sunnuntai 29. syyskuuta 2024

I Killed Einstein, Gentlemen (Tsekkoslovakia-70) Just ja just ja juuri ja juuri elokuvan alku on katsottavaa kamaa, loppu kamalaa, kammottavaa, karmeaa, karmaisevaa, kauheaa `komediaa`

No, nyt on Olldrich Lipskyn elokuvan ensimmäinen puoli tuntia juuri ja juuri siedettävää `komediaa` tässä hullun älyttömän, järjettömän juonen omaavassa outoilussa: Pikkuraketilla lähetetään "kova" kolmikko menneisyyteen tappamaan Einstein, jotta atomipommia ei keksittäisi!? (Säteily on aiheuttanut nykyajan naisille lapsettomuutta ja parrankasvua!!??..) Sitten näytetään ooppera-operettilavaa, jossa käyskentelevät kanat ja hanhet, mutta kohta myös ihmiset. Ja myös tulevaisuuden ihmiset, sillä raketti ilmestyy juuri tälle lavalle!? Vuonna 1911. Sitten he löytävät ritsalla tarkasti ampuvan pojan, joka on yksi kolmikosta lapsena!? Eli hän löysi isänsä/itsensä!! Ja tapaaminen sattui (nimenomaan sattui, takalistoon!!..) siis näin: Poika ampuu tietämättään isäänsä/itseään!!??.. Ja hänelle, tarkkakädelle annetaan pistooli jotta hän ampuisi Einsteinin, mutta se meni mötinäksi 1], ja porukka palaa takaisin, ja huono elokuva elokuva huononee ratkaisevasti.. Kaksi just ja just siedettävää sekoituskohtausta mahtuu myös tähän puoleen tuntiin: Einsteinin ja Eisensteinin nimet sekoitetaan, samoin sekoitetaan vierekkäin olevat boolimalja ja palloakvaario, ja tietenkin väärästä juodaan.. - Köyhän katsojan "känni". Ja mistä ja mitä??.. En tiedä joiko tekijäporukasta joku, kaikki myös väärästä, mutta joi tai ei, ja ihan sama mitä ja mistä, mistä ja mitä joi, ja mitä katsoja joi, niin I Killed Einstein, Gentlemen on kuin köyhän pojan "känni" tai kotikaljatuhnuinen "krapula" katsomossa. Laihaa, laimeaa, löysää lientä, litkua. 1] Eikä se onnistu liioin lopun alun toisessa toisinnossakaan, `perinteisen` surkean slapstickin suossa, tuossa jossa rikkaat ja köyhät kaahaavat rouvaskartanokaaoksessa. On siinä yksi hyvä kohtaus: Mies liimautuu jaloistaan, kengistään tuoliin ja twist alkaa soimaan ja mies alkaa twistaamaan, mutta eipä tätä kovin kovana juonitwistinä pitää tätäkään... Eihän tässä ole hätäkään, en vain jaksanut Lipskyltä tätäkään. Elokuvahan tämä vain on, mitä tähän, näihin juuttumaan, puuttumaan, mitä tästä, näistä suuttumaan, ei huonot leffat tule tällä, tästä loppumaan, muuttumaan ...

3 kommenttia:

  1. P.S. On tässä yksi mainio lause: "Osta itsellesi uusi pomo."

    VastaaPoista
  2. Ja onhan tässä tulta syöksevät pistoolit joilla voi ampua itsensä taivaalle. Ja takaisin maahan. Mutta elokuva itse ampuu itseään aivoihin, keuhkoihin, sydämeen...

    VastaaPoista
  3. Mutta tuliko tässä Einsteinista tiedemies vai viulisti, se on hotkaiseva, potkaiseva, ratkaiseva, katkaiseva (kynnys)kysymys..?..

    VastaaPoista