskärryillä läheiseen(?) linnaan bailaamaan.
Lähes huikea kokonaisuus. Alku ja loppubiisinä Lovelockin itse laulama ja kitaroima kappale lisää hienosti elokuvan eteeristä tunnelmaa.
Mutta kun koko elokuva tosiaan (ihan sitä loppua lukuunottamatta) on oivallisen/kekseliään rauhallista mysteerikerrontaa, niin tällainen lopetus tuntuu halvalta ja helpolta ratkaisulta. Välillä jopa tuntuu että goret goreina ja mysteerit mysteereinä, eikä niitä pidä sekoittaman. Mutta tämä on liioittelua, parhaimmillaan tämä yhdistelmä onnistuu.
Tonino Cervin vuonna-70 ohjaamassa Queens of Evil`issä tämä yhdistelmä ei onnistu, mutta on melkein tällainen tapaus: Vaikka mihin mielenkiintoisiin suuntiin leviävä elokuva summataan vähän ennen finaalia koukkukäsigoreiseen, lässähtävään lopetukseen. Gorejankkausta.
Raymond Lovelockin esittämä moottoripyörämies saapuu keskellä metsää kököttävälle (noitien) mökille.
Elokuvan hienoin idea on esittää tämä kolmen kaunottaren asuttama talo sisältä kuin huikeaksi designnäyttelytilaksi: lattialla on taiteellisen järjestelmällisen sekaisin värikkäitä tyynyjä ja patjoja, huoneessa on koristeina puunrunkoja ja varsinaisena hallitsevana elementtinä on valtavat kasvovalokuvat jokaisesta leidistä. Kuvat on sijoitettu kunkin naisen "sängyn" päälle. Designkeittiö (välillä katoavine) ruokailuvälineineenkin löytyy.
Lovelockin tyyppi joutuu näiden naikkosten lumouksen valtaan: Seuraa pitkään voimakkaan auringonvaloista ja värikkään liplattavan rauhallista (uintiretkillä käydään, naintiretkilläkin) meininkiä, mutta tarinaa on maustettu mielenkiintoisilla elementeillä: Motskarimiehelle syötetään valtavia kakkuja ja kaloja, naisilla on erikoisia tatuointeja (varsinkin kaulaan maalattu irvistävän hymyilevä suu säväyttää), yksi naisista on taitava eläintentäyttäjä ja näytetäänpä vastapuolisesti kolmikon pitävän öisessä metsässä jotain nuotioriittipiiriä.
Entiseenkin aikaan viitataan (mennään?) kun karautetaan hevoskärryillä läheiseen(?) linnaan bailaamaan.
Lähes huikea kokonaisuus. Alku ja loppubiisinä Lovelockin itse laulama ja kitaroima kappale lisää hienosti elokuvan eteeristä tunnelmaa.
sunnuntai 21. joulukuuta 2014
Lokis - Karhukauhua
Puolalainen mysteeri/kansantarukauhu Lokis (Karhu) vuodelta-70 on yhtäaikaa tiukan tiivis ja (levottoman) seesteinen. (Levoton taustavärinä koko ajan ympärillä.) Tämä yhdistelmä onnistuu siitä syystä että että elokuva on vedetty läpi tiukan ja tarkan seulan läpi; Itäeurooppalaisella kiteytystaidokkuudella.
Kylmää ja Kaoottista
Pappi saapuu linnaan jota hallinnoivat hulluksi tullut kreivitär ja mm migreenistä kärsivä kreivi.
Kreivitär on ollut mieleltään sekava kymmeniä vuosia, aina siitä asti kun hänet häittensä jälkeen löydettiin metsästä omituisesta suhteessa karhun kanssa ja pappi huomaa kreivin pyydystävän paljain käsin(!) villieläimiä kokoelmiinsa. Ja kun kreivi päättää mennä naimisiin nuoren aatelisnaisen kanssa, niin hääpäivänä kreivitär huutaa kreiville tornista "Peto!", morsianta läpsäistään hansikkaalla poskelle ja ja erittäin lyhyissä häissä kreivittären lääkäri vyöryttää kirkkouruilla "soittaen" parit lyhyenlännät kaoottiset "sävel"tapailut ilmoille.
Melkoisen kaoottisena (juostaan katoille ja alas sekä möyritään heinäkasoissa, lopussa pyörtyen/kuollen?) esitetään myös paikallinen kansantanssi ja kaikki on muutenkin kaoottisuuden partaalla.
Häiden loppuhuipentuma kreivi päästää villieläimensä luontoon häkeistään.
Elokuvassa mukana perinteinen itäeurooppalaisten fantasiaelokuvien perustapaus ja vakionaama, harvahampainen ja reikävaatteinen noita, mielisairaan hoitoa jääkylmin jokikylvyin ja muutenkin ihmisten kylmyys leijailee usvana ympärillä. Ainoastaan eläimillä veri kulkee ja kuohuu.
Tämäntapaisissa elokuvissa on usein aivan kuin jonkinlainen apokalyptinen paino ja paine ihmisten ja maailman päällä. Niin tässäkin. Lokis on huikea kokoelma kauhua, kansantaruja, kylmyyttä ja tyhjyyttä. Horteista kauhua, horteista jännitystä, horteista toimintaa.
Kylmää ja Kaoottista
Pappi saapuu linnaan jota hallinnoivat hulluksi tullut kreivitär ja mm migreenistä kärsivä kreivi.
Kreivitär on ollut mieleltään sekava kymmeniä vuosia, aina siitä asti kun hänet häittensä jälkeen löydettiin metsästä omituisesta suhteessa karhun kanssa ja pappi huomaa kreivin pyydystävän paljain käsin(!) villieläimiä kokoelmiinsa. Ja kun kreivi päättää mennä naimisiin nuoren aatelisnaisen kanssa, niin hääpäivänä kreivitär huutaa kreiville tornista "Peto!", morsianta läpsäistään hansikkaalla poskelle ja ja erittäin lyhyissä häissä kreivittären lääkäri vyöryttää kirkkouruilla "soittaen" parit lyhyenlännät kaoottiset "sävel"tapailut ilmoille.
Melkoisen kaoottisena (juostaan katoille ja alas sekä möyritään heinäkasoissa, lopussa pyörtyen/kuollen?) esitetään myös paikallinen kansantanssi ja kaikki on muutenkin kaoottisuuden partaalla.
Häiden loppuhuipentuma kreivi päästää villieläimensä luontoon häkeistään.
Elokuvassa mukana perinteinen itäeurooppalaisten fantasiaelokuvien perustapaus ja vakionaama, harvahampainen ja reikävaatteinen noita, mielisairaan hoitoa jääkylmin jokikylvyin ja muutenkin ihmisten kylmyys leijailee usvana ympärillä. Ainoastaan eläimillä veri kulkee ja kuohuu.
Tämäntapaisissa elokuvissa on usein aivan kuin jonkinlainen apokalyptinen paino ja paine ihmisten ja maailman päällä. Niin tässäkin. Lokis on huikea kokoelma kauhua, kansantaruja, kylmyyttä ja tyhjyyttä. Horteista kauhua, horteista jännitystä, horteista toimintaa.
torstai 18. joulukuuta 2014
Onko se lintu...?
OUTO LINTU. Kovastikin kiinnostaa meillä ensi vuoden puolella (taisi olla tammikuussa) ensi-iltansa saava, Alejandro Gonzales Inarritun ohjaama "supersankarielokuva" Birdman. Ja kovasti kiinnostaa myös nähdä pitkästä aikaa Michael Keaton isomman elokuvan pääjehuna, ja yleensäkin.
SUPERSANKARIN SULKASATO - KESTÄÄKÖ SIIVET?
Näitä `vaihtoehtoisia` supermieselokuvia` on viime aikoina tullut jokunen, mutta ne ovat yleensä kertoneet tavishemmosta joka on, josta tulee supersankari. Nyt onkin mielenkiintoista nähdä elokuva joka kertoo jo supersankariuransa lopettaneen näyttelijän elämästä suosion jälkeen. Jopa pikkuisen uniikki idea.
Siipirikko Supermies vai Jalat maassa-"joka"mies?
Lintu vai Kala?
SUPERSANKARIN SULKASATO - KESTÄÄKÖ SIIVET?
Näitä `vaihtoehtoisia` supermieselokuvia` on viime aikoina tullut jokunen, mutta ne ovat yleensä kertoneet tavishemmosta joka on, josta tulee supersankari. Nyt onkin mielenkiintoista nähdä elokuva joka kertoo jo supersankariuransa lopettaneen näyttelijän elämästä suosion jälkeen. Jopa pikkuisen uniikki idea.
Siipirikko Supermies vai Jalat maassa-"joka"mies?
Lintu vai Kala?
tiistai 16. joulukuuta 2014
Dark Mirror/ Pimeä Peili (Usa-46)
KUMPI SEN TEKI? Olivia de Havilland esittää hienosti kahta (tietty hyvää ja pahaa) siskosta tässä Robert Siodmakin ohjaamassa, varhaisessa kaksoskauhistelussa.
Tohtori on murhattu, ja jompikumpi siskoksista on murhaaja. Tämä tiedetään. Poliisipäällikkö ja psykiatri alkavat yhdessä ja tahoillaan sevittämään (välillä hyvinkin epäuskottavasti, varsinkin psykiatri) tapausta.
Epäuskottavaa on siskon/siskosten luotto siihen että psykiatri ei yritä selvittää rikosta, vaan on mukana pyyteettömästi vain siskosten asialla. Tähän riittää vain yksi kysymys ja vastaus: "Ethän ole poliisin asialla?" "En." Myös pahan siskon manipulointi hyvää siskoa kohtaan on myös usein liian kökköä ja köykäistä, läpipaistavaa, mutta de Havillandin hienon kahtalainen(!) näyttelijätyö sekä uskottava kuvaustyö pelastavat paljon. Suht innovatiivista on erilaisten vaihtuvien musteläiskätestikuvioiden käyttö alkutekstien taustana.
Oudon onnistuneesti mukana on myös huumoria ja kaksosteemaa kuvitetaan melkoisen hyvin. Tosin loppuratkaisu ei nykykatsojan silmissä ei ole kovinkaan kummoinen twisti. Mutta varhaisena esimerkkinä genressään elokuva puolustaa kuitenkin hyvin paikkaansa.
Tohtori on murhattu, ja jompikumpi siskoksista on murhaaja. Tämä tiedetään. Poliisipäällikkö ja psykiatri alkavat yhdessä ja tahoillaan sevittämään (välillä hyvinkin epäuskottavasti, varsinkin psykiatri) tapausta.
Epäuskottavaa on siskon/siskosten luotto siihen että psykiatri ei yritä selvittää rikosta, vaan on mukana pyyteettömästi vain siskosten asialla. Tähän riittää vain yksi kysymys ja vastaus: "Ethän ole poliisin asialla?" "En." Myös pahan siskon manipulointi hyvää siskoa kohtaan on myös usein liian kökköä ja köykäistä, läpipaistavaa, mutta de Havillandin hienon kahtalainen(!) näyttelijätyö sekä uskottava kuvaustyö pelastavat paljon. Suht innovatiivista on erilaisten vaihtuvien musteläiskätestikuvioiden käyttö alkutekstien taustana.
Oudon onnistuneesti mukana on myös huumoria ja kaksosteemaa kuvitetaan melkoisen hyvin. Tosin loppuratkaisu ei nykykatsojan silmissä ei ole kovinkaan kummoinen twisti. Mutta varhaisena esimerkkinä genressään elokuva puolustaa kuitenkin hyvin paikkaansa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)