Luis Bunuelin elokuvassa nuori nunna, Viridiana kutsutaan vierailulle häntä rahallisesti avustaneen, mutta muuten vieraan setänsä "kartanoon" (hämähäkit ovat vallannen talon ,rikkaruohot pellot ja yksinäisyys sedän) ja Viridianan alkuvastustelujen ja luostarin käskyjen jälkeen hän päättää lähteä käymään voimakkaasti vierastamansa sedän luona.
Heti paikalle saavuttuaan Viridiana kuulee sedän suusta että hän muistuttaa ulkonäöltään ja jopa ääneltään kuollutta vaimoansa. Vaimo oli kuollut sedän syliin hääpäivänä sydänkohtauksen seurauksena ja setä pitää tämän hääasua palvontareliikkinään, hän jopa yrittää sijoittaa pientä korkokenkää jalkaansa. Viridiana huomaa heti että setä on maanisesti ihastunut häneen ja yrittää voimakkaasti (ja onnistuneesti) estää tämän lähentymisyritykset, kunnes viimeisenä iltana ennen luostariin lähtöään Viridiana suostuu (kumman helposti) "mihin tahansa" sedän ehdotukseen..
Sitten nähdäänkin Viridiana hääasu päällään ja kynttelikkö kädessään osallistumassa sedän makaaberiin näytelmään ja kohta hän herääkin seuraavana aamuna huumatuna päänsärkyyn, mutta setä ei kuitenkaan ole tehnyt `mitään peruuttamatonta`, vaikka toista Viridianalle väittääkin. Viridiana lähtee entistä suuttunemmpana talosta. Mutta julma kohtalo panee hänet palaamaan lopullisesti takaisin taloon. Mutta ilman setää..
Nyt elokuva on puolivälissä ja käännekohdassa, sillä Viridiana tekee talosta (tai osasta siitä) eräänlaisen `laupeuden alttarin kärsiville ja alakynnessä oleville` , eli kulkureille, juopoille, rammoille jne
Eikä Bunuel säästä taaskaan ketään eikä mitään ryhmää, kaikki ovat enemmän tai vähemmän omien etujensa raivoisia ajajajia, jopa tuhoamiseen (sekä materian että ihmisten) saakka.
Viridianan tie käykin nyt kohti `maallistumista` (voi olla ilmankin lainausmerkkejä, katsantokannasta riippuen) ja muutenkin elokuvassa esitetään erilaisia suoria ja epäsuorempia viittauksia uskonnollisuuden ja maallistumisen välimaastoon, esim näytetään risti, jonka sisältä löytyykin linkkuveitsi. Myös Bunuelin tavaramerkki, unitematiikka, on tässä elokuvassa huipussaan, ei päälleliimattuna, vaan limittyy loistavasti tarinaan. Selviää esim, että Viridiana on unissakävelijä. No, ehkä alkuajatuksena kökkö, mutta lopputulema on oudon kiehtova: Viridiana heittää unissaan korissa olevat langat ja kutimet takan liekkeihin, ja `vaihtaa` ne kourillaan kaapimaansa tuhkakasaan. Jonka lopuksi kaataa korista setänsä sänkyyn.
Upean roisi roiskaisu sekä uskonnollisuuden että maallisuuden päälle. Parasta Bunuelia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti