"Welcome to good old fashion madhouse!" huudahtaa vanha Prisoneri, elikkä Patrick McGoohan, mielisairaalan outo pomotohtori uudelle tohtoritulokkaalle. Elikkä erittäin tyypillinen mielisairaalakauhistelun alku on kyseessä.
Paitsi että ei ole. Sillä sitten lähdetään oudoille (sairaala)kierroksille. No, tietty oudoille kun kerran mielisairaalassa kun ollaan, mutta siinäkin genressä tämä on aika erikoinen ilmestys. Mutta mikään erikoisen pitkään mieltä myllertämään tekevä teos ei kuitenkaan ole kyseessä.
Keskikokoisen goottikartanon kokoinen sairaala pitää ovet aina avoinna (pakojakin tapahtuu, mutta kuinka niissä käykään) ja koko potilaskunta on (ja onko henkilökuntakin?) Päätohtorin lanseeraaman Joukkomielen alaisia. Ja tässä alaisuudessa tykitetään erilaisia tanssi ja musiikkiterapioita. Varsinkin erilaiset tanssiterapiat ovat kovassa käytössä, eritoten baletti. Röyhelöisiä, värikkäitä balettihameita ilmestyy kummallekin sukupuolelle. Ja sitten tanssitaan! Pyörätuolibalettiakin nähdään melkoisen paljon. Musiikkipuolelta löytyy rumpu, piano, bänditerapiaa. McGoohan tietenkin päärummuttajana. Vetäiseepä eräs potilaista tyylipuhtaan bluussahtavan strip tease-kitaroinninkin röyhelönauhatanssin taustalle.
Lisäksi löytyy jatkuvasti köniinsä saava, bodattu martial arts-pökkelö ja dialogi on välillä kultaa, välillä multaa. Kauhutekojakin tapahtuu. Lihava mies on ketjuissa ja kahleissa kellarissa.
Mielenkiintoinen teos, mutta luulenpa ettei säilytä mielenkiintoaan kovin moniin katseluihin, vaikka mielenkiintoista materiaalia löytyykin, mutta ei kuitenkaan loppujen lopuksi kovinkaan paljon ja vaihtelevasti. Toistoa tapahtuu liikaa. Leffa jää hyllyyn, mutta seuraava katselu muutaman vuoden päähän..
Vai pitäiskö tää sittenkin vielä kerran tänään tarkastaa.. :-)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti