Myös nimellä Poikamies-pappa.
Vanha suomalainen amerikkalaistyylinen crazy-komedia. Tällainen luonnehdinta tuntuu harvinaiselta, jopa mahdottomalta. Mutta on niitä muutamia harvoja onnistumisia tässäkin `genressä`, ainakin sinne päin meneviä. Poikamiespappa on tällainen tapaus; Pääjuoni on suht onnistunut, siinä on mukana muutamia genrelleen ominaisia älyttömyydessään toimivia gageja kautta juoniaihelmia ja jatkumoita (filmitähtien kuvat parhaana esimerkkinä), mutta mukana on myös valitettavasti amerikkalaisserkkuihinsa kuulumattomia junnauksia ja latteuksia. Elokuvan loppu tietenkin on amerikkalais sekä suomalaisserkuissa arvattava, niin tässäkin tapauksessa, mutta se kuuluukin genren kaanoniin.
Samoin genren kaanoniin kuuluu myös melko perinteinen aloitus: Elokuvan alku on tyypillisistä tyypillisin (niinkuin usein näissä); Taiteilija Lasse Kimalainen(!) on saamassa miljoonaperinnön, mutta ehdot ovat tiukat ja aikaa vähän: Avioliitto, lapsi ja vakituinen työ ja aikaa viikko! Poikkeuksellisesti kyseessä ei nyt olekaan se iänikuinen Amerikan-täti, vaan nyt on kyseessä Australian-tädin perintö.
Ja touhutus tietenkin alkaa heti. Mutta niin kova sellainen että perintöpaperi katoaa tietenkin saman tien. Erittäin oivallinen, villi, raikas ja räväkkä idea on nuo mainitut filmitähtien kuvat. Sillä Taiteilijan (Leo Lähteenmäki) kaveri (Joel Rinne) kehystää "työkseen" filmitähtien kuvia ja perintöpaperi sujahtaa jonkin näistä taakse. Ja etsintä alkaa. Ja samalla alkaa myöskin kuvien rikkominen. Ensimmäisenä rikotaan Se Kaikista Suurimman, Eli Tauno Palon kuva. Sitten seuraa Ansa Ikosta, Aku Korhosta, Unto Salmista... Hieno, upea idea.
Näytteleminen on valitettavan vaihtelevaa, teatterimaisen laahustavasta ihan värikkään toimivaan. Rinne on aika hyvä. Hänellähän on monesti (omaehtoisen valittua, tehtyä) teatraalinäyttelemisen taakkaa, mutta tässä hän on virkeimmillään.
Paremman puolella oleva kotimainen komedia. Myös elokuvan nimi toimiva.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti