keskiviikko 29. toukokuuta 2019

Take aim at the police van (Japani-60)

Tässä elokuvassa ohjaaja Seijun Suzuki säästää surrealisuutensa vielä, mutta visuaalisesti tämä jazz-noir on tanakahkoa Japaninoiria.
Ja juonellisesti myös. Vankienkuljetusautoon hyökätään ja hengissä selvinnyttä vartijaa epäillään jo etukäteen tietoiseksi tapauksesta. Joten Jenkkinoir tyyliin hän alkaa kaivella koloja, kujia ja ojia. Mutta ainakin puolet meiningistä, toiminnasta ja tyylistä on japanilaista. Kolea ja komea yhtälö. Mutta elokuva useinkin liian hidastempoinen. Silti ihan näppärä noir. (Mutta lähes joka kohtauksen jazz-tuuttaus alkaa kuitenkin kyllä jopa vähäsen rasittaa. Eikä mikään jopa eikä vähäsen, vaan kyllä!) Nuolimurha noirissa kuitenkin harvinainen. Siteitä, säteitä släshereihin??


tiistai 28. toukokuuta 2019

Cruel Gun Story (Japani-64)

Togawa (Japani-coolin toteemi Jo Shishido) on vankilassa tapettuaan rekkamiehen joka ajoi hänen siskonsa jalattomaksi pyörätuoli-invalidiksi. Nyt rikollisjärjestö järjestää Togawan ulos vankilasta, koska hänen on otettava hoitaakseen rikollisista kootun (mm "entinen nyrkkeilijä, nykyinen nyrkkeilysäkki") porukan pomoilu. Mutta pomollakin on aina pomonsa. Loputtomuuksiin, järjettömyyksiinkin asti. Porukan tarkoituksena on ryöstää ravikilpailuiden voittoraha-auto. Ja tarkoitus toteutetaan. No, `perinteisen kökkö` käyttäkää sivutietä-idea on. no `perinteisen kökkö`. Kaiken lisäksi kun ryöstettävä raha-auto ohjataan sivutielle, sinne viittava viitta otetaan heti pois, hyvä että auto ja motskaripoliisit ovat vielä edes ehtineet kääntyä. Mutta eivät tietenkään huomaa mitään!? Mutta tästä huolimatta elokuva on äärimmäisen kova ja onnistunut rikoselokuva. (Ryöstö näytetään elokuvassa ensin suunnitteluvaiheessa, jolloin kaikki onnistuu, ja sitten todellisuudessa, jolloin ryöstö onnistuu mutta perinteinen piilopaikkailu repii hermot ja ihot auki. Luodit repivät ilmaa ja lihaa kun porukan sisäiset ristiriidat [mukana myös vähäistä solidaarisuutta] ja varsinkin paikalle saapuva pomoporukka vasalleineen tulittaa seudun sakeaksi lyijystä. Pitkään. Ja tulitukseen myös vastataan, no, tulisesti. Ja pitkään.)
Kuka selviää lyijyinfernosta?


Tämä eräänlainen versio Stanley Kubrickin Killingistä on jumalattoman, perkeleen kovaa kamaa ja kovin on tietenkin Jo Shishido. Hän on niin kova ja varsinkin cool että silmiin koskee. Kunnioituksesta. Sillä vaikka hän on äärimmäisen brutaali pomo, niin hän on myös perhe ja ystävärakas; Ryöstösaaliilla hän aikoo maksaa siskonsa leikkauksen ja ystäviään (tai sanotaanko yksikössä, sanotaan, ystäväänsä) hän ei jätä koskaan pulaan tai unohdukseen. Ja tietenkin Shishido on aina äärimmäisen cool leikattuine korkeine poskipäineen, aurinkolaseineen, tupakoineen, tiukkoine one-linereineen.


`I only want the money. I`m only in for the money.`


"He`s greedy. That`s why I trust him."



keskiviikko 22. toukokuuta 2019

Vagabond Lover (USA-29)

No nyt on tutumpi orkesterinjohtaja, laulaja. Rudy Vallee oli kolkytluku-musikaalien alkuisä. Kovinkin tunnettu aikoinaan, paikoissaan. Vagabond Lover oli hänen käyntkorttinsa ja portinaukaisijansa. Ensimmäinen elokuvansa. Aikaansa liittyvistä kökköyksistään huolimatta, tai välillä niistä johtuen hyvin etenevää perustarinaa. Valleen hahmon tulevaa anoppia näyttelevä Marie Dressler huitoo ja irvistelee itsensä sydämiin. Tahallisin ja tahattominkin maustein.

Pikkupaikkakunnan bändi lähtee isompiin ympyröihin. Vallee esittää orkesterinjohtajaa joka bändeineen pakosta, pienesti, hellästi ja hellyyttäväst huijaa olevansa olemassaoleva iso nimi ja yhtye. Siitähän sitä soppaa syntyy. Rakkaustarinakin nousee ja laskee huijauksen ja sen selviämisen tahdissa. Ensimmäisiä elokuvamusikaaleja. Elokuvan ensimmäinen tekstiplanssi: "Every small town has it`s small town band with big town ideas."

torstai 16. toukokuuta 2019

You`ll Find Out (USA-40)

Mulle tuntemattoman orkesterinjohtajan ja vitsailijan Kay Kyserin orkesteri johtajineen jää muiden vieraiden kanssa jumiin `creepy mansionin` bileisiin. Muista vieraista mainittavia ja onnistuvia ovat Prince Saliano (Bela Lugosi) ja Fenninger (Peter Lorre), mutta huono huumori ja liian monet laulut tekevät tästä tylsän. Boris Karloff alivaihteella ja valjusti Jim Carreymäinen M.A. Bogue on huono.


Valju`kauhua`.

Zombies on Broadway (USA-45)

Ehkä eräänlainen versio, huumoriversio Jacques Tourneaurin Mestarizombailusta I Walked With a Zombie`sta. Sillä elokuvassa mukana Tourneaurin elokuvan pitkäzombi Darby Jones ja calypsolaulaja Sir Lancelot!!


Oikein mainio huumorointi. Kaksi tolloa puoligangsteria lähtee etsimään `aitoa zombia` yöerhon `Zombie Hut`-esitykseen San Sebastianin saarelta. Siellä majaansa pitää mm Bela Lugosin esittämä Dr Renault, zombiseerumin keksijä. (Tekee elävän zombiksi joksikin aikaa, niin kauan kuin vaikutus riittää. Sitä sitten piikitellään, rokotellaan itse kehenkin, tahallisesti, tahattomasti, vahingossa ja vasitella.) Tollogangstereiden sanailu välillä kivan tolloa, Lugosi hyvässä vedossa, elokuva nättiä studiosaareilua.


"Give us a zombie!"

maanantai 13. toukokuuta 2019

Night of Bloody Horror (USA-69)

Naistenmies-peräkammarinpoika(!!) psykedeelisessä painajaisessa naistensa murhineen. Toimivaa psykedeliaa ja siirtymä, otos Bored-yhtyeen (ei muuten yhtään bored) keikalle, kokonaiseen kappaleeseen on jopa jykevä, järisyttävä, säikäyttävä, yllättävä. Näin positiivisessa mielessä.

Elokuvassa pitkät pätkät pimeyttä, mutta parempi kuin edellinen. Toimiva.

Haunted House of Horror aka Horror House (Englanti-69)

Eräänlainen esi-slasher kartanokauhulla. Nuoret swingaawat kartanoon ja seiellä alkaa tap(p)ahtua ja ei ala. Ei oikein lähde mulle enää tää `swinging London`-meininki. Pääosissa Frankie Avalon ja Dennis Price poliisina!! Elokuvassa, elokuvasta pitkät pätkät pimeää.