Catch us if you can (Bri-65)

Minulla on jossain (en tiedä missä) jokin heikko kohta näihin brittiläisiin pop-pösilöinteihin.

CUIYC on eräänlainen Hard Day`s Night-venytys, Stunt!)mies Dave Clark rymyää yhden viikonlopun (elokuvan nimenä myös Having a Wild Weekend) naisen ja ystäviensä (Dave Clark Five-bändi) pitkin Englantia. (Sotaharjoituksien rauniotaloissa/sota-ajan pommitustaloissa piileskeleviä) biitnikkejä,hipstereitä. Jälkibiitnikkejä ja esihipstereitä. Lisäksi lehtiagentit, media yleensäkin ja poliisit rynnivät `hauskasti` Clarkin ja naisen (`Butcher Girl`-mainostyttö [`Go for, meat`] mainostaa lihaa [teurastamollakin pyöritään]) perässä näiden pakomatkalla "irti yhteiskunnasta". Pop-pönttöilyä, `yhteiskunnallista sanomaa`, Lontoon ja Brittimaaseudun melankoliaa. Tekohauskaa tekovauhdikasta. Nää leffat on aina samanlaisia pienillä muutoksilla pippuroituina. Mutta aina päällisin puolin; Pöljää, pönttöä, pösilöä menoa. Siksi kai niistä pidänkin. Mutta usein tulee myös ihmeteltyä miksi niistä pidän? ;-D No, onhan niissä tietenkin se musa! Mutta sekin vaihtelee näissä klassikoista kökköilyihin.

P.S. En nauranut kertaakaan. Mutta näitä pitääkin ihmetellä. Mutta tämä ei kuitenkaan ollut lähelläkään alan mestariteoksia, kuten esim Gonks go Beatia. Peruspöljäily-pönttöily-pösilöinti.

Ja, aatelkaa tää on John Boormanin(!!) eka pitkä leffa-ohjaus!! Aikamoinen hyppy seuraavaan Point Blankkiin ja siitä eteenpäin...