Tähän tapaan lausuu mykkäelokuvatähden George Valentinin (Jean Dujardin) turhautunut vaimo (Penelope Ann Miller) äänielokuvan puhemassan alle jääneelle miehelleen, mutta mies pysyy mykkänä..
Michel Hazaniviciuksen ohjaama huikea mykkäelokuva-pastissi The Artist sisältää muitakin dialogiheittoja ja gageja jotka osuvat suoraan mykkismiehen ja yleensäkin mykkä ja äänielokuvan rajankäynnin ongelmakohtiin 1920-luvulla. Mainio oivallus ja esimerkki tästä on kun Valentinin kautta huipulle noussut tähtönen Peppy Miller (Berenice Bejo) tulee tapaamaan mykkätähteä uuden poikaystäväkandidaattinsa kanssa, niin poika lausahtaa "Tämä on suuri kunnia! Isäni on suuri ihalijanne!" Suosionsa kukkuloilla oleva Valentin törmää Milleriin ihan vain kadulla ja sanoo myöhemmin hänet tavatessaan että näyttelijän pittää erottautua, ja piirtää hänelle kaukeuspilkun huulten yläpuolelle. Kuinka ollakkaan, äänielokuvatähti Millerin ensimmäinen menestys on nimeltään Kauneuspilkku. Ja Valentinin suosio laskussa.
Kuten monissa mykkäelokuvissa, tarina on aika yksinkertainen ja suoraviivainen, mutta täunnä tunnetta ja toimintaa. Suorastaan pakahduttavaa "Eivätkö he saa toisiaan?"-meininkiä. Lisäksi elokuva kierrättää melkoisen määrän tavaraa mykkäelokuvista äänielokuviin, Gene Kellyn tanssikuvioista aina Hitchcockin Vertigo-musiikkiteemaan saakka (jota nyt ei olisi välttämättä tarvittu), mm Tähti on syttynyt elokuvaa liipataan monasti läheltä.
Huikea hyvän mielen elokuva vauhdikkailla ja tunteikkailla käänteillä ja mainiolla pääparillaan (Dujardin - Bejo). En ollut Dujardinin hahmosta vielä alussa, silloin kun suosio on suurta ja hymy korvissa, vielä aivan täysin vakuuttunut, mutta kun hän näyttelee suosion menettämisen murentamaa ja masentamaa miestä yllättävän hyvin, niin tämän Douglas Fairbanksmaisen iloluontoisen mykkäsuosikin ja suosion musertaman miehen vastakkainasettelu, yhteiskemia ja yhteensulautuminen toimii todella oivallisesti.
Aivan erityisesti on mainittava Valentinin paras ystävä, aina mukana, niin hyvinä kuin huonoinakin aikoina olevan, koiran hyvä ja hellyttävä suoritus. Muita onnistuneita osia olivat James Cromwellin esittämä lojaali, jälleen niin hyvinä kuin huonoinakin aikoina, autokuski sekä äänielokuvan puolesta liputtavan, aina sikaari suussa oleva studiopomo (John Goodman). Hyvän roolin tekee myös God Bless America´n pääosamies Joel Murray poliisina. Enemmän olisin halunnut nähdä Penelope Ann Milleriä sekä ihan parit piipahdukset tekevää Malcolm McDowellin tiukan, jämäkän herttaista myhäilijää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti