Menettäminen

Samasta aiheesta, menettämisestä ja (melkein) samana vuonna tehtiin kaksi merkittävää elokuvaa.
1974.

Jesus Francon Virgin among the living dead on loistoesimerkki siitä kuinka menettäminen vaikuttaa ihmismieleen. Varsinkin sellaiseen (erittäin) läheiseen ihmiseen, sukulaiseen, jota ei ole koskaan varsinaisesti nähnyt. Tai nähnyt ehkä kyllä, mutta ei muista.
Yksi ylivoimaisesti Francon parhaita filmejä.
Loistavasti sommiteltu kokonaisuus, jossa tavallisen näköiset, mutta kummallisen kuuloiset sukulaiset, eli elävät kuolleet pitävät hautajaisia ja testamentin lukua. Johon elokuvan pääosanainenkin on kutsuttu.. Nainen on tulossa isänsä perinnönlukuun, ja hirttoköysikaulainen isä ilmestyykin hänelle hämärän hyytävästi useita kertoja hienon utuisissa, syksyisen leijuvissa kohtauksissa. Mutta talossa on tapahtunut toinenkin kuolemantapaus, tai tapahtuu juuri kun nainen saapuu paikalle. Hän ehtii nähdä ja kuulla sängyssä viimeisillään voihkivan ja kuiskivan sukulaisen, joka kuoleekin samantien. Absurdin oudot ruumiinvaljojaiset seuraavat: Nainen on nostettu tuolille istumaan, silmät kohti taivasta, tai jotain.. Ja Howard Vernon (tai joku muu, dubaten) soittaa pianolla ja "laulaa" (ja muutkin hautajaisvieraat) päälle jotain häröversiota jostain munkkikuorovirrestä. Erilaisia ikitunnettuja latina-sananparsia luetellaan laulussa.. Mukavan outoa hyminää. Jess Franco itsekin on näyttelijäkaartissa melko näkyvästi, mutta ei kuuluvasti, mukana. Sillä hän esittää jälleen kerran tavaramerkkihahmoaan, mykkää yleismiestä.

Upeasti kudottu kauhukudelma, jossa kaikki on oikeastaan niinkuin pitääkin..

Bruno Nicolain musiikki.

Down in the Valley...






Alain Robbe-Grilletin Successive slidings of pleasure on elokuva läheisyydestä ja murhatutkimuksesta. SM-välähdyksin.

Esim kengät, konekiväärit ja kananmunat "viitoittavat" tietä kohti loppuratkaisua.

Kuka oikeastaan on murhattu?

Elokuva romuttaa murhatutkimuksen lainalaisuudet.

Strukturalistinen ja elliptinen elokuva, kaikki on samaa "ympyrää." Pidän yleensä asetelmallisista elokuvista, niissä on monasti jotain mieltä kutkuttavan, häiritsevän pysäyttävää (heh). Pidän vaikka, ja tuntuu että varsinkin silloin, kun niitä ei aina osaa/pysty yhdistää/yhdistämään elokuvan "juoneen". Ja Robbe-Grillet on tässä suvereeni mestari.

"Huulillasi on verta." "Suoritin tekohengitystä."

"Milloin se alkaa?" "Teoriassa nyt, mutta aina pitää odottaa jotakuta, jotakin."

"Really. Then we have to start all over again."


Elokuvan muoto-kuva ja "sanakielestä" tulee jossain määrin mieleen Radley Metzgerin Lickerish Quartet, jossa mm kysytään, ja kysytään uudestaan:

"What is a freak of nature?" "What isn`t ?"

"Are you people in the movies?" "Isn`t everyone?"

P.S. "Samanlaista" SM-"ketjutusta" (sic, kumpikin ohjaaja teki paljon sadomasokista kuvastoa) löytyy Robbe-Grilletin Trans-Europ Expressissä ja Francon Eugenie De Sadessa (Francon paras De Sade-vaikutteinen filmi), joissa ohjaaja on mukana `ylimmäisenä` neuvonantajana. Expressissä Robbe-Grillet, vaimonsa käsikirjoituksen kirjaajana ja neuvonantajana ja elokuvan tuottaja ovat `näkymättöminä` mukana junassa mm valitakseen Jean-Louis Trintignantin elokuvan pääosaan kun hän käy `muuten vaan' vaunussa vilahtamassa, kolmikkoa tietenkään näkemättä.. De Sadessa Franco taas esittää kirjailijaa joka sairaalan kuolinvuoteella haastattelee naista joka on isäpuolensa kanssa tehnyt rikoksia, murhia.. Francon esittämä kirjalija kuitenkin näkyy usein sivussa seuraamassa (auton ikkunasta, kadulta, katsomosta) paria kun he naisen muistelukertomuksessa kulkevat pitkin kaupunkeja ja maaseutua, ravintoloita ja kotioloja. Monikerroksista sijoittelua. Expressissä on mukana myös pulp-humoristinen laita joka on kunnianosoitus sekä komeljanttailu pulp-rikoselokuvien maailmalle; Erittäin tekopartaiset ja viiksiset poliisit ja rosvot, salakuljettajat juoksevat karvat tuulesta ja jopa puheesta heiluen slapstickkomedioiden humorististisen nopeutettuun tyyliin. Ja jos mennään vielä kauemmaksi, niin vielä mykkäelokuvien tyyliin. (Kun hiukset ja viikset väpättävät puhuessa kuin tuulessa, niin puhetta ei aina kuulu.) Kohtaukset ovat kuin irtonaisia, väliin heitettyjä paloja. Vai ovatko? Mukana heiluu `salakuljettajien`tyhjä matkalaukku, välillä siihen ostetaan torimyyjältä sokeripaketteja.. Matkalaukkumyyjältäkin kysytään että onko laukussa valepohjaa huumeille, ja sitten että "Vitsi, vitsi.." Roiskintaa vähän sinne ja tänne, mutta mielenkiintoisesti..


"Anyway, a film is out of the question. True stories are always problemtic." (Trans-Europ-Express)


"Why anyone want to remember?" (Eugenie de Sade)