Norjassa tehdään nykyään paljohkosti kauhuelokuvia, ja yleensäkin genrekamaa. Toista oli muutama vuosikymmen sitten.
De dødes tjern on parhaita pohjoismaisia kauhuelokuvia. Siinä selvästi aikuisten (tuovat myös aikuisuutensa esiin) porukka saapuu metsämajalle. (Kyseessä ei ole auto"slasher", vaan juna"slasher", sillä paikalle saavutaan viimeksi mainitulla.)
Metsämökissä, metsässä ja varsinkin yhtäaikaa kuulaassa sekä synkässä metsälammessa tapahtuva kauhun kehittäminen etenee yhtä aikaa joutuisasti sekä maalaismaisen, vakaan ja vääjäämättömän rauhallisesti.
Elokuvan henkilökaarti on hyvin mietittyä. Päällimmäisenä on sisaruussuhde (tuplaten, nykypäivä- menneisyys, ja tuplasti tuplaten `tämän hetkinen` sisarpari ovat kaksosia telepaattisine kykyineen). Porukkaan kuuluu myös kirjailijaa, poliisia, psykiatria. Psykologista kauhuahan tämä nimenomaan on. Ja nämä henkilöhahmot syventävät elokuvaa (ja lampea!) hyvin.
Lisäksi De dødes tjern on kirjallinen elokuva. Ei niinkään aivan kauhukirjallinen, mutta vahvahkosti sinne päin. Strindbergin Infernoa luetaan (ja on luettu mökissä useasti ennenkin), lisäksi puhutaan Oscar Wilden Dorian Grayn muotokuvasta. Mutta se mitä varsinkin `luetaan`on lammen väräjävä pinta joka hyytävästi kutsuu mökkiläisiä luokseen.. Lammen pinta särkyy kummastakin suunnasta: Vielä elävät kävelevät kutsuen lampeen ja kauan sitten kuollut nousee metsiin ja mökkiin vaeltamaan..
Elokuvan lopputwistissä on puristavuutta sekä puristavuuden hellittämistä.
Laatukauhua. Laatujännitystä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti