Cecil B. De Mille on monellakin tapaa merkittävä ja merkillinen elokuvaohjaaja, ja jos elokuvaa mainostetaan ja arvostellaan "De Millen merkillisimmäksi" niin pakkohan se oli katsastaa ja siitä tänne kirjoittaa.
Kyseessä on genresillisalaatti Madam Satan ja kyllähän tää melko merkillinen on. Se alkaa ja loppuu (ja kyllä se juonentynkä keskivaiheenkin suhaa) rakkaus/pettämisteemalla mennen myös katastrofielokuvan puolelle, joka tosin esitetään (ainakin lopuksi) huumorin keinoin (hassuja laskuvarjohyppyjä hassuihin paikkoihin.)
Elokuva alkaa kun kännikrapulainen miesparivaljakko saapuu yöriennoilta toisen kotiin ja menee yhdessä vaatteet päällä(!) suihkuun (josta vaimo heidät yllättää) ja sitten hemmot menevät yhdessä samaan sänkyyn nukkumaan! Mutta tämä onkin vain hyvien ystävien kaveruutta ja hassuttelua, sillä selviää että talon isäntä on ihastunut toiseen naiseen. Kohta tämä selviää vaimollekin, sillä tämä kehittää naamiaisiin mystisen Madam Satan-hahmon, johon hemmomme tietenkin ihastuu.
Naamiaiset ovat todella päräyttävien muotiluomusten kavalkaadi ja varsinkin sen pitopaikka se vasta päräyttävä onkin, nimittäin ilmalaiva-ravintola joka keikkuu kaupungin yllä!!
Leffa tosiaan päättyy ilmalaivan jonkinasteiseen räjähtämiseen. Aluksi siinä on katastrofielokuvan aineksia, mutta sitten se tosiaan muuttuu täksi mainituksi humoristiseksi laskuvarjokohtaukseksi. Ja tämä räjähdys ei ole mikään spoileri, sillä se näkyy DVD:n kannessa ja elokuvan julisteessa.
Yksinään näitä tämän elokuvan genrejä ei ehkä jaksaisi kuin me kovimmat campfanit, sillä näytteleminen on hyvin vaihtelevaa, hyvästä ihan ok:n kautta kamalaan. Mutta näin genrecocktailina se on huikeampi kokemus ja ehkä saavutti/saavuttaa isompia katsojamääriä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti