Todella kylmäävää elokuvaa edustaa Genocide, joka ei Toho-elokuvien tapaan tuo esiin mitään camp/trash-tyylisiä, vähän hassunhauskan ja pelottavan oloisia hyönteisiä pörräämään ruudulle, vaan valtaisat, tuhoisan tehokkaat hyönteisparvet pudottavat lentokoneita, saavat puremillaan aikaan iljettävää jälkeä sekä yleensä vain tuhoavat maailmaa. Kun tämä toiminta vielä tehdään ja taustoitetaan atomipommin varjossa sekä selitetään myös keskitysleiritraumoilla, on käsillä aikamoisen puhutteleva elokuva sotien ja selkkausten vaaroista.
Leffan loppu on harvinaisen jysäyttävä, pysäyttävä, kuvaus maailmasta jossa ihminen on totaalisen yksin?/kaksin?...
Laiva -ja luuraurankokauhun ystävät saavat täyslaidallisen tätä tavaraa vuoden-68 aave-elokuvasta Living Skeleton joka sekoittaa kuvaan ja kuvioon vielä identtiset kaksoset-tematiikkaa/mytologiaa, hulluksi tulevaa tohtoria sekä komeaa mustavalkokuvausta.
Elokuva alkaa sillä kun merirosvosakki ampuu jaloistaan kahlehditun laivahenkilökunnan kokonaisuudessaan kuoliaaksi. Tästä alkaa merirosvoporukan aavemainen tuhoaminen yksi/kaksi kerrallaan.. Merenpohjassa jaloistaaan kahlehditun luurankolauman leijuva vaeltelu on karmivaa tavaraa ja kekseliäästä kauhukuvastosta voisi mainita myös verta valuvan laivan. Sateenharmaa haamumaisema saa lisäklangia huuliharpun, rautalankakitarakuvioiden sekä viulujen lyhyillä häivähdyksillä.
Jälleen onnistunut otos japanilaista kuusikymmenluvun perinnekauhua, muutamilla yllättävillä mustavalkoisilla gorepärskähdyksillä pippuroituina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti