Elokuvan alussa, ennen alkutekstejä, Klaus Kinskin esittämä kartanon parrakas palvelija nousee ruumisarkusta ja sanoo "Tämä sopii hyvin." Alkutekstien jälkeen sama hahmo soittaa yllättävän aidon oloisesti ja näköisesti harppua, kauniit sävelet täyttävät kartanon salin, vieraat viihtyvät.. Mutta palvelija onkin pahan palvelija..
Der Hexer on paras viiskytluku-kuuskytluku Edgar Wallace dekkarifilatisoinneista, tyylikäs, villi ja linjakas. Mutta tämä nyt käsiteltävä sen jatko-osa on kaaossotku, kasvonaamioiden ja salahissien suma jossa kuka tahansa murhataan ja kuka tahansa osoittautuu murhaajaksi..
Välillä elokuvan interiöörit vaikuttavat olevan kuin Jess Francon elokuvista. Esim naistaiteilijan katto(tietenkin)ateljee, joka on täynnä Picassopastisseja ja ovisuusta löytyy vaatenaulakkona kokonainen täytetty peura sarvineen.
Muusta älyttömyydestä voisi mainita esim Kinskin esittämän palvelijan koko ajan hänen korvassaan kököttävän korvanapin ja langan, jolla hän ottaa käskyjä vastaan salaperäiseltä taustahenkilöltään, pääjehulta. Kukaan ei muka huomaa (tai kuule) tätä laitetta. Kuulovammainen ei Kinskin hahmo ole. Yhdistelmää, jossa palvelija ensin kysyy "Jotakin muuta, Mylady?" ja Mylady lähes joka kerta säikähtää tätä huutaen, toistetaan toivottoman monta kertaa. Avangardistista asetelmallisuutta löytyy kohtauksessa jossa auringonpaisteisen baarin jokainen asiakas röhnöttää tuolillaan sanomalehti naamallaan. Yksi älyttömyyksistä on myös kohtaus jossa katsotaan kirjasta (kannessa lukee Neues von Hexer), että mitä seuraavaksi tapahtuu.. Niin sekava vyyhti on juoni, että tekijöidenkin täytyy tarkistaa..
Kun elokuvan lopussa etsivä iskee silmää, niin näyttää vähän siltä että hän ei tee sitä siksi että `eikö ollutkin ehkä vähän sotkuinen, mutta makaaberin, absurdin hauska kokemus`, vaan kun ei muutakaan keksitty. `Ei tästä tämmöinen pitänyt tulla, mutta tällä mennään.` Iskenpä silmää..
Kyllä tämän vauhdikkuutensa takia katsoo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti