Tytär tulee katsomaan taiteilijaisäänsä usvaiseen merenrantakaupunkiin, huomaten kaupungin muuttuneen (vai onko se aina ollut) zombitantereeksi.
"Have you seen the lights on the beach?"
Hiipivää, ja jopa seisovaa, zombimenoa ja autiokaupunkikauhua, linnakauhutyylittelyä kaupungissa. Pippuroituna taidemaailmalla/ dekadentillä designillä.
Zombit lähinnä tuijottavat mereen ja hiipivät mikä tekeekin elokuvasta kylmäävän hiipivän. Toki myös hyökkäilevät, ja silloin elokuva onkin tylsimmillään ja kliseisimmillään (mm ikiperinteinen zombit elokuvateatterissa-kohtaus.) Zombit kaupan lihatiskillä-kohtaus on jo uniikimpi keksintö.
Unen ja taiteen yhdistäminen kauhuun on tämän leffan se juttu. Isän asunnon seinille maalatut seisovat ihmisrivistöt ja liukuportaat ovat upea oivallus. Se antaa vaikutelman metroaseman ala/toispuolisuudesta. Varsinkin silloin kun zombit alkavat tuhoamaan taidetta. Surullinen elokuva.
maanantai 6. tammikuuta 2014
Day of the Nightmare (Usa-65)
Hämmästyttävä elokuva! Siinä on drag queen-killer, blindfold-ryhmä`seksi`bileet, nuhruisuutta ja kekseliäänkökönhauskoja replikkejä, mutta voittopuolisesti siinä on nokkela käsikirjoitus, monipuolisesti etenevä jännitysjuoni jota seuraa kiinnostuneena. Sitä voisi kutsua jopa Hitchcockiaaniseksi, mutta "Hitchcock on acid" taitaa olla lähempänä "totuutta."
Kerrankin elokuva jossa (s)eksploitaatio ja "perinteinen" elokuva sulautuvat saumattomasti yhteen. Kumpikaan ei tunnu päälleliimatulta. Jännä, oleva elokuva. Taiten tehty.
Ai niin, se roskapuoli! Mitäpä sanotte sanomalehden pääuutisesta, koirankokoisilla kirjaimilla kirjoitettu: "KOIRA BRUTAALISTI MURHATTU!"
Ja jutun pääetsivä lausahtaa: "Ihmiset tulevat hulluiksi. Joka päivä ihmiset tulevat hulluiksi."
Ja leffan lopputekstinä uniikisti "IT`S FINISHED"
Kerrankin elokuva jossa (s)eksploitaatio ja "perinteinen" elokuva sulautuvat saumattomasti yhteen. Kumpikaan ei tunnu päälleliimatulta. Jännä, oleva elokuva. Taiten tehty.
Ai niin, se roskapuoli! Mitäpä sanotte sanomalehden pääuutisesta, koirankokoisilla kirjaimilla kirjoitettu: "KOIRA BRUTAALISTI MURHATTU!"
Ja jutun pääetsivä lausahtaa: "Ihmiset tulevat hulluiksi. Joka päivä ihmiset tulevat hulluiksi."
Ja leffan lopputekstinä uniikisti "IT`S FINISHED"
Yhteys Tuonpuoleiseen/ Tuntematon Yhteys
Yhteys Tuonpuoleiseen (Beyond the Door (-74) on paras näkemäni Manaaja (Rosemaryn Painajainen)-johdannainen.
Manaaja-johdannaisista (Rosemaryn Painajaiseen päin kumartaen) poiketen tässä manattu onkin raskaana oleva äiti. Mutta äiti onkin teinityttömäinen ja siksi muutos örisevään hirvitykseen on jyrkkä, mutta onnistunut. Äitiä esittävä Juliet Mills vetääkin nämä molemmat roolit/puolet (varsinkin hirvityksen) erittäin hyvin. Hän onkin "normaalina perheenäitinä" paljon rasittavampi tapaus. Maskeeraus on niljaisia visioita vilisevää ja vyöryttävää ja aidosti pelottavan tuntuista. Juttuun sekoittuvat myös perheen isä, kaksi lasta ja Salaperäinen Dimitri, mies kuoleman takaa.
Elokuvassa käytetään usein (onnistuen) pysäytyskuvia tehokkaan tunnelman luomiseksi ja yksittäisenä niljavisiona voisi mainita vesilasissa ja lattialla liikehtivän (katselevan?) silmämunan. Myös melko pitkä kohtaus jossa katusoittajat hyökkäävät miehen kimppuun (huilisti pitää huiluaan koko ajan nenässään?!) on mainio. Siinä on outoa uhkaa.
Tuntematon Yhteys (Stranger Within (Usa-76)) on TV_kauhuilua scifeilyä parhaimmillaan. On huomattu se että kun tehdään TV:lle, niin silloin pitää jättää näitä niljakkaimpia visioita vähemmälle, jos ei kokonaan pois ja panostaa oikeanlaisen tunnelman luomiseen. Tässä onnistutaan.
Elokuva kertoo naisesta jonka ufosäde saattaa raskaaksi, ja miten se vaikuttaa perheeseen. Varsinkin kun mies on steriloitu vuosia sitten. Tuloksena on eräälaisen aviohelvetin kuvaamisen pikkuklassikko. Sellainenkin kohta jossa nainen käy kirjastossa hurmiossa sivelemässä kirjoja ja LP-levyjä (siirtää tietoja lapseen) on tehty niin oikeaan paikkaan ja perusteelisesti ettei huumorille jää mitään sijaa. Upea kohtaus.
Ja jälleen on kehuttava naispäänäyttelijää. Barbara Eden onnistuu rakastettavan/ärsyttävän maisen roolissa erinomaisesti. Myös miestä esittävä George Grizzard tuo hyvin esiin miehen hämmentyneen raivon.
Elokuvassa on aitoa uhkaa. Mallikelpoista työtä.
Elokuvien Suomi-nimet ovat peräisin vanhoista Suomi-VHS:siltä.
Manaaja-johdannaisista (Rosemaryn Painajaiseen päin kumartaen) poiketen tässä manattu onkin raskaana oleva äiti. Mutta äiti onkin teinityttömäinen ja siksi muutos örisevään hirvitykseen on jyrkkä, mutta onnistunut. Äitiä esittävä Juliet Mills vetääkin nämä molemmat roolit/puolet (varsinkin hirvityksen) erittäin hyvin. Hän onkin "normaalina perheenäitinä" paljon rasittavampi tapaus. Maskeeraus on niljaisia visioita vilisevää ja vyöryttävää ja aidosti pelottavan tuntuista. Juttuun sekoittuvat myös perheen isä, kaksi lasta ja Salaperäinen Dimitri, mies kuoleman takaa.
Elokuvassa käytetään usein (onnistuen) pysäytyskuvia tehokkaan tunnelman luomiseksi ja yksittäisenä niljavisiona voisi mainita vesilasissa ja lattialla liikehtivän (katselevan?) silmämunan. Myös melko pitkä kohtaus jossa katusoittajat hyökkäävät miehen kimppuun (huilisti pitää huiluaan koko ajan nenässään?!) on mainio. Siinä on outoa uhkaa.
Tuntematon Yhteys (Stranger Within (Usa-76)) on TV_kauhuilua scifeilyä parhaimmillaan. On huomattu se että kun tehdään TV:lle, niin silloin pitää jättää näitä niljakkaimpia visioita vähemmälle, jos ei kokonaan pois ja panostaa oikeanlaisen tunnelman luomiseen. Tässä onnistutaan.
Elokuva kertoo naisesta jonka ufosäde saattaa raskaaksi, ja miten se vaikuttaa perheeseen. Varsinkin kun mies on steriloitu vuosia sitten. Tuloksena on eräälaisen aviohelvetin kuvaamisen pikkuklassikko. Sellainenkin kohta jossa nainen käy kirjastossa hurmiossa sivelemässä kirjoja ja LP-levyjä (siirtää tietoja lapseen) on tehty niin oikeaan paikkaan ja perusteelisesti ettei huumorille jää mitään sijaa. Upea kohtaus.
Ja jälleen on kehuttava naispäänäyttelijää. Barbara Eden onnistuu rakastettavan/ärsyttävän maisen roolissa erinomaisesti. Myös miestä esittävä George Grizzard tuo hyvin esiin miehen hämmentyneen raivon.
Elokuvassa on aitoa uhkaa. Mallikelpoista työtä.
Elokuvien Suomi-nimet ovat peräisin vanhoista Suomi-VHS:siltä.
Lake of Dracula (Jap-71)
"Don`t be afraid young lady"
Toho-yhtiön vampyyrikauhistus 70-luvun alusta.
Elokuva alkaa kun pikkutytön karannut koira vievät molemmat Draculan linnaan!
Seuraavassa kohtauksessa ollaankin jo siirrytty aimo askel eteenpäin ja tytöstä on kasvanut pikkukylän opettajatar. Mutta tuon alkukohtauksen tapainen uni häiritsee jatkuvasti nuoren naisen mieltä. Vai oliko se unta..
Elokuva on mysteeripainotteinen ja kuulakkaan kaunis ja siinä sukelletaan lapsen ja lapsuuden psykologiaan, vasta lopussa näytetään mätäneviä gore-visvavisioita.
Tässä elokuvassa roskapuoli oikeastaan häiritsee tunnelmaa. Sitä ei onneksi ole paljon; Arkku lähetetään postissa(!) ja lähettäjä on Dracula. Ja kukaan ei näiden leffojen perinteitä kunnioittaen ole tietenkään kuullutkaan nimestä. Aivan outo hemmo. Ja hampaidenjälkiä kaulalla ihmetellään myös suurin osa filmistä. Vaikka koko filmin läpi on draculoitu ja vampiroitu, niin Pääosasankarimies sanoo vielä loppukahinan alkaessakin että Dracula on vain "hypnotisoitu hullu".
Jännä idea on isosta verisestä silmästä tehty taulu joka kulkee läpi lähes koko elokuvan. Taidetta, unta, kauhua. Myös seinäkellolla on silmät. Kauhun Silmät...
Kiva oli myös huomata että Pääosanaisen esittäjä oli vähän suuren suosikkini Shannen Dohertyn näköinen.
Värikäs Kauko-Itä-kauhistelu. Kunnon 70-lukulaista Creepy Castle-Kauhua.
Toho-yhtiön vampyyrikauhistus 70-luvun alusta.
Elokuva alkaa kun pikkutytön karannut koira vievät molemmat Draculan linnaan!
Seuraavassa kohtauksessa ollaankin jo siirrytty aimo askel eteenpäin ja tytöstä on kasvanut pikkukylän opettajatar. Mutta tuon alkukohtauksen tapainen uni häiritsee jatkuvasti nuoren naisen mieltä. Vai oliko se unta..
Elokuva on mysteeripainotteinen ja kuulakkaan kaunis ja siinä sukelletaan lapsen ja lapsuuden psykologiaan, vasta lopussa näytetään mätäneviä gore-visvavisioita.
Tässä elokuvassa roskapuoli oikeastaan häiritsee tunnelmaa. Sitä ei onneksi ole paljon; Arkku lähetetään postissa(!) ja lähettäjä on Dracula. Ja kukaan ei näiden leffojen perinteitä kunnioittaen ole tietenkään kuullutkaan nimestä. Aivan outo hemmo. Ja hampaidenjälkiä kaulalla ihmetellään myös suurin osa filmistä. Vaikka koko filmin läpi on draculoitu ja vampiroitu, niin Pääosasankarimies sanoo vielä loppukahinan alkaessakin että Dracula on vain "hypnotisoitu hullu".
Jännä idea on isosta verisestä silmästä tehty taulu joka kulkee läpi lähes koko elokuvan. Taidetta, unta, kauhua. Myös seinäkellolla on silmät. Kauhun Silmät...
Kiva oli myös huomata että Pääosanaisen esittäjä oli vähän suuren suosikkini Shannen Dohertyn näköinen.
Värikäs Kauko-Itä-kauhistelu. Kunnon 70-lukulaista Creepy Castle-Kauhua.
sunnuntai 29. joulukuuta 2013
Aivotoimintaa
Aasia-kauhisteluissa hullua gorea sisältävät, lentävät, purevat päät (mm Witch with flying head`in, Mystics in Bali`in pureva gore) on yksi pikkugenre genren sisällä, mutta entäpä liikkuvat, lentävät aivot?
Tällainen täräys löytyy leffasta Black Magic with Buddha.- Hemmo löytää luolasta muumion ja vie (toiveita täyttävät) Muumion Aivot pyhässä puuboksissa mukanaan. Lentoasemalla hemmomme kantaa boxia reteesti kainalossa. Tullimies haluaa katsoa laatikkoon, sankariltamme pääsee kurkusta "Gulp", mutta laatikko on tyhjä. Kun kaverimme katsoo laatikkoa tullimuodollisuuksien jälkeen, niin siellähän ne aivot taas pumppaavat ja puhaltavat. Hemmomme hymyilee.
Sillä tätä puhkumista ja puhaltamista aivot sitten tekevät kaverimme kellarissa, mikäli eivät ole reissussa.
Leffa ei ole mainittavan goreinen, mutta muuta sotkuisuutta löytyy. Itse "hengittävät aivot laatikossa" ovat näky ja sen aiheuttamat "kauheudet" ovat tasoa hemmomme tyttöystävä lopettaa meikkien käytön ja alkaa kasvissyöjäksi! Ja aivot ilmestyvät kuuksi ikkunaan, tai Mona Lisa-julisteen kasvojen päälle! Kauheudet ilman lainausmerkkejä (tai voisivat ne kyllä siinä ollakin, kohtausten kökköyden takia) pitävät sisällään esim. hemmon joka kylvyssä lilluessaan vastustaa turhaan sanontaa "älä ota paiseita" ja lopussa saapuu aikamoinen rupinaama ruutuun.
Itäsekoilua mukaan tuo näiden elokuvien vakionaama, sädekäsinen valkopitkäpartainen ja tukkainen maagikkoäijjä joka yhdistyy (vähemmän yleisesti) nelinaamaisen ja monikätisen Buddhapatsaan kanssa. Nyt säteily (heh, siis säteiden käsistä ampuminen) jää olemattomiin kun keskitytään lähinnä siihen kun maagikko ei pysty huikeisiin hyppyihin (taas tätä Itäelokuvien vakioviljaa) kun patsas painaa niin paljon tai siihen kun patsaan monikädet tarrautuvat vähän väliä kiinni ovienkarmeihin ja metsän puihin.
Tanakkaa roskaa.
Tällainen täräys löytyy leffasta Black Magic with Buddha.- Hemmo löytää luolasta muumion ja vie (toiveita täyttävät) Muumion Aivot pyhässä puuboksissa mukanaan. Lentoasemalla hemmomme kantaa boxia reteesti kainalossa. Tullimies haluaa katsoa laatikkoon, sankariltamme pääsee kurkusta "Gulp", mutta laatikko on tyhjä. Kun kaverimme katsoo laatikkoa tullimuodollisuuksien jälkeen, niin siellähän ne aivot taas pumppaavat ja puhaltavat. Hemmomme hymyilee.
Sillä tätä puhkumista ja puhaltamista aivot sitten tekevät kaverimme kellarissa, mikäli eivät ole reissussa.
Leffa ei ole mainittavan goreinen, mutta muuta sotkuisuutta löytyy. Itse "hengittävät aivot laatikossa" ovat näky ja sen aiheuttamat "kauheudet" ovat tasoa hemmomme tyttöystävä lopettaa meikkien käytön ja alkaa kasvissyöjäksi! Ja aivot ilmestyvät kuuksi ikkunaan, tai Mona Lisa-julisteen kasvojen päälle! Kauheudet ilman lainausmerkkejä (tai voisivat ne kyllä siinä ollakin, kohtausten kökköyden takia) pitävät sisällään esim. hemmon joka kylvyssä lilluessaan vastustaa turhaan sanontaa "älä ota paiseita" ja lopussa saapuu aikamoinen rupinaama ruutuun.
Itäsekoilua mukaan tuo näiden elokuvien vakionaama, sädekäsinen valkopitkäpartainen ja tukkainen maagikkoäijjä joka yhdistyy (vähemmän yleisesti) nelinaamaisen ja monikätisen Buddhapatsaan kanssa. Nyt säteily (heh, siis säteiden käsistä ampuminen) jää olemattomiin kun keskitytään lähinnä siihen kun maagikko ei pysty huikeisiin hyppyihin (taas tätä Itäelokuvien vakioviljaa) kun patsas painaa niin paljon tai siihen kun patsaan monikädet tarrautuvat vähän väliä kiinni ovienkarmeihin ja metsän puihin.
Tanakkaa roskaa.
perjantai 27. joulukuuta 2013
Godard
Jean-Luc Godardin elokuvia on tullut katsottua jonkinlainen tukku, kaheksankytluvun jutuista monet ovat olleet itsetietoisessa (teko)taiteellisuudessaan lähes sietämättömiä katsella, ja ne helmet löytyvät 60-luvulta. Tosin sielläkin on hajontaa, mutta huomattavasti vähemmän.
Ja nyt löytyi se helmi tähänastisista, nimittäin Aviovaimo ( älä sekoita Godardin Aviovaimo Pariisissa-elokuvaan, tätä on tapahtunut) eli Une Femme Mariee vuodelta-64.
Tässä Godardin tavaramerkit, asetelmalliset kohtaukset, poliittiset/taiteelliset/absurdit vuorosanat/sanat, elokuvaviittaukset, median,mainosmaailman esilletuonti ovat erittäin toimivassa symbioosissa (mitään näistä ei käytetä liikaa (Godardin helmasynti)) lisättynä (Godardille) yllättävän suurella määrällä viihdyttävyyttä/viihteellisyyttä.
Elokuva kertoo aviovaimosta joka häilyy kahden miehen välillä (aviomies-salarakas), tosin mies epäilee että jotain on nytkin tekeillä, koska näitä salasuhteita on ollut ennenkin, onpa mies kerran laittanut yksityisetsivänkin naisen perään.
Elokuvassa on suht paljon (mutta, kuten sanottua, ei liikaa) asetelmallisia kohtauksia jossa esim miehen ja/tai naisen käsi/kädet jalka/jalat ovat liikkumatta (tai sitten toisiaan lähestyen, toisistaan erkaantuen) valkealla pohjalla, lakanalla. Hienoja kohtauksia, joita mustavalkofilmaus loistavasti pukee. Kuvaaava on kaksi kertaa nähty kohtaus (ensin nainen ja aviomies ja myöhemmin nainen ja rakastaja) jossa nainen ja miehet pesevät vimmaisesti käsiään (myös toistensa käsiä) pesualtaassa saippuaa toisilleen siirtäen.
Mainosmaailan esilletuonti lisääntyy koko ajan naisen elämää seuratessa, varsinkin rintaliivimainokset vyöryvät päälle.
Taiteellista/poliittista argumentointia tulee mukaan Godardille hyvin tyypillisessä kohtauksessa: Miehen ja naisen kotiin kutsutaan miehen työkaveri ja "keskustelu" käy niin että vuoronperään kukin käy muutaman minuutin mittaisen monologin eri aiheista, tässä Menneisyydestä, Nykyisyydestä ja Älykkyydestä. Toimivan mittainen kohtaus.
Toinen teema elokuvassa on Toisen maailmansodan traumat (Vietnamin sota Godardille tuli sitten myöhemmin useisiin elokuviinsa). Auschwitziin ja Auschwitzin oikeudenkäyntiin viitataan useaan otteeseen Kuuskytluku-nuori aikuinen-porukan tietämättömyyttä ko asioista kertoo kohtaus jossa miehen työkaveri on juuri puhunut Auschwitzista ja vaimo sanoo: "Talidomi?" johon mies: "Eikun sota-aika" vaimo: "Ai niin, Hitler."
Elokuvassa on tietenkin paljon, mutta korostan taas, ei liikaa elokuvaviittauksia. Esim kun nainen menee rakastajansa avoauton kyytiin hän kyyristyy polvet koukussa tuolille lysyyn. "Etkö halua näkyä kanssani?" "Eikun tämä on paras elokuvanseuraamisasento." Tai kun nainen lähtee puolipukeissa juoksemaan katoille hän sanoo "Etkö tiedä Fantomasia?" Lisäksi käydään lentokentän(!) elokuvateatterissa Hitchcockin pahvinaaman silmäsäteen alla. Lisäksi näyttäisi, en ole aivan varma, että kun nainen käy lääkärillä, niin lääkärin hyllyt olisivat täynnä erilaisia kameroita.
Myös näyttelemisestä/näyttelijyydestä puhutaan oivaltavasti. Naisen rakastaja on näyttelijä ja nainen tivaakin häneltä että näytteleekö hän arjessaankin, näytteleekö hän naisenkin kanssa ollessaan ja kun hän on näyttämöllä onko häntä olemassa.
Löytyypä myös etiäisiä Godardin tulevista teemoista, tulevista elokuvista. Mm Aviovaimossa radiosta kuuluu uutistiedoitus jossa sanotaan että "Auringon ja rantojen kirouksen/taian päälleensä saaneet kansalaiset syöksyvät massiivisena exoduksena autoillaan teille". Ja heti ensimmäisen päivän ("top danger day") ruumissaldo on jo yli tuhat, loukkaantuneita parisataa. Tätä teemaahan Godard sitten "jalosti" Weekendin infernaalisissa tievisioissa.
Viihdyttävyyttä elokuvaan tuo Godardille epätyypillinen sutjakkaasti ja ymmärrettävästi etenevä juoni, nopeat mainosmaailma-leikkaukset ja hyvä musiikin käyttö. Elokuvassa esim kuullaan viehkeän melankolinen poppis jossa lauletaan siitä kuinka surulliset elokuvat saavat kyynelehtimään.
Erittäin monipuolinen pakkaus Godardilta.
Ja nyt löytyi se helmi tähänastisista, nimittäin Aviovaimo ( älä sekoita Godardin Aviovaimo Pariisissa-elokuvaan, tätä on tapahtunut) eli Une Femme Mariee vuodelta-64.
Tässä Godardin tavaramerkit, asetelmalliset kohtaukset, poliittiset/taiteelliset/absurdit vuorosanat/sanat, elokuvaviittaukset, median,mainosmaailman esilletuonti ovat erittäin toimivassa symbioosissa (mitään näistä ei käytetä liikaa (Godardin helmasynti)) lisättynä (Godardille) yllättävän suurella määrällä viihdyttävyyttä/viihteellisyyttä.
Elokuva kertoo aviovaimosta joka häilyy kahden miehen välillä (aviomies-salarakas), tosin mies epäilee että jotain on nytkin tekeillä, koska näitä salasuhteita on ollut ennenkin, onpa mies kerran laittanut yksityisetsivänkin naisen perään.
Elokuvassa on suht paljon (mutta, kuten sanottua, ei liikaa) asetelmallisia kohtauksia jossa esim miehen ja/tai naisen käsi/kädet jalka/jalat ovat liikkumatta (tai sitten toisiaan lähestyen, toisistaan erkaantuen) valkealla pohjalla, lakanalla. Hienoja kohtauksia, joita mustavalkofilmaus loistavasti pukee. Kuvaaava on kaksi kertaa nähty kohtaus (ensin nainen ja aviomies ja myöhemmin nainen ja rakastaja) jossa nainen ja miehet pesevät vimmaisesti käsiään (myös toistensa käsiä) pesualtaassa saippuaa toisilleen siirtäen.
Mainosmaailan esilletuonti lisääntyy koko ajan naisen elämää seuratessa, varsinkin rintaliivimainokset vyöryvät päälle.
Taiteellista/poliittista argumentointia tulee mukaan Godardille hyvin tyypillisessä kohtauksessa: Miehen ja naisen kotiin kutsutaan miehen työkaveri ja "keskustelu" käy niin että vuoronperään kukin käy muutaman minuutin mittaisen monologin eri aiheista, tässä Menneisyydestä, Nykyisyydestä ja Älykkyydestä. Toimivan mittainen kohtaus.
Toinen teema elokuvassa on Toisen maailmansodan traumat (Vietnamin sota Godardille tuli sitten myöhemmin useisiin elokuviinsa). Auschwitziin ja Auschwitzin oikeudenkäyntiin viitataan useaan otteeseen Kuuskytluku-nuori aikuinen-porukan tietämättömyyttä ko asioista kertoo kohtaus jossa miehen työkaveri on juuri puhunut Auschwitzista ja vaimo sanoo: "Talidomi?" johon mies: "Eikun sota-aika" vaimo: "Ai niin, Hitler."
Elokuvassa on tietenkin paljon, mutta korostan taas, ei liikaa elokuvaviittauksia. Esim kun nainen menee rakastajansa avoauton kyytiin hän kyyristyy polvet koukussa tuolille lysyyn. "Etkö halua näkyä kanssani?" "Eikun tämä on paras elokuvanseuraamisasento." Tai kun nainen lähtee puolipukeissa juoksemaan katoille hän sanoo "Etkö tiedä Fantomasia?" Lisäksi käydään lentokentän(!) elokuvateatterissa Hitchcockin pahvinaaman silmäsäteen alla. Lisäksi näyttäisi, en ole aivan varma, että kun nainen käy lääkärillä, niin lääkärin hyllyt olisivat täynnä erilaisia kameroita.
Myös näyttelemisestä/näyttelijyydestä puhutaan oivaltavasti. Naisen rakastaja on näyttelijä ja nainen tivaakin häneltä että näytteleekö hän arjessaankin, näytteleekö hän naisenkin kanssa ollessaan ja kun hän on näyttämöllä onko häntä olemassa.
Löytyypä myös etiäisiä Godardin tulevista teemoista, tulevista elokuvista. Mm Aviovaimossa radiosta kuuluu uutistiedoitus jossa sanotaan että "Auringon ja rantojen kirouksen/taian päälleensä saaneet kansalaiset syöksyvät massiivisena exoduksena autoillaan teille". Ja heti ensimmäisen päivän ("top danger day") ruumissaldo on jo yli tuhat, loukkaantuneita parisataa. Tätä teemaahan Godard sitten "jalosti" Weekendin infernaalisissa tievisioissa.
Viihdyttävyyttä elokuvaan tuo Godardille epätyypillinen sutjakkaasti ja ymmärrettävästi etenevä juoni, nopeat mainosmaailma-leikkaukset ja hyvä musiikin käyttö. Elokuvassa esim kuullaan viehkeän melankolinen poppis jossa lauletaan siitä kuinka surulliset elokuvat saavat kyynelehtimään.
Erittäin monipuolinen pakkaus Godardilta.
lauantai 21. joulukuuta 2013
Villiä, vauhdikasta, mutta rauhallista
Näkemäni japanilaisen Yasuzo Masumuran elokuvat ovat yleensä olleet rankkoja, ankaria ja/tai avantgadistisia (mm Red Angel, Blind Beast), mutta hänen esikoiselokuvansa Kisses (-57) on virkistävä poikkeus kaavasta.
Se on villi, vauhdikas ja vapiseva, mutta samalla rauhallinen ja lempeä kertomus nuoren miehen ja naisen orastavasta rakkaussuhteesta viiskytluvun Japanissa.
Miehen ja naisen isät ovat vankilassa, ja nuoripari kohtaa toisensa vankilan odotus/keskutelutiloissa. Tästä alkaa vauhdikas moottoripyörämatka läpi umpitäysien uimarantojen, rullaluisteluratojen, velodromin vedonlyöntien, baarien ja kahviloiden kautta kohti kumpaisenkin koteja ja työpaikkoja.
Toteutus on godardmaista, Ranskan uuden aallon tyylistä raikkaan vauhdikasta käsikamerakuvausta ja vapisevaa nuoren aikuisen maailmaa. Tämä tyyli puree hyvin kiinni Japanin sodanjälkeisen nuorison (ja väestön yleensäkin) onttouteen ja etsintään ja ja pukee elokuvalle miellyttävän vauhdikkaan-rauhallisen, sekä myös viihteellisen asun. Elokuva on luonnollisesti mustavalkoinen.
Ripeän raikas, ripeän rauhallinen nuorenparin matka rakkauteen/katsojan matka viiskytluvun Japaniin nuorten pääosanesittäjien ylinäyttelyllä varustettuna. Mutta tämäntyylistä japanilainen elokuvanäytteleminen usein on.
Miellyttävä yllätyshetki löytyy jostain puolivälin paikkeilta. Nuorikkomme kysyy baarissa yhtäkkiä pääosapojalta, että osaako hän soittaa pianoa. Ja kyllähän hän osaa, tottakai! Ja alkaa tapailemaan sävelmää johon naisemme heläyttää päälle kauniin laulun. Mukava, elokuvaa jakava suvanto.
Katoin tässä myös pari muuta "alan" elokuvaa. Molemmat enemmän hymyilyttävät, jopa naurattavat. Japanilainen Weird Love Makersissä (-60) Jazzia kuuntelevat huligaanit "riehuvat" ympäri Tokiota. "Hurjimmassa" kohtauksessa jengi syöksyy taidenäyttelyyn irvistelemään tauluille ja asiakkaille. Kansi hehkuttaa: They Do Everything!
Italialaisen Jet Set Swingersin (Ita-71?) hurjin kohta on taas tää; Jengi syöksyy katolle syömään spagettia!
LISÄÄ NINJOJA
Mutta seuraavaksi suvannosta suhinaan: Joululoma pitäisi aloittaa huikeasti Ninja vs Bruce Le(e)-leffalla. Kannessa Le`llä oikein tussari kädessä.
Saa nähdä onko tällaista koko leffassa, sillä vanhat Itä-Mätöt ovat oikein tunnettuja siitä että veehooässien, devareiden kansissa olevia kuvia ei välttämättä itse leffasta löydy. Saa nähdä nyt. Ja joskus jopa (jälleen usein) sattuu niin että itse elokuvan nimessä mainitut jutut, hahmot loistavat poissaolollaan. Näin on kuulemma ainakin eräiden arvioiden mukaan käynyt tässäkin. Ninjat ovat kuulemma täysin näkymättömissä. Le kuitenkin näkyy.
Jos leffa aiheuttaa aihetta riemuun, kirjoitan enemmän,,,
Se on villi, vauhdikas ja vapiseva, mutta samalla rauhallinen ja lempeä kertomus nuoren miehen ja naisen orastavasta rakkaussuhteesta viiskytluvun Japanissa.
Miehen ja naisen isät ovat vankilassa, ja nuoripari kohtaa toisensa vankilan odotus/keskutelutiloissa. Tästä alkaa vauhdikas moottoripyörämatka läpi umpitäysien uimarantojen, rullaluisteluratojen, velodromin vedonlyöntien, baarien ja kahviloiden kautta kohti kumpaisenkin koteja ja työpaikkoja.
Toteutus on godardmaista, Ranskan uuden aallon tyylistä raikkaan vauhdikasta käsikamerakuvausta ja vapisevaa nuoren aikuisen maailmaa. Tämä tyyli puree hyvin kiinni Japanin sodanjälkeisen nuorison (ja väestön yleensäkin) onttouteen ja etsintään ja ja pukee elokuvalle miellyttävän vauhdikkaan-rauhallisen, sekä myös viihteellisen asun. Elokuva on luonnollisesti mustavalkoinen.
Ripeän raikas, ripeän rauhallinen nuorenparin matka rakkauteen/katsojan matka viiskytluvun Japaniin nuorten pääosanesittäjien ylinäyttelyllä varustettuna. Mutta tämäntyylistä japanilainen elokuvanäytteleminen usein on.
Miellyttävä yllätyshetki löytyy jostain puolivälin paikkeilta. Nuorikkomme kysyy baarissa yhtäkkiä pääosapojalta, että osaako hän soittaa pianoa. Ja kyllähän hän osaa, tottakai! Ja alkaa tapailemaan sävelmää johon naisemme heläyttää päälle kauniin laulun. Mukava, elokuvaa jakava suvanto.
Katoin tässä myös pari muuta "alan" elokuvaa. Molemmat enemmän hymyilyttävät, jopa naurattavat. Japanilainen Weird Love Makersissä (-60) Jazzia kuuntelevat huligaanit "riehuvat" ympäri Tokiota. "Hurjimmassa" kohtauksessa jengi syöksyy taidenäyttelyyn irvistelemään tauluille ja asiakkaille. Kansi hehkuttaa: They Do Everything!
Italialaisen Jet Set Swingersin (Ita-71?) hurjin kohta on taas tää; Jengi syöksyy katolle syömään spagettia!
LISÄÄ NINJOJA
Mutta seuraavaksi suvannosta suhinaan: Joululoma pitäisi aloittaa huikeasti Ninja vs Bruce Le(e)-leffalla. Kannessa Le`llä oikein tussari kädessä.
Saa nähdä onko tällaista koko leffassa, sillä vanhat Itä-Mätöt ovat oikein tunnettuja siitä että veehooässien, devareiden kansissa olevia kuvia ei välttämättä itse leffasta löydy. Saa nähdä nyt. Ja joskus jopa (jälleen usein) sattuu niin että itse elokuvan nimessä mainitut jutut, hahmot loistavat poissaolollaan. Näin on kuulemma ainakin eräiden arvioiden mukaan käynyt tässäkin. Ninjat ovat kuulemma täysin näkymättömissä. Le kuitenkin näkyy.
Jos leffa aiheuttaa aihetta riemuun, kirjoitan enemmän,,,
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)