Holy Movies - Pyhät Elokuvat

Otsikko on kyllä ehkä jonkinlaista liioittelua, mutta kun Leos Caraxin elokuva Holy Motors alkaa sillä että ohjaaja  itse, tai joku hahmo jota hän esittää herää (ei siinä vielä mitään) ja menee ovesta yöpuku päällään ison elokuvasalin parvelle, niin sitä ajattelee (ainakin minä katsoessani eilen), että onpa upea alku! Ja jatkuu vielä sillä että täyden elokuvasalin (KOKO YLEISÖ NUKKUU!) permannolla kävelee pieni lapsi (kohta koira), niin huikealtahan tämä (ainakin vielä) näyttää ja tuntuu. Hyvää Surrealismia!

Sillä sitähän tämä on, surralismia. Loppuelokuva koostuu siitä kun Denis Lavantin esittämä hahmo tai tässä tapauksessa hahmot matkustavat valtavan limusiinin takapenkillä, ja aina kun pysähdytään, takaovesta rynnii tai ryömii aina uusi Lavantin esittämä hahmo (uudet "työtehtävät" jotka hänelle esitellään aina uudessa kansiossa), esim kukkia, tukkia ja seteleitä suuhunsa tunkeva ja hautausmaalla rynnivä viemärimenninkäinen, tai kadulla soittavan harmonikkapartion pomo, tai isä. Lisäksi löytyy apinoita perheenjäseninä, kuullaan kuinka limusiinit puhuvat tulevaisuudestaan ennen nukkumaanmenoa ja jossain varastossa on sekavissa kasoissa mallinukkien osia ja muistaakseni elokuvakameroita ja aseita. (Vai muistanko elokuvan oikein, "unen" "oikein"?)
Etukäteen nimenomaan  tämä episodimainen "juonikuvio" muuttumisineen mietitytti minua, tällaisista tulee yleensä tylsiä luetteloita tai värikkään tanakkaa tarinaa uusine yllätyksineen. Minulle kolahti tämä jälkimmäinen. Elokuva, joka alkaa vielä heräämisellä, ja sitten mennäänkin heti aamiaiseksi pyjama päällä elokuvasalin hämärään unimaailmaan lipuu kuin tästä käynnistyvä auto kohti uusia unia ja valvetiloja, valheita ja tosia.. Ja tämä matka ei tosiaankaan ole tylsä!

En tiedä itsekään mikä tämä on, välillä ehkä joku virtuaalikritiikki, välillä villin visuaalinen/virtuaalinen ilotulitus, välillä kyyninen/hulvaton farssi, välillä vakava, usein kaikkea näitä. Mutta tästä johtuen juuri niin mielenkiintoinen ja monipolvinen, kliseisesti, mutta aidosti voisi sanoa että "tästä saa joka katselukerralla jotain uutta". Vaikka en olekaan nähnyt tämän kuin kerran.

Eli tänään uudestaan!

P.S. Katsoin tämän muuten melkoisen väsyneenä, mikä voi ollakin se paras tila ja tapa katsoa tällainen unihorteen ja valvetilan rajoilla (ja niiden yli ja ohi!) pelaava elokuva. Elokuva on unta ja jne