"EHDOTTOMASTI!"

Ei Robocop, vaan RoGoPaG! Mutta yhteiskuntakritiikkiä kummatkin. Ja tulevaisuutta.

Rogopag on neljän ohjaajan ja neljän filmin episodielokuva, jonka nimi tulee juuri ohjaajista: Rossellini, Godard, Pasolini ja entuudestaan minulle täysin tuntematon Ugo Gregoretti, joka tässä sakissa tällä kertaa keräsi parhaan potin.

Rossellinin filmi on täysin sivuutettava mitättömyys, mutta sitten paranee melkein elokuva elokuvalta: Godardin New World on yllättävän onnistunut ja kompakti kertomus siitä kun atomipommi räjähtää Pariisin yläpuolella (siitä luetaan Pariisissa normaalisti lehdistä), mutta vaikuttaa vain ihmisten `psykologiseen olemukseen`. "Ehdottomasti"-sana on robottimaisessa käytössä.

Pasolinin "La Riccotta" kertoo kuvausryhmästä joka kuvaa Jeesuksen ristiinnaulitsemista. (Ohjaajana Orson Welles.) Tässä tapahtuu notkahdus, elokuva on varsin haahuileva, eivätkä lukuisat filmin nopeutukset (köyhä mies juoksee, lampaat väistyvät) ja värinvaihtelut paljonkaan paranna elokuvaa. Eivät ole kyllä kovin kummoisia ideoita, köykäisiä jopa.

Gregorettin Free-range chicken on episodikatraan helmi. Kahtena päälankana kulkee mainonnan perusprinsiippejä kurkkutautipotilaan puhelaitteen tapaiseen lataava luennoitsija ja erään perheen seikkailu mainonnan kauppakeskuksissa ja maanteillä: Televisiomainoksessa liian pienessä tv:ssä esiintyvä lastenohjelman hiiri murtautuu lasin läpi isompaan telkkariin, mutta palautetaan takaisin romutoosaan. "Osta hiirelle uusi televisio!" Toisessa kohtauksessa löytyy ravintola joka on on varustettu kulkua osoittavilla ja kulkua kieltävillä liikennemerkeillä, jotta asiakkaat joutuvat menemään ensin ostettavan tavarapaljouden läpi ennenkuin itse ravintolaan edes päästään. Myöhenmmin ravintolan asiakkaat muuttuvat kanoiksi. Myös perheen erilaisia supersankareita ja roistoja fanittava ja leikkivä lapsi ilmoittaa lopuksi haluavansa olla `Vapaasti kasvatettu kana.` Katso myös erään kohtauksen maakauppiaan pomppivaa raivoa kun hän löytää myytävänä olevasta maatilkusta sinne yhtäkkiä ilmestyneen `siperialaisen`kaalimaan.
Oivaa tykitystä.

Viimeisestä tulee ajoittain mieleen Jarvan Ruusujen Aika, josta löytyy mm ravintola jossa ruokalistat on kirjoitettu tarjoilijoiden takkeihin. Coolein tuulahdus Ruusujen ajassa taitaa olla disco, jossa tanssitaan kuulokkeet korvilla. Hauska ajatella että tanssiparit voivat ehkä kuunnella ja tanssia täysin eri kappaleita. Ja katsoja näkee erilaisia tanssityylejä hiljaisuudessa. Kivaa monikerroksellisuutta.

Tästä tanssimisesta tuli mieleen Terry gilliamin Zero Theorem, jossa tanssaajat tuijottavat samalla pieniä näyttöruutuja. Upea oivallus nykymaailman zombitollomaisesta luurintuijotus"kulttuurista."