Mitä ehtii tunnissa?

Vaikka Mitä! Ennen sitä osattiin! Tunkemisen taito, meinaan.. Vuoden-38 (näyttää ja kuulostaa (kunnon kuiva ja kolho kaappiäänitys) vielä vanhemmalta) Wolves of the Sea tunkee tuntiin aluksi lehtileikkeitä eläintarhalaivan ja erään naisen katoamisesta merellä, myrskyssä tietenkin. Ja sittenhän nainen onkin saarella valtavan villieläinpopulaation kanssa. Ja sitten tarinaan mahdutetaan vielä parit laivakapinat, kapakkatappelut, ja tietenkin uusikin laivan uppoaminen, funny sidekick, vanha laivaleffaklisee seonnut kapteeni, laulamista ja tietenkin romantiikkaa.
Leffan juttu on kuitenkin lukuisat sukelluskohtaukset, joiden (trikki)toteutus on jostain syystä jopa parempaa kuin maanpäälliset trikkailut. Tosin DVD:n kannen esittämää puukolla varustettujen sukeltajien taistelua tursasta vastaan ei leffasta löydy. Lapinlisämäinen liioitteluhan on ollut leffamaailmassa mukana aivan alusta lähtien, ennen etenkin.

Tästä tykitystunkemisesta huolimatta leffa etenee mukavan leppoisan jouhevasti, alkamatta kyllästyttää. No, tähän vaikuttaa tietenkin melko lyhyt pituus. mutta oikein mainio pläjäys kuitenkin. Leffathan olivat silloin yleisesti lyhyempiä kuin nykyisin. Tämä tunti oli monesti varsinkin b-leffoissa yleinen pituus.

Kun vähän "haukuin" tuota äänitystä, niin "kaappiäänitys" yhdistettynä kulisseihin ja tässä enemmän käytettyyn näyttelemiseen haaleahkon heijastetun filmin edessä tekee siitä kyllä aika uniikkia meininkiä. Ainakin nykyisin. Noihin aikoihinhan tuollainen äänitys oli yleistä isoissakin elokuvissa. Yhdistettynä vielä miesten nenä-ääniin ja naisten kimitykseen. Opetettiinkohan silloin puhumaan leffoissa noin? Kaikki nämä yhdessä tuovat tähän ja näihin leffoihin tietenkin teatraalista otetta, mutta tähän elokuvaan myös jonkinlaista tahattoman konkreettista "elokuva elokuvassa"-otetta (siis tämä: elokuvassa näytellään toisen filminpätkän edessä). Lisäksi ainakin minulle "kaappiäänitys" tuo näyttelijät lähemmäksi, kuin olisi itsekin siellä "kaapissa."

Equinox! `Pretty heavy stuff!` - `Some picnic!` - `Taikametsässä tapahtuu`

Oli pakko laittaa huutomerkki, sillä sitä tää elokuva vaatii(!), sen arvoinen tää on!
Ja AAARRRGGGHHH!!!... TAAS LUETTELO, mutta ei tätä muuten voi(?) "arvostella":

Ensiksi: RÄJÄHDYS! Mies makaa maantiellä. Auto ilman kuljettajaa ajaa miehen päälle - Sitten mies hioo mielisairaalassa jotain kaulaketjuristiä ja karjuu. (Varsinkin kun se otetaan pois.) Ja "muistelo", " tarina" "alkaa" (ja "loppuu") uudestaan: Sitten kaksi opiskelijapoikaa (oikeasti perinteisesti keski-ikäistä miestä) saa hätäpuhelun professoriltaan hänen mökiltään - ei muuta ku sinne parin naisystävän kanssa - mutta lonkerohirviö tuhoaakin mökin - pojat saavat Helvetin pahalta haisevan 1] Kirjan käkättävältä äijjältä luolasta - kirjan `varastavaan` professoriinkiin törmätään - ja törmätään niin että proffa vahingossa kuolee (mutta ruumis katoaa kuin maan tai taivaan nielemänä [lue: Helvetin]) - törmätään vaikeasti(?!) ratsastavaan ratsupoliisi Asmodeukseen (!!ohjaaja Jack Woods) joka onkin oikeasti (vai kumpi on virallinen status?) itse Piru ja myöskin mm petolintu! (Ehkä tämä selittää ratsastusongelmat.) Muita hirviöitä mm eräänlainen dinosaurusgodzillagolem-karvakäsi-kingkong-robotti ja jättiläinen! (No, jättiläinen se edellinenkin oli, mutta tämä toinen "ehkä"(?) perinteisempi) Ja mikä lopullinen Lovecraftiaaninen hirviö vielä "lopuksi"? Ja melkein kaikki hirviöt onneksi, tietenkin, tottakai muovailuvahasta!) Lisäksi "nähdään" näkymätön ovi, josta pääsee (oliko se nyt) vihreään maahan? - Ja jylhä linna siintää ja kummittelee usein (lähes koko ajan) taustalla. ("Looks like a picture from a travel folder." "Yeah...Travel-vania!") Ja kuten "asiaan" "juoneen" tietenkin tottakai kuuluu ja näkyy (tai ei siis näy), niin linna tietenkin tottakai häipyy, häviää. Ja ilmestyy. (Onko kyseessä Ilmestyskirja, Ilmestyselokuva?? On!!)
Vähemmän huikeaa, mutta typeränmainion muikeaa on yhden muijan jatkuvalla syötöllä jälkeenjääminen (siis matkallisesti); kun hän jää muutamaksi sekunniksi paikoilleen, niin muut ovat menneet kilometrejä eteenpäin! Tai mihin suuntaan nyt menivätkään milloinkin, silloinkin...
AAARRRGGGHHH!!!... EN JAKSA, VOI, PYSTY, KYKENE ENÄÄ ENEMPÄÄN! KATSOKAA ITSE TÄÄ! TÄÄ ON HYVÄ! TÄÄ ON HÖRHÖ!

Ja "Tää" on tosiaan Jack Woodsin ohjaama Hämärä Hörhöily Equinox vuodelta-70. Ja siitä on olemassa niinkin vastapariset ja "taidekentän" äärilaidoilla olevat julkaisut kuin vanha (ja jo silloin harvinainen) Suomi-vhs ja Criterionin DVD-spesiaaliboxi, harvinainen sekin. Criterionin harvinaisimpia, hämärimpiä, hörhöisimpiä, oudoimpia julkaisuja! Ehkä se harvinaisin, hämärin, hörhöisin, oudoin! Ennalta-arvaamattomin.

En tiedä oliko elokuvassa käynnissä nimensä mukainen Päiväntasaus, mutta ehkä enemmän (huomattavasti) Pääntasaus, suoranainen Päänmyllerrys. Ihmetyselokuva, Ihmetyskirja!! "Some picnic, ha!" 1] Loistava huomio, Wanha Wettynyt Luolakirja tietenkin tosiaan tottakai varmasti haisee Helvetin pahalle! Tässä kirjan hajun kakomista, yökkäämistä, yrjöämistä näytetään jo ehkä liiankin kauan, mutta tuleepa (Haiseva) Totuus esille!

We are the (space)robots...

Vuoden -79 versio H. G. Wellsin The shape of things to come`sta on kahtalainen katsomiskokemus: Elokuva kuuluu pahamaineiseen Robottisota Avaruudessa-genreen. Alkupuoli mättää hidastelullaan, mutta ainakin viimeinen puolituntinen mättää silmille jo jopa ihan toimivaakin toimintaa ja roskaa. Kiviä heiluttelevat robotit rokkaa!

Elokuvan varsinainen clou ja pelastus on leppoisanlunkilla pahiskarismalla flirttaileva Jack Palance. Karsimaa koristaa ja korottaa(?) hänen todella rouhea asunsa: Näissä avaruuselokuvissa ja sarjoissahan lähes ainoa "hyväksytty" asu molemmilla sukupuolilla vyöllä varustettu unisex-haalari.
Mutta Jackin asua on onneksi tuunattu roimalla kädellä. Se on eräänlainen verkkareiden ja enstexhaalareiden ristisiitos, jota on piristetty tiukalla vyöllä, muhkealla vyönsoljella ja silauksella hopeaa. Pisteenä äijjän päälle on nostettu vielä reteällä soljella sidottu siniviitta. Ja Jack myös liikkuu ja keinahtelee asun mukaisella meiningillä.
"Hienoin" kohtaus taitaa olla upeankökkö kitukasvuisen metsän päällä hologrammina pyörivä Palancen pää uhkauksia uhkuen.

Palance tosiaan pelastaa paljon, eniten. Häntä saisi olla mukana enemmän, mutta onneksi hän on mukana heti alussa, joten hänen esiintulojaan odottaa. Hänen odottamisensa jaksaa viedä yli elokuvan erämaavaelluksen.

Groovaavasti pyörivä ja puhuva Palance ei ole ainoa b-tähti joka filmistä löytyy, sillä mukana on myös John Irelandin vankkaa ja pitkäaikaista b-karismaa. Ei yhtä tanakkaa kuin Palancen, mutta hänenkin työskentelyään olisi katsonut enemmän.

Roska-ammattilaisten sujuvaa työskentelyä leluisen psykedelian puitteissa (avaruuslelut pyörivät holtittomasti psykedeelisten räjähdysten edessä.) Tätäkin osastoa olisi saanut olla enemmän.

Olen/Olet unessa useasti...

Piti ensin nukkua yön yli...Jan Svankmajerin Surviving Life on Terry Gilliam-Monty Python-filmi-animaatiotekniikalla tehty upea sukellus unimaailmaan, ja voittaa Gilliam-Python toistavan touhun jatkuvalla muuntautumisellaan. Tosin tietenkin toisto (kun unessa ollaan) on toimivan tarkassa ja ei-tarkassa käytössä myös. Ja tietenkin muutokset myös: Surviving Life on myös "sujuva" rakkaustarina, jossa unihenkilöiden nimet vaihtuvat unesta uneen pikkuisen.

Mies, joka ei halua unistaan eroon (haluaa niitä lisää - paljosta valtavaan määrään, käy tämän takia psykiatrilla) menee makaamaan käsilaukun hihnaa purren ja astelee raitaflanellipyjama päällään unimaailmaansa, jossa: mm kananmunat ja melonit mätkähtävät puista ja muista (leikkihelikopteri pudottaa kananmunia pommeina) maahan mäjähtäen, kuorma-autot joiden lavat ovat täynnä mm pystypäin olevia pistooleita, pommeja, patonkeja, nalleja, turkkeja  sekä savuavia savupiippuja kaahaavat kaduilla, erilaiset tavarat (esim kamiinat, käärmeet, kellot, sammakot, veitset) lentelevät ikkunoista toiseen, jaloilla varustetut talot vaihtavat kadun yli paikkaa, ikkunassa oleva nainen puhaltaa suustaan melonin kuin ilmapallon, sarvipäinen mies kioskijonossa, käärmeet ja krokotiilit kaduilla, ikkunat ovat täynnä kaakattavia kanoja - mies kulkee kadulla valtava kananmuna sylissään, miehen pää muuttuu hanaksi, mies syö paksua nappikeittoa ja sylkee sitten nappeja isoon kasaan, ikkunoista ilmestyy valtavan kokoisten kämmenien taputtava metsä, kirjahyllystä työntyvä iso käsi ojentaa ja ottaa kirjan ja kahvikupin, pääkallo, käärme vierii viemäriin, valtava ihmispäinen käärme tunkee ovista ja ikkunoista, valtava omena rullaa pitkin katuja... Ikkunat näkyvät olevan yksi iso juttu tässä... Bunuelia, Dalia, Svankmajeria... Ja Vielä: Freudin ja Jungin taulut tappelevat keskenään psykiatrin vastaanotolla, mutta myös aplodeeraavat psykiatrille, kun tämä todistaa heidän ajatuksiaan oikeiksi...

Elokuvassa ei (onneksi) ole valtavana vyörynä Svankmajerin bravuuria, möyryäviä lihamassoja, (tässä vain toisiinsa ikkunoista kietoutuvat kielet). Aikaisemmissa elokuvissaan (varsinkin lyhäreissään, jotka monasti perustuivat melkein pelkästään tähän lihamöyrintään), hän käytti tätä liikaakin. Vähempi on enempi, kuten Svankmajer jo vähän huomasi edellisessä elokuvassaan Lunacy, jossa esim vakuumeissaan kaupan lihahyllyillä hengittävät jauhelihat yms oli tehokas tuulahdus.

Elokuva on, kuten tämä kirjoituskin, luettelo, mutta erittäin toimiva, onnistunut ja upea sellainen. Herkkua aivoille.

"EHDOTTOMASTI!"

Ei Robocop, vaan RoGoPaG! Mutta yhteiskuntakritiikkiä kummatkin. Ja tulevaisuutta.

Rogopag on neljän ohjaajan ja neljän filmin episodielokuva, jonka nimi tulee juuri ohjaajista: Rossellini, Godard, Pasolini ja entuudestaan minulle täysin tuntematon Ugo Gregoretti, joka tässä sakissa tällä kertaa keräsi parhaan potin.

Rossellinin filmi on täysin sivuutettava mitättömyys, mutta sitten paranee melkein elokuva elokuvalta: Godardin New World on yllättävän onnistunut ja kompakti kertomus siitä kun atomipommi räjähtää Pariisin yläpuolella (siitä luetaan Pariisissa normaalisti lehdistä), mutta vaikuttaa vain ihmisten `psykologiseen olemukseen`. "Ehdottomasti"-sana on robottimaisessa käytössä.

Pasolinin "La Riccotta" kertoo kuvausryhmästä joka kuvaa Jeesuksen ristiinnaulitsemista. (Ohjaajana Orson Welles.) Tässä tapahtuu notkahdus, elokuva on varsin haahuileva, eivätkä lukuisat filmin nopeutukset (köyhä mies juoksee, lampaat väistyvät) ja värinvaihtelut paljonkaan paranna elokuvaa. Eivät ole kyllä kovin kummoisia ideoita, köykäisiä jopa.

Gregorettin Free-range chicken on episodikatraan helmi. Kahtena päälankana kulkee mainonnan perusprinsiippejä kurkkutautipotilaan puhelaitteen tapaiseen lataava luennoitsija ja erään perheen seikkailu mainonnan kauppakeskuksissa ja maanteillä: Televisiomainoksessa liian pienessä tv:ssä esiintyvä lastenohjelman hiiri murtautuu lasin läpi isompaan telkkariin, mutta palautetaan takaisin romutoosaan. "Osta hiirelle uusi televisio!" Toisessa kohtauksessa löytyy ravintola joka on on varustettu kulkua osoittavilla ja kulkua kieltävillä liikennemerkeillä, jotta asiakkaat joutuvat menemään ensin ostettavan tavarapaljouden läpi ennenkuin itse ravintolaan edes päästään. Myöhenmmin ravintolan asiakkaat muuttuvat kanoiksi. Myös perheen erilaisia supersankareita ja roistoja fanittava ja leikkivä lapsi ilmoittaa lopuksi haluavansa olla `Vapaasti kasvatettu kana.` Katso myös erään kohtauksen maakauppiaan pomppivaa raivoa kun hän löytää myytävänä olevasta maatilkusta sinne yhtäkkiä ilmestyneen `siperialaisen`kaalimaan.
Oivaa tykitystä.

Viimeisestä tulee ajoittain mieleen Jarvan Ruusujen Aika, josta löytyy mm ravintola jossa ruokalistat on kirjoitettu tarjoilijoiden takkeihin. Coolein tuulahdus Ruusujen ajassa taitaa olla disco, jossa tanssitaan kuulokkeet korvilla. Hauska ajatella että tanssiparit voivat ehkä kuunnella ja tanssia täysin eri kappaleita. Ja katsoja näkee erilaisia tanssityylejä hiljaisuudessa. Kivaa monikerroksellisuutta.

Tästä tanssimisesta tuli mieleen Terry gilliamin Zero Theorem, jossa tanssaajat tuijottavat samalla pieniä näyttöruutuja. Upea oivallus nykymaailman zombitollomaisesta luurintuijotus"kulttuurista." 

Kurkistus suihkuverhon taakse - Eli mitä suihkuverhon takana tapahtui?

ELI KUN HITCHKOKKI SUIHKUHUOŃEESSA HEILUI

-"Arvostelussa" Hitchcock-elokuvan traileri.

Lainausmerkit tietenkin siksi ettei elokuvia pysty kokonaisuuksina arvioimaan trailerin perusteella.
Mutta tämän pystyy: Hitchcock ei oikein näytä Hitchcockilta, eikä häntä näyttelevältä Anthony Hopkinsilta.

Saapa nähdä millainen Psykokeitos tämä hitchkokkailu on.

The Sessions

Sessions on vahvojen näyttelijöiden elokuva. Ykkösrivistössä luonnenäyttelijä (argh!) John Hawkes rautakeuhkoon ja paareille "tuomittuna" miehenä, paljaan roolin tekevä Helen Hunt hänelle seksiä (oikeasti, mutta ei prostituoiden) opettavana seksuaaliterapeuttina ja William H. macy ymmärtävänä pappina, josta vilahtaa myös arkiminä kaljasta nauttivana tuulipuku-hikinauhahippinä.

Elokuvassa on sopivassa Hollywood-suhteessa huumoria ja draamaa ja "sopimattomassa" (Hollywoodin ja sen kouliman jenkkiyleisön mielestä) suhteessa paljasta ihoa. Eurooppalaisittain "sopimattomassa suhteessa" on sitten tietenkin lopuksi kyyneldraamaa.

Paremman puolelle kallistuvaa jenkkidraamaa.