Kulttuuri ja urheilu (no, kulttuuria sekin) kirjojen monitoimimies Esa Mäkijärvi on kirjoittanut esim runokirjoja, jalkapalloteoksia, musiikkia (Springsteen). Nyt on elokuvakin mukana repertuaarissa, ja vielä 80-luvun toimintaelokuva!
Ennen kirjan ostamista ja lukemista vähän kauhulla, vähän odotuksella odotin mitä on tulossa, koska Mäkijärvi kertoi tehneensä tätä teosta esseetyyliin. Ei esseetyylissä sinällään mitään vikaa ja pahaa, tämmöisenkään aiheen kohdalla. Se voi, ja monesti tietysti onkin, olla hyvinkin syvälleluotaavaa tekstiä, mutta silti jotenkin etukäteen vierastin tähän tällaista käsittelytyyliä. Odotin sen olevan pitkiä kirjoituksia, johon käsiteltävät elokuvateokset nivoutuvat. Mutta miksei sellainen menisi tässäkin..
Teos onkin pitkiä, ehkä esseemäisiä kirjoituksia, elokuva-arvosteluja peräkkäin. Sanoin ehkä, sillä en minä näitä oikeastaan kovinkaan esseemäisinä pitänyt, ainakaan sellaisina kun minä esseemäisyytä pahimmillaan, puritaanisimmillaan pidän; Vähän liian monimutkaista, monipolvista jakautumista eri suuntiin. Mutta tekstithän ovat oikein hyvin ja kivasti rullaavia, mutta välillä jo jopa liiankin lyhyitä ja toteavia. Lisäksi kaipasin vähän railakkaampaa otetta; Esim jonkin hänen mielestään unohdetun, jopa mollatun klassikon nostamista klassikkoluokkaan. Vanhat tutut Terminator ja varsinkin Predator, Mad Max tietenkin kohotetaan tässäkin klassikkokaanoniin, kuten kuuluukin. Myös samojen sanavalintojen, jopa lausevalintojen toistaminen saman tekijän eri elokuvien välillä vähän häiritsi. Mutta, kuten sanottua helposti, hienostikin rullaava teos. Ja varsinkin aiheesta tietämättömälle, mutta siitä kiinnostuneelle, suorastaan aarreaitta.
-Alan elokuvien arvosteluja peräkkäin, se toimii hyvässä ja pikkuisen pahassa; Jonkinkokoista laajennusta olisin arvosteluihin odottanut.
Ei tosiaan mikään kasaritoiminnan hakuteos, ei lähelläkään semmoista, mutta pikkuisen sinne päin. Esseehkötyylinen kirja ajan, alan ja paikan, lähinnä Kylmän Sodan aikaisista amerikkalaisista toimintaelokuvista. Ihan hyvä rajaus. Elokuvia verrataankin usein Reaganin USA:n politiikkaan. Ja toisinpäin Ihan hyvin tehty sekin..
P.S. Nimensä kirja on ottanut Kavin Orionin kasaritoiminnan kahdesta näytössarjasta.
Roskasta versoo taide. - Elokuvat elää, sarjat sucks! Etupäässä elokuvaa. Näkyjä, täkyjä..
tiistai 18. joulukuuta 2018
Lauri Timonen: Jean Seberg - Erään filmitähden nousu ja tuho (Suomi-2018)
Filmihullun päätoimittaja, monipuolinen elokuvakirjoittaja -ja tietäjä (ei pelkästään esim Filmihullun kanonisoimia genrejä, vaikkakin sinnepäin), elokuvaohjaajakin Lauri Timonen on kirjoittanut sujuvasanaisen, surullisen, tietorikkaudestaan huolimatta ei luettelomaisen elämäkerran elokuvatähti Jean Sebergin lähes rakettimaisesta (ainakin vähän myöhemmän elokuvainnostuksen-tutkimuksen mukaan, ja syystä; Otto Premingerin Jeanne D`arc-versio sekä tietenkin Godardin Viimeiseen hengenvetoon) uran alusta, `keskivaiheen` onnistumiseen (Robert Rossenin Lilith), `myöhemmän keskivaiheen` isompiin sekä pienempiin tuotantoihin sekä sen vaiheen + lopun suoranaisiin roskatuotantoihin. (Keskivaihe ja myöhempi keskivaihe kirjoittajan, siis minun termejä, ei Timosen.) Ja lopuksi karmeaan kuolemaan Pariisissa; Hänen viikon verran autossa mädäntynyt ruumiinsa löydettiin autosta Pariisin laitamilta. Hänellä oli muassaan kirje lapselleen. Kuolema on vieläkin melkein mysteeri, luultavasti itsemurha.
Teoksessaan Timonen sanoo Sebergin elämän olleen filmitähtien joukossa se kaikkein rajuin. Ja se pitää paikkansa. Elokuvallisten onnistumisten ja epäonnistumisten lisäksi hänen elämänsä oli paksua, surullista draamaa; Karmeahkoja (elokuvaohjaaja-)aviomiehiä ja muitakin. Paljon suhteita. Kuuluminen useisiin radikaaliliikkeisiin, varsinkin Mustiin Panttereihin. (Näistä tiedot vaihtelevat, puhutaan aidoista radikalisoitumisista, mutta myös seksisuhteista, varsinkin Mustien Pantterien kohdalla. Mutta yhtä kaikki, aitoa radikalisoitumista hänellä, Amerikan raamattuseudulta nuorena lähteneellä, sen jälkeen elokuvatähteyttä ja varsinkin Hengenvedon jälkeen (ja oikeastaan postuumisti vieläkin) eurooppalaista glamourkunigattaruutta Sebergillä oli elämässään kyllä oikeastaan koko elokuvauransa, elämänsä ajan.)
Timosen teksti on (aina) hyvää, runsasta. Kirjan ahmii. Tätä ei lueta pätkissä.
Timosen tähänastisen kirjailijauran jopa kansainvälinen suurteos. Kotimainen suurteoshan on Matti Ijäksen elokuvista kertova ja molempia, kansainvälistä ja kotimaista, Aki Kaurismäestä ja Matti Pellonpäästä kertovat teokset.
Teoksessaan Timonen sanoo Sebergin elämän olleen filmitähtien joukossa se kaikkein rajuin. Ja se pitää paikkansa. Elokuvallisten onnistumisten ja epäonnistumisten lisäksi hänen elämänsä oli paksua, surullista draamaa; Karmeahkoja (elokuvaohjaaja-)aviomiehiä ja muitakin. Paljon suhteita. Kuuluminen useisiin radikaaliliikkeisiin, varsinkin Mustiin Panttereihin. (Näistä tiedot vaihtelevat, puhutaan aidoista radikalisoitumisista, mutta myös seksisuhteista, varsinkin Mustien Pantterien kohdalla. Mutta yhtä kaikki, aitoa radikalisoitumista hänellä, Amerikan raamattuseudulta nuorena lähteneellä, sen jälkeen elokuvatähteyttä ja varsinkin Hengenvedon jälkeen (ja oikeastaan postuumisti vieläkin) eurooppalaista glamourkunigattaruutta Sebergillä oli elämässään kyllä oikeastaan koko elokuvauransa, elämänsä ajan.)
Timosen teksti on (aina) hyvää, runsasta. Kirjan ahmii. Tätä ei lueta pätkissä.
Timosen tähänastisen kirjailijauran jopa kansainvälinen suurteos. Kotimainen suurteoshan on Matti Ijäksen elokuvista kertova ja molempia, kansainvälistä ja kotimaista, Aki Kaurismäestä ja Matti Pellonpäästä kertovat teokset.
sunnuntai 16. joulukuuta 2018
There`s Nothing Out There! (USA-90) `Logically stupid?`
Logically stupid? tämä sanapari kuvaa hyvin elokuvaa, ainakin jälkimmäinen sana. Elokuva alkaa kuitenkin kekseliäästi, upeasti: Joku näkymätön pamauttaa kauhuvhs:n videovuokraamon tiskille. Myyjätär ihmettelee. Kohta sama näkymätön alkaa ajamaan häntä takaa pitkin vuokraamon kapeita käytäviä kameran poimiessa splatterklassikkofilmien kansia koko ruudun leveydeltä. Kauhu-vhs-kasetteja tippuu naisen päälle ja yhtäkkiä hän on mustiin vhs-nauhoihin lähes kauttaaltaan kiedoksissa. Mutta se olikin autouni, nainen herää autosta. Jokaa ajaa metsään. Jonka kimppuun hyökkää lonkeroaleni! Auto romuttuu.
Tämän jälkeen oikeastaan lähes koko leffa romuttuu; Elokuvan sinänsä ovelana kikkana on metsähuvilalle menevän porukan kauhuelokuvamies. ("He IS a horror film. Walking, talking horror film." Hän on rasittava MYÖS katsojasta.) Mutta hänen hahmonsa puristetaan tyhjiin koko elokuvan mittaisella puhepapatuksella, jossa hän jo autoa lähtöpaikassa pakatessa aloittaa valtavan kauhuelokuvaklisee-puhemaratonin siitä ettei heidän yleensäkään kannata lähteä sinne, saatikka olla siellä. Tätä todistavat mm matkalla nähty (alienin?) romuttama auto (Varoitus!), talosta hän voisi heti sanoa kymmenen kauhuelokuvaa jne jne jne... Myös automatkan pituutta kuvataan katsojalle pahoinvointia aiheuttaen; Puolen sekunnin pätkä kun auto (kuvaan ehtii, mahtuu puolet autosta) menee vasemmalle, puolen sekunnin pätkä kun auto menee oikealle jne jne jne... "Leikkauksen" "Juhlaa"!
Hirviötä ei juurikaan näytetä1), paljasta pintaa vastaavasti yllättävän paljon. Taas tämmöinen `kyllä tämän pätkissä katsoo`-elokuva. Viimeinen, viimeisin pätkä paras. Hidas.
-Elokuvan nimi melkein oikeassa; Niin vähäistä, hidasta on hirviöinti.
1) Ja kun näytetään, elokuvallisesti toivoo, ettei olisi näytetty. Mutta roskaisesti rukouspyyntöön vastataan; Otus on pieni pyörivä lelulonkerolätty, joka jopa ampuu vihreitä säteitä silmistään uhrien silmiin. Uhrit liikuttelevat liikkumattoman lillukan lonkeroita päällään Bela Lugosi-tyyliin ja/tai kai kiljuvat siksi etteivät enää jaksa niitä päällään pyörittää. Mukana myös "Argentomainen" nukenpäägoreilu. "Kova" kohtaus on myös missä lällykän lonkerot vedetään puun ympärille solmuun. Elokuvan viimeinen puolituntinen (mukana myös sulava steariininaama, ja löllykän päälle suihkutetaan partavaahtoa!!??) onkin hyvää mömmöä, mutta ei kyllä pelasta kokonaista elokuvaa tylsyydeltä. Tai, no, enpä ole ennen nähnyt elokuvaa, jossa näkyvää mikrofonitankoa käytetään hyväksi; Sitä voidaan käyttää rekkinä, vipuvartena, jotta voi hypätä ulos hirviötalosta! Piru vie, miksi leffan kaikki kökkökohtaukset ja paukut on sijoitettu, säästetty, tungettu loppuun?! Jos roskaa olisi ripoteltu, sijoiteltu pitkin poikin leffaa, kyseessä olisi tanakka töräys. Elokuvan viimeinen `vitsi` vihreäsilmäisestä naiselle, naisesta yhtä aikaa karmea, että typerän hyvä (lopetus.)
"Where`s the car?" "Nick took it to town to get the plumber,"
"Really, Mike. It will be logically stupid for you to be worried by this." "Logically stupid! Is that what you said, logically stupid? Is this the person who is presenting brilliance on our trip?"
Tämän jälkeen oikeastaan lähes koko leffa romuttuu; Elokuvan sinänsä ovelana kikkana on metsähuvilalle menevän porukan kauhuelokuvamies. ("He IS a horror film. Walking, talking horror film." Hän on rasittava MYÖS katsojasta.) Mutta hänen hahmonsa puristetaan tyhjiin koko elokuvan mittaisella puhepapatuksella, jossa hän jo autoa lähtöpaikassa pakatessa aloittaa valtavan kauhuelokuvaklisee-puhemaratonin siitä ettei heidän yleensäkään kannata lähteä sinne, saatikka olla siellä. Tätä todistavat mm matkalla nähty (alienin?) romuttama auto (Varoitus!), talosta hän voisi heti sanoa kymmenen kauhuelokuvaa jne jne jne... Myös automatkan pituutta kuvataan katsojalle pahoinvointia aiheuttaen; Puolen sekunnin pätkä kun auto (kuvaan ehtii, mahtuu puolet autosta) menee vasemmalle, puolen sekunnin pätkä kun auto menee oikealle jne jne jne... "Leikkauksen" "Juhlaa"!
Hirviötä ei juurikaan näytetä1), paljasta pintaa vastaavasti yllättävän paljon. Taas tämmöinen `kyllä tämän pätkissä katsoo`-elokuva. Viimeinen, viimeisin pätkä paras. Hidas.
-Elokuvan nimi melkein oikeassa; Niin vähäistä, hidasta on hirviöinti.
1) Ja kun näytetään, elokuvallisesti toivoo, ettei olisi näytetty. Mutta roskaisesti rukouspyyntöön vastataan; Otus on pieni pyörivä lelulonkerolätty, joka jopa ampuu vihreitä säteitä silmistään uhrien silmiin. Uhrit liikuttelevat liikkumattoman lillukan lonkeroita päällään Bela Lugosi-tyyliin ja/tai kai kiljuvat siksi etteivät enää jaksa niitä päällään pyörittää. Mukana myös "Argentomainen" nukenpäägoreilu. "Kova" kohtaus on myös missä lällykän lonkerot vedetään puun ympärille solmuun. Elokuvan viimeinen puolituntinen (mukana myös sulava steariininaama, ja löllykän päälle suihkutetaan partavaahtoa!!??) onkin hyvää mömmöä, mutta ei kyllä pelasta kokonaista elokuvaa tylsyydeltä. Tai, no, enpä ole ennen nähnyt elokuvaa, jossa näkyvää mikrofonitankoa käytetään hyväksi; Sitä voidaan käyttää rekkinä, vipuvartena, jotta voi hypätä ulos hirviötalosta! Piru vie, miksi leffan kaikki kökkökohtaukset ja paukut on sijoitettu, säästetty, tungettu loppuun?! Jos roskaa olisi ripoteltu, sijoiteltu pitkin poikin leffaa, kyseessä olisi tanakka töräys. Elokuvan viimeinen `vitsi` vihreäsilmäisestä naiselle, naisesta yhtä aikaa karmea, että typerän hyvä (lopetus.)
"Where`s the car?" "Nick took it to town to get the plumber,"
"Really, Mike. It will be logically stupid for you to be worried by this." "Logically stupid! Is that what you said, logically stupid? Is this the person who is presenting brilliance on our trip?"
perjantai 14. joulukuuta 2018
Amityville Death House (USA-2015)
Splatteleffaohjaajakaksoisveljekset John (1968-2008) ja Mark (1968-) Polonia ovat tehneet taidettaan `iloksemme` jo muutaman vuosikymmenen ja "muutaman" leffan ajan. Mark on tietystikin tehnyt enemmän, viitisenkymmentä tähän mennessä.. Mutta kyllä molempien tuotannosta löytyy myös nerokkaita kökköilyitä.
Tämä käsiteltävä ei aivan kuulu niihin ja tuon, tämänkertaisen katsomisilon ympärille voi jopa laittaa kokonaisetkin lainausmerkit. Mutta kyllä tästäkin ainakin yksi kökkönerokkuus löytyy, nimittäin puoliksi nainen, puoliksi hämähäkkiotus. Siitä myöhemmin. (No, sen voi sanoa, ettei kanteen piirrettyä kohtausta, jossa talon edessä bikinipimu kohottaa kirvestä tämän mainitun otuksen päällä, takana ei tietenkään leffasta löydy.)
Tämä Amityville-Salem-johdannainen on aika geneeristä kökkökamaa; Nuoret pariskunnat saapuvat erään heistä isoäidin kaksikerroksiselle kauhutalolle. Talo tosin ulkoa ja sisältä irtilautaisessa ja melkein tavarattomassa tilassa. Elikkä asumattomassa. Mutta niin vain löytyy isoäiti (naamallaan huonosti aseteltu, liian pieni Halloween-noitanaamari) yläkerran makuuhuoneesta makaamasta, nukkumasta. On maannut kuulemma ainakin viikon. Huoneen "hirveää sotkuisuutta" esitetään muutamalla lattialle heitetyllä sanomalehdellä. Muistaakseni muitakin huonostinaamioituja otuksia nähdään.`Kivana` yksityiskohtana heillä on nenistä roikkuvat räkätapit, vai mitkä lieneee.. (Täytyy mainita, että elokuvaa ei ole missään nimessä eikä missään vaiheessa tehty komediaksi, vaan vakavaksi.)
Taloa täristyttää Eric Robertsin(!) esittämä Warlockki joka jossain `studion` nurkassa manaa messujaan Wanhasta Kauhukirjasta kauhukaapu päällään ja jokin ristikko ja pääkallonaurunaamio kasvoillaan. (Ja räkäiset naurut joka manauksen päälle.) Tämä kauhukirja löytyy (tai jokin vastaava) myös talosta. Sen "vanhuus" on vähän kyseenalaista, sillä teksti on kuin teinin tussilla kirjoitettua höpinää. Esim yhden sivun täyttää allekkain sanat: Amityville Salem Evil. "Huikeista" digiefekteistä voisi mainita päällä olevan, mutta kauan käyttämättömänä muhineen mummon jääkaapin digikärpäset sekä kohtauksen jossa muinaisnoita nostattaa ympärilleen kiviä leijumaan.
Ja ai niin, se hämähäkkiotus! Semmoiseksi manataan toinen naisista, se on jopa onnistuneen oloinen, näköinen. Elokuvan gore on nopeutettua vilinää.
Mainituista camppaisuuksistaan, roskaisuuksistaan huolimatta laahaavaa, mutta kyllä tämän katsoo. Ainakin pätkissä, kuten minä tein. Näytteleminen on suht sujuvaa.
Tämä käsiteltävä ei aivan kuulu niihin ja tuon, tämänkertaisen katsomisilon ympärille voi jopa laittaa kokonaisetkin lainausmerkit. Mutta kyllä tästäkin ainakin yksi kökkönerokkuus löytyy, nimittäin puoliksi nainen, puoliksi hämähäkkiotus. Siitä myöhemmin. (No, sen voi sanoa, ettei kanteen piirrettyä kohtausta, jossa talon edessä bikinipimu kohottaa kirvestä tämän mainitun otuksen päällä, takana ei tietenkään leffasta löydy.)
Tämä Amityville-Salem-johdannainen on aika geneeristä kökkökamaa; Nuoret pariskunnat saapuvat erään heistä isoäidin kaksikerroksiselle kauhutalolle. Talo tosin ulkoa ja sisältä irtilautaisessa ja melkein tavarattomassa tilassa. Elikkä asumattomassa. Mutta niin vain löytyy isoäiti (naamallaan huonosti aseteltu, liian pieni Halloween-noitanaamari) yläkerran makuuhuoneesta makaamasta, nukkumasta. On maannut kuulemma ainakin viikon. Huoneen "hirveää sotkuisuutta" esitetään muutamalla lattialle heitetyllä sanomalehdellä. Muistaakseni muitakin huonostinaamioituja otuksia nähdään.`Kivana` yksityiskohtana heillä on nenistä roikkuvat räkätapit, vai mitkä lieneee.. (Täytyy mainita, että elokuvaa ei ole missään nimessä eikä missään vaiheessa tehty komediaksi, vaan vakavaksi.)
Taloa täristyttää Eric Robertsin(!) esittämä Warlockki joka jossain `studion` nurkassa manaa messujaan Wanhasta Kauhukirjasta kauhukaapu päällään ja jokin ristikko ja pääkallonaurunaamio kasvoillaan. (Ja räkäiset naurut joka manauksen päälle.) Tämä kauhukirja löytyy (tai jokin vastaava) myös talosta. Sen "vanhuus" on vähän kyseenalaista, sillä teksti on kuin teinin tussilla kirjoitettua höpinää. Esim yhden sivun täyttää allekkain sanat: Amityville Salem Evil. "Huikeista" digiefekteistä voisi mainita päällä olevan, mutta kauan käyttämättömänä muhineen mummon jääkaapin digikärpäset sekä kohtauksen jossa muinaisnoita nostattaa ympärilleen kiviä leijumaan.
Ja ai niin, se hämähäkkiotus! Semmoiseksi manataan toinen naisista, se on jopa onnistuneen oloinen, näköinen. Elokuvan gore on nopeutettua vilinää.
Mainituista camppaisuuksistaan, roskaisuuksistaan huolimatta laahaavaa, mutta kyllä tämän katsoo. Ainakin pätkissä, kuten minä tein. Näytteleminen on suht sujuvaa.
keskiviikko 12. joulukuuta 2018
Kiss Tomorrow Goodbye (USA-50)
James Cagney, tässä Ralph Cotter ("I´m 20th century figure!") taas raivohulluroolissa tässä tuottajaveljensä (ei tosin tuottanut kuin reilun tusinan verran elokuvia) Williamin tuottamassa ja Gordon Douglasin ohjaamassa (hänellä ohjauksia tasan sata!) rikosraivoilussa.
Tämä elokuva alkaa siitä että mm useat kaupungin, valtion virkamiehet (pari poliisia, asianajaja) ja muutama muu ovat syytettyinä mm murhista oikeuden edessä, ja heidän tarinoistaan, todistuksistaan siirrytään taaksepäin... (Se kaikkein pahin ei ole paikalla, kuin ehkä `pahana henkenä`...)
Cotter karkaa erään vartijan avittamana, hänen siitä tietäen vankilasta muutaman "ystävänsä" kanssa. Yhtä heistä esittää Neville Brand (ei nimeä alkueksteissä), jonka Cotter kylmäverisesti, mutta muiden näkemättä, teloittaa karkumatkan alussa, koska tämä hidastelee, kaatuu.
Ja arvatkaapa mitä Cotter haluaa heti kun hän pääsee vapauteen? No, maitoa tietenkin!! Ja vasta sitten uusiin ryöstöhommiin! Kyllä maito miehen tiellä pitää, mutta ei kaidalla, sitäkö tässä halutaan sanoa? :-) Mutta eipä, mittään, ei tämä mikään White Heatin tasoinen rummutus ole, mutta suht raivoisasti, raivokkaasti, rivakasti etenevä rikoselokuva kuitenkin.
"I`m afraid I don`t know you, Mr Murphy." "Forget it, Ms Thompson, I don`t know you either." "Get in."
Tämä elokuva alkaa siitä että mm useat kaupungin, valtion virkamiehet (pari poliisia, asianajaja) ja muutama muu ovat syytettyinä mm murhista oikeuden edessä, ja heidän tarinoistaan, todistuksistaan siirrytään taaksepäin... (Se kaikkein pahin ei ole paikalla, kuin ehkä `pahana henkenä`...)
Cotter karkaa erään vartijan avittamana, hänen siitä tietäen vankilasta muutaman "ystävänsä" kanssa. Yhtä heistä esittää Neville Brand (ei nimeä alkueksteissä), jonka Cotter kylmäverisesti, mutta muiden näkemättä, teloittaa karkumatkan alussa, koska tämä hidastelee, kaatuu.
Ja arvatkaapa mitä Cotter haluaa heti kun hän pääsee vapauteen? No, maitoa tietenkin!! Ja vasta sitten uusiin ryöstöhommiin! Kyllä maito miehen tiellä pitää, mutta ei kaidalla, sitäkö tässä halutaan sanoa? :-) Mutta eipä, mittään, ei tämä mikään White Heatin tasoinen rummutus ole, mutta suht raivoisasti, raivokkaasti, rivakasti etenevä rikoselokuva kuitenkin.
"I`m afraid I don`t know you, Mr Murphy." "Forget it, Ms Thompson, I don`t know you either." "Get in."
Big Guns aka Tony Arzenta aka No Way Out eli Verta Asfaltilla (Italia-Ranska-73)
Monta on leffalla nimeä, mutta niin on oikeastaan genreäkin; Gangsterointi, noir, gangsterointi-noir, poliziesco/italocriome, (s)eksploitisointikin.
Alain Delon on keski-ikäisgangsteri Arzenta, joka haluais eläkkeelle ja Richard Conte seniorigangsteribossi. Tästä, ja monesta muusta, seuraa tarvittavan tanakkaa toimintaa ja mainittua (s)eksploitaatiota. Viimeksimainittua edustavat mm Erika Blanc ja Rosalba Neri.
Ai niin, tuohon kieltämättä vähän toisteiseen genreluetteloon voisi lisätä vielä eurocrimen, sillä suht monessa maassa tässä teoksessa tanakasti tykitetään; Eri puolilla Italiaa, Pariisissa, Kööpenhaminassakin. Jämäkkä juoni, tanakka tarina, toteutus, tykitys.
Valiotykitystä. Delon lähes loistava, vanha noirnaama, gangsterinaama Conte samoin. Contehan oli myös Kummisedässä ja Italocrimeissä loisti Violent Professionalissa.
Alain Delon on keski-ikäisgangsteri Arzenta, joka haluais eläkkeelle ja Richard Conte seniorigangsteribossi. Tästä, ja monesta muusta, seuraa tarvittavan tanakkaa toimintaa ja mainittua (s)eksploitaatiota. Viimeksimainittua edustavat mm Erika Blanc ja Rosalba Neri.
Ai niin, tuohon kieltämättä vähän toisteiseen genreluetteloon voisi lisätä vielä eurocrimen, sillä suht monessa maassa tässä teoksessa tanakasti tykitetään; Eri puolilla Italiaa, Pariisissa, Kööpenhaminassakin. Jämäkkä juoni, tanakka tarina, toteutus, tykitys.
Valiotykitystä. Delon lähes loistava, vanha noirnaama, gangsterinaama Conte samoin. Contehan oli myös Kummisedässä ja Italocrimeissä loisti Violent Professionalissa.
tiistai 11. joulukuuta 2018
Big Heat (USA-53)
Glenn Ford on minulle aina ollut joko vähän vaisu tai tiukka tuijottaja, joko ali-puolivaihteella tai `täysillä` operoiva näyttelijä. Tässä hän onnistuu täysin tuona tiukkatuijottajana, mutta onnistuu nyt myöskin sinä poissaoleva-puolivaihdeosastossa, koska rooli vaati sellaista, sitä. Lisäksi tämä on Fritz Langin USA-kauden paras ohjaustyö.
Mafiamoguli on ottanut kaupungin valtaansa mm ja erityisesti poliisijohtoa ja tuomaristoa myöten. Mafiapäällikön ja avustajansa välille viritetty ehkä vähän homoseksuaalista, pomoseksuaalista vivahdetta. Fordin etsivä ja tämä elokuva on yksi onnistuneimpia, ellei jopa onnistunein `Yksi `puhtoinen` poliisi lähes yksin koko kaupungin johtoa vastaan`. Puhtoinen heittomerkeissä, siksi koska hänkin meinaa valua muiden tavoin väkivallan viemäriin, mutta lopussa oikeus ja kohtuus koittaa, voittaakin vähän. Eikä tämä ole päälleliimattua. Lang on Mestarismies.
Tässä Ford tosiaan haldaa molemmat puolet, pehmeän ja kovan. Hänen ilonsa, naurunsa on aidonoloista kun hän elokuvan alussa viettää kotiaikaa vaimonsa ja tyttärensä kanssa. Pariskunta on iloisen yhtenäinen; He jopa jakavat samat kaljat, pihvit, tupakat. Mutta kun vaimo kuolee poliisille tarkoitetussa vahinkoräjähdykdessä, mies muuttuu viivasuoraiseksi saman asian suorittajaksi. Mutta tosiaan lopussa kohtuus ja oikeus valtaa alaa kaupungissa.
Pirun tanakka tarina. Oli taas niin tanakka muutaman vuoden tauon jälkeen, että katsoin, nautin kaksi kertaa putkeen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)