Suht harvinaista on että halpisgorekauhutekijä tekee verettömimmän elokuvansa ensimmäisenä. Amerikoista (tietty) päin ysärillä goreponnistanut, koeponnistanut Hugh Gallagher (mm ` käteen vedettävä jää vetäjän käteen`-kohtauksesta `muistettava` Gore whore) teki tämmöisen vuonna-89.
"You gonna tell my future?" "I don`t see one." Dead Silence on näitä elokuvia jossa sähkötuolisurmattu lähtee koston, tai ainakin tuhon tielle. Ja se tie on mielenkiintoisen sekava sähellys johon kuuluu mm mankalla ja mikrofonilla kuolleitten ääntelyn nauhoittamista hautausmaalla(!), hyvän, toimivan karua dialogia ja kökköorea sekä surisevaa ääniraitaa. Kaikki kasassa, kunnossa gorekauhurintamalla. (Jo ensielokuvasta lähtien.) Ja tässä on onneksi mukana vielä näp(s)äkkää kökköhuumoria, ei nuivaa nihilismiä joka näkyi olevan ainakin monen, Gallagherin ja halpisrintaman lähes kaikkien kauhugoreilijoiden myöhempi tympeä linja. Sitä pelkästään. Ilman ilma-aukkoja.
Mutta Dead Silence on tunkkaisen toimivaa. Virkistävällä valolla ja tollo-tönkkötuuletuksella välillä. Näytetään naurettavuudet. Päästetään pöly, pöljäily, pönttöily, pösilöinti pyörimään. Kauhun keskellä. Ja laidoilla, nurkissa.
"See you in hell." "You can count on it."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti