You only live once/Karkuri (Usa-37)

Mestariohjaaja Fritz Lang sai jo heti ensimmäisiin Yhdysvalloissa tehtyihin elokuviinsa isoja nimiä (tai jotka olivat tulossa sellaisiksi). Ensimmäisessä Usa-elokuvassa Fury (Kiihko) vuodelta -36 oli pääosassa Spencer Tracy ja tässä toisessa Henry Fonda. Naispääosassa molemmissa oli Sylvia Sydney, ja hyvin olikin.

Kuten tietenkin oli myös Fonda, joka tässä rikostarinassa esittää kolminkertaista vankilakundia, joka nyt tosissaan yrittää päästä sinne kuuluisalle ja tarunhohtoiselle Kaidalle Tielle vastavihityn, ikiuskollisen vaimonsa (Sydney), mutta yritykseksi se tietenkin jää. Leima on otsassa ja kansa kyyläävänä.

Lang ohjasi Saksassa paljon spektaakkeleita (mm Metropolis, Nibelungin laulu). mutta kun hän lähti Tuhon Spektaakkelista, Saksasta koukaten yhden filmin (Liliom) verran Ranskassa, niin Usa:ssa hän jätti spektaakkelit taakseen ja sikseen (maa oli ja on aikamoinen spektaakkeli jo itsessään) ja suuntasi kameransa spektaakkelin nurkkiin teki paljon pienimuotoisempia, mutta terävän tarkkoja rikoselokuvia. (Rikos ja rikollisten maailman kanssa hän tunnetusti toimi myös Saksassa. Tunnetuimpana tietenkin M -kaupunki etsii murhaajaa ja Mabuse-elokuvat.)

Puolispoilaavasti, mutta kuvaavasti (elokuva perustuu Bonnien ja Clyden tarinaan) suomenkielisen nimen saanut Karkuri on juuri näitä tarkasti rajattuja rikoselokuvia joka toimii täyteläisesti monella tasolla: Fondan ja Sydneyn lähes täydellisesti onnistuneet pääosasuoritukset, Langin vetreän sujuva ohjaus ja kuvallinen ilmaisu. Viimeksimainitussa on vielä mukana Saksan kaikuja: valojen varjojen, sumujen ja savujen linkittyvä maailma on upean näköistä kuvausta ja sommitteluja. Kuin niissä Langin Saksan spektaakkeleissa. Karkurissa on perustavaraa (mutta siitä huolimatta hienon ja vaikuttavan näköistä) `sellin kalterit luovat pitkät varjot käytävään` ja sumussa altapäin kohoava vankila on massiivinen näkymä.
P.S. Itse karkuruutta ja takaa-ajoa elokuvassa ei ole kuin noin filmin loppupuolella, mutta tie tähän käy myös erittäin taidokkaasti ja joutuisasti rullaavana filminä. Ja loppupuoli varsinkin on Fondan ja Sydneyn suvereenia näytöstä, joka kulkee epätoivon ja onnenhetkien vaihteluna kohti loppuaan.