Suomen ensimmäinen(?) ja ainoa(?) `nudefilmi` on kesäisen syvän värikäs (elokuvassa lukeekin heti alussa COLOR), mutta muotopuoli. Suomen Äänen Eero Sinikanteleen(!) puhe ja runous on kukkivan kesäistä, siniveden värinää, yksinäisyyden tuskaa, mutta runopuoli ja alastomuusteema eivät oikein löydä toisiaan, vaikkakin luulisi näin; Kesä, luonto ja alastomuus. Kumpikin kulkevat liikaa omia polkujaan. Eivät yhdy.
Yksinäinen erakkokalastaja saa vedenneidon verkkoonsa. Hän on nähnyt `näkyjä` heistä jo ennenkin. Alastomuus(teema) on kilttiä, mutta kiltteys ei ole elokuvan pääeste, päävirhe. Se on juurikin kuitenkin tämä yhteensopimattomuus.Ja varsinkin vedenneitonudeilun (ja miksei miehenkin, se puuttuu täysin) vähäisyys. Tämä on tirkistelyä. Oikeastaan melkein ilman tirkisteltävää. Mutta kokonaisuutena kaunis. Luontoleffa. Ei nudeilu. Olisikohan pitänyt ottaa senaikaisista nudistileffa-Amerikanserkuista mallia ja panna pojat ja tytöt pelaamaan jotain peliä. Pesäpalloa tietenkin täällä. Mutta miten vedenneito juoksee? Vesipesäpallo?
`Alastomuus`anekdootti. Ei oikeastaan muuta. Luontokuvauksena vanhan, mutta hyvän, toistoa. Mutta ei oikeastaan tosiaan nudeilu.
Heikki Sarmannon suvekas musiikki.
Täähän menee nykyajan somesuhinaan; "Pyydystää ajatuksensa verkkoon, rikkoutuneet silmukat luovat vapaan pakotien."
"Tuulella ei ole suuntaa." - "Yöt eivät nuku."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti