Ray Milland loistaa tässä välillä humoristisiakin sävyjä ja säväyksiä tarjoavassa noirtyylisessä elokuvassa, joka suurimmaksi osaksi sijoittuu ja keskittyy samaan rakennukseen.
Tämä rakennus on massiivinen kustannustalo, jonka keskeltä (aulasta alkaen korkeuksiin) löytyy lähes yhtä massiivinen kellokoneisto, joka näyttää joka puolelle ja jokaiselle työntekijälle kautta asiakkaalle kellonajat ympäri maailman. Taloa ja kelloa isännöi ilkeästi ja voimallisesti Charles Laughtonin esittämä kustannusmoguli.
Milland on Crimeways-rikoslehden ilmiömäinen ykköstoimittaja George Stroud, joka joutuu taas kerran peruuttamaan häämatkansa ja palaamaan toimitukseen, kun hän huomaa sotkeutuneensa murhavyyhteen (tapaili murhattua naista murhailtana), jonka päätutkijaksi Laughtonin hahmo vielä tietenkin Millandin määrää.
Elokuva etenee todella jouheasti, Stroudin kujanjuoksu kustannustalon kerroksissa ja käytävillä ja jopa kellorakennelman sisällä saa aikaan hyvää ja uskottavaa kiristyvää klaustrofobista tunnelmaa ja Laughtonin vaimon Elsa Lanchesterin esittämä hulluna kikattava taiteilija tuo noirsopan mausteeksi kivaa ja onnistunutta huumoria. Huumoriväläyksiä tuo esiin myös Milland (esim tylsistynyt vitsailu baaritiskillä juomien väristä) sekä välillä hupaisasti luritteleva, pulppuava musiikki. Mutta kuka onkaan murhaaja?
Milland tosiaan on todella hyvä, Laughtonista ei oikein tiedä esittääkö hän lähes koko ajan alas valahtavia viiksiään kynsivää tyyppiä kieli keskellä suuta vai poskessa. Luultavasti molemmat. Ei ihan uskottava roolissaan. Stroudin vaimoa esittävä Maureen O` Sullivan on tässä statisti. Elokuvassa on jonkin verran epäloogisuuksiakin, esim vaikka Stroud on lähes koko alkuelokuvan puhunut tulevasta häämatkasta, niin pari drinkkiä lähtöiltana (no on siellä kyllä nainenkin) vie ajantajun.
Mutta oikein vauhdikas noirailu yhtäkaikki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti