maanantai 13. toukokuuta 2019

Psycho from Texas aka Wheeler (USA-75)

Kyläkaupunki-maalais-metsä-kidnappauselokuva jonka pääosanesittäjällä eli kidnappaaja Wheelerillä on aikamoisen kuninkaallinen nimiyhdistelmä, nimittäin John King III. Tämä on lisäksi Linnea Quiqleyn eka kelteilyrooli, eka elokuvarooli yleensäkin.

Ihan sopivaa seitkytluvun puolivälin sliizailua ja tässä on aivan järjettömän pitkä juoksutakaa-ajo (yli puolet elokuvasta!!??) läpi maiden ja mantujen, metsien ja muiden. Sopiva sekoitus campia, roskaa ja sliiziä. Ja tylsyyttä. Sitäkin pitää kunnon camppailussa osaltaan olla.


Ja leffa lisäksi useilla hyvillä, synkillä country`rallatuksilla` ryyditetty. "Yesterday was a long time a go..."


sunnuntai 12. toukokuuta 2019

If Looks Could Kill - Jos katse voisi tappaa (USA-86)

Porno-ohjaaja Chuck Vincentin ja pornonäyttelijä Jamie Gillisin (alkuteksteissä J. Gillis) ei ihan, melkein pääosittama eroottinen trilleri nousee alun kökköilyistä (tai sen ansiosta) absurdiksi puolihelmeksi. Elokuvan viimeiset sekunnit "monikerroksisen" epäuskottavan odottamattoman, onnistuneen yllättäviä.

Hämärämies (Gillis) palkkaa hautajais-hää-kokouskuvaajan videoimaan vastapäisestä ikkunasta erästä hämäränaista. Kuka käy ja milloin, siihen tap(p)aan.. Juoniaukkoinen järjettömyys, älyttömyys seuraa heti seuraavana päivänä kun miehet tapaavat; Gillis kysyy hemmolta että miksi mukana ei ole ääntä?! Sekä hemmo että katsoja huutavat Gillisille: "ÄÄNTÄ?! VASTAPÄISESTÄ TALOSTA?! ILMAN MIKROFONIA?! PELKÄLLÄ KAMERALLA?! KUTEN PYYSIT!!" No, katsojasta poiketen hemmo murtautuu heti seuraavana keskipäivänä naisen asuntoon melkoisella metelillä ja joutuu melkein kiinni!! Ja joutuukin kiikkeihin myöhemmin. Monta kertaa. No, ehkä ilman tätä tökeryyttä ei elokuvaa olisi olemassa. Ilman tätä tökeryyttä tarina ei olisi jatkunut monimutkaisiakin, jopa jälleen absurdejakin reittejä.

Genren absurdia parhaimmistoa. Gillis yllättävän hyvä. Leffa lopussa yllättävän goreinen. Suomikassukin.

lauantai 11. toukokuuta 2019

The Corruption of Chris Miller (Espanja-73)

Painajaisia painonnostajasta, baletista, suihkusta, sateesta. Varsinkin viimemainitusta. Se tulee todellisuuteenkin, sillä nuori nainen sekoaa sateella..

Espanjalaisessa maalaiskartanossa asuvat äitipuoli (Jean Seberg) ja nuori nainen (Marisol). Tytär kaipaa jo jonkun aikaa poissaolevaa isäänsä, äitipuoli ei ehkä ex(?)-miestänsä. (Mies on kiertävä nukketeatterifanaatikko ja vaimo jättänyt makuuhuoneen peiliin jätetyn jäähyväisviestin paikoilleen,) Kartanoon pakkoja ja päitä saapuu sotkemaan tietenkin nuori kulkurimies..
Ja naapurikartanoa asustaa nuorimes, hevoskasvattaja, joka myös kaipaa (kuollutta) isäänsä.

Seberg osassaan tarkoituksellisenkin vaalean, haalean haamuinen, mutta valjun, vaalean aaveisuuden alla pulppuavat patoutuneet vimmat ja voimat. Nuoren naisen rooli pirskahtavampi, eläväisempi, enegisempi, `ennustamattomampi`, `epävakaampi`,`hullumpi`. Mukana myös munkki- sirppisurmaaja.

Hidastempoisuudestaan huolimatta mielenkiintoinen, monipuolinen mysteeri.


keskiviikko 8. toukokuuta 2019

Fleshburn - Kosto (USA-84)

Vietnamveteraani, intiaaniverinen mies, karkaa mielisairaalasta jonne neljä psykiatria ovat hänet määränneet. Hän etsii nelikon, kolme miestä yksi nainen, käsiinsä ja vie heidät aavikolle selviytymään. Itse hän seuraa tilanteita aavikkovuorten viileydestä.

Eri syistä hahmoille ja katsojalle tylsä ja tuskainen kokemus. Fleshburn on pitkä, tylsä ja tuskainen aavikkomakoilu -ja maleksinta. Vasta lopussa päästään vähän vuorille `vaeltamaan`. Kohtaus vuoristopurossa, lammessa virkistävä ja järjetön. Elokuvan alussa, siis todella pitkään, kuvataan `aavikon arkea` eli lähes paikoillaanolevaa kuopankaivuuta, kaktustensyöntiä, metsästystä. Loppupuolella näytetään että karkuri seuraa nelikkoa ja ampuu muutaman kerran hiekkaan. No, on hän aikaisemmin lähettänyt kotkan raateluhommiin ja on tässä jonkinlainen lopputaistelukin, mutta tylsähän tämä on. Nimenä olisi voinut olla myös Brainburn sillä niin autuaasti tämä ainakin tämän, hyvin etukäteen levänneen, nukkuneen katsojan uuvutti uneen.

Dallasista `tuttu` Steve Kanaly yksi nelikosta.

torstai 2. toukokuuta 2019

Taxi Tonight (Thaimaa-2005)

"Haunted house on wheels" `Aavetaksin arvoitus`. Thaimaalainen taksikauhuilu on erittäin epäonnistunut. Niin näyttelemissään (varsinkin), juonessaan, muussakin, kaikessa.
Liikenneonnettomuus-aave-zombi-nainen ilmestyy juuri korjaamolta käytetyn taksin ostaneen taksikuskin takapenkille. Aave ajaakin välillä. Kuski ei aavetta pitkään aikaan näe, mutta muut näkevät. Ja tietenkin hänkin lopulta.

Vaikka verta valuvat liikenneonnettomuusvalokuvat ja niistä nousevat aaveet, zombit ovatkin melko onnistuneita ideoita ja lopun hämäryyssuma vähän värisyttää, niin tämä on kuitenkin erittäin huono.

keskiviikko 1. toukokuuta 2019

Väreitä (Suomi-65)

Suomen ensimmäinen(?) ja ainoa(?) `nudefilmi` on kesäisen syvän värikäs (elokuvassa lukeekin heti alussa COLOR), mutta muotopuoli. Suomen Äänen Eero Sinikanteleen(!) puhe ja runous on kukkivan kesäistä, siniveden värinää, yksinäisyyden tuskaa, mutta runopuoli ja alastomuusteema eivät oikein löydä toisiaan, vaikkakin luulisi näin; Kesä, luonto ja alastomuus. Kumpikin kulkevat liikaa omia polkujaan. Eivät yhdy.

Yksinäinen erakkokalastaja saa vedenneidon verkkoonsa. Hän on nähnyt `näkyjä` heistä jo ennenkin. Alastomuus(teema) on kilttiä, mutta kiltteys ei ole elokuvan pääeste, päävirhe. Se on juurikin kuitenkin tämä yhteensopimattomuus.Ja varsinkin vedenneitonudeilun (ja miksei miehenkin, se puuttuu täysin) vähäisyys. Tämä on tirkistelyä. Oikeastaan melkein ilman tirkisteltävää. Mutta kokonaisuutena kaunis. Luontoleffa. Ei nudeilu. Olisikohan pitänyt ottaa senaikaisista nudistileffa-Amerikanserkuista mallia ja panna pojat ja tytöt pelaamaan jotain peliä. Pesäpalloa tietenkin täällä. Mutta miten vedenneito juoksee? Vesipesäpallo?

`Alastomuus`anekdootti. Ei oikeastaan muuta. Luontokuvauksena vanhan, mutta hyvän, toistoa. Mutta ei oikeastaan tosiaan nudeilu.

Heikki Sarmannon suvekas musiikki.

Täähän menee nykyajan somesuhinaan; "Pyydystää ajatuksensa verkkoon, rikkoutuneet silmukat luovat vapaan pakotien."

"Tuulella ei ole suuntaa." - "Yöt eivät nuku."

Tunteita (Suomi-65)

Neljän debyyttiohjaajan episodielokuva on raikas elokuva ja jazztuulahdus 60-luvun puolivälistä. Aikansa merkkeinä elokuva, elokuvat ovat mustavalkoisia kaupunkikuvauksia joita ryydittävät jazz`tilutukset`.

1. Liukastelua. Kalevi Kortteen ohjaama ja Anssi Mänttärin käsikirjoittama elokuvanpätkä on juurikin aikamoisen käsikirjoitusmaisen, pikkuideamaisen elliptinen elokuva miehestä joka ihastuu kadulla kaatuneeseen naiseen. Mutta mikä käsikirjoituksen kaava -ja raakilemaisuudessa hävitään, niin sen pikku nyanssit, hyvät näyttelijätyöt ja talvinen raikkaus vievät teoksen `voittoon`.

2. Confiteor. Jaakko Talaskiven ohjaus ja käsikirjoitus. Kaksi miestä, `ystävykset` ovat `vetäytyneet` `täysi``hoitolaan` (Keski-Hämeen täysihoitola) kirjoittamaan käännöstyötä. Toinen mies on pyörätuolissa, toinen ei. Elokuvan alussa `väärä mies` on pyörätuolissa, oivaa vääntöä. Mutta ystävysten välille syntyy kuilu, jopa vihaa. Varsinkin sen jälkeen kun pyörätuoliton mies alkaa seurustella hoitolan nuoren naisasiakkaan kanssa. Elokuva päättyy toisen miehen kuolemaan, tai elokuva alkaa siitä. Koko kertomuksen ajan taustalla kuuluvat poliisikuulustelun äänet rytmittävät tarinan etenemistä ja lopputulosta. Tällä kertaa tehokeinona talvinen tunkkaus. Episodeista toiseksi paras. Liukastelua liukastelee melkein tasoissa.

3. Toivo, rakkaus. Leena Salokankaan ohjaamassa, käsikirjoittamassa, leikkaamassa episodissa nuori, aviossa yksinäinen nainen lähtee lähiöstä tapaamaan tuttujaan kaupungin kapakoihin. Ja lähtee `partaniekka viettelijän` (Anssi Mänttäri) kyytiin ja kotiin. Leena Peltonen ja Mänttäri vilahtavana `pääparina` hyviä, mutta muuten episodien heikoin lenkki. Asko ja Anssi Mänttärin musiikki. Se on perustoimivaa.

4. Kristiina. Ylivoimaisesti paras episodi. Asko Tolosen ohjaamassa elokuvassa käsitellään hyvin ja monipuolisesti ikiteemaa `Raskaana vai ei`. Kristiina Halkola ja Pekka Autiovuori esiintyvät elokuvassa oikeilla etunimillään ja uskottavan tunteikkaasti. "Pieni" suuri tarina. Esa Helasvuon musiikki.

Episodesissa on useita `pikku`viittauksia elokuviin; Liukastelussa on lehden elokuvamainossivu sekä Anssi U Mänttärin juliste seinällä (Mänttärin kämppä?), jossain episodissa oli tussilla(?!) tehty juliste Tuhkasta ja timantista, Toivo, rakkaudessa valtava Band of Angelsin eli Orjakaupiaan  ja Renoirin Pelin sääntöjen Ranskajulisteet seinällä (Mänttärin kämppä?) ja Kristiinassa valtavahko Jerzy Katalerowiczin Nunna ja paholaisten Puolajuliste, samoin seinällä. Kristiinassa lisäksi kameroidaan välillä vauhdilla, välillä pysähtäen lehden elokuvamainossivuun; Sieltä löytyy tavaraa mm Godardin Aviovaimosta, Budd Boetticherin westernin kautta nude-elokuviin. Eikä rockiakaan ole unohdettu, Kristiinan kämpän seinällä iso Rolling Stones-juliste. Ajan hermoilla.