Roskasta versoo taide. - Elokuvat elää, sarjat sucks! Etupäässä elokuvaa. Näkyjä, täkyjä..
sunnuntai 14. huhtikuuta 2013
(Loputtomista) paraateista, paikoilleen lentävistä ruumiinosista ja vaihtuvista vaatteista lapsenkasvatuskoneeseen - RW Paulin lyhytelokuvien dokumentaarinen ja fantastinen maailma
Englantilainen Robert Paul teki 1800-1900 lukujen vaihteessa Meliesmäisesti valtavan määrän (lyhyitä) lyhytelokuvia, joukossa pitkiäkin, esim puolituntisiakin koosteita. Mutta enimmäkseen näitä lyhyitä.
Näin on ainakin katsomallani BFI:n eli British Film Industryn DVD:llä, jonka 62 filmiä katsoin lähes yhdeltä istumalta, kahdessa sessiossa. (DVD:n liitteen mukaan filmejä on 62, DVD-soittimen mukaan 72). DVD kestää noin kaks ja puoli tuntia, vähän alle, oisko kaks ja vartti.
Mutta anyway, DVD:n alkupuoli koostuu näistä muutaman sekunnin paraatipläjäyksistä, paraatikuvauksista. Ovat enimmäkseen kuninkaallisten paraateja. DVD:n keskivaiheilta löytyy myös noin puolen tunnin kooste aiheesta. Lisäksi löytyy heti DVD:n alussa myös Doverin kallioiden muutaman sekunnin myrsky ja senaikaisen Hammerfestin kaupunkikuvaa.
Eli historiafriikeille löytyy paljon mielenkiintoista katsottavaa. Meikäläisen nykymittapuun mukaan esim valaan pyydystys ja paloitteleminen tuntuu erikoiselta katsoa. Ja ehkä myös siirtomaavallan paraateja Intiassa.
Minulle itselleni parasta kamaa ovat mainitun Meliesmäisesti toteutetut fantasia-lyhytfilmit joissa mm lilliputit tanssivat ravintolan pöydällä, ihmiset kävelevät seinillä ja katossa, pienoisrautatiejunat törmäävät yhteen, mies ei pääse nukkumaan koska vaatteet hänen päälleen vaihtuvat lennosta, poliisista sotilaasen jne ja tunnetuimpana (myös DVD:n kannesta löytyvä) eniten Meliesmäinen autolla ajo Saturnuksen renkaan päällä. Toinen tunnettu Paulin lyhtyfilmi on kertomus miehestä joka jää hevostaksin alle ja nousee kohta ylös juosten ja vilkuttaen.
Yksi iso osa näistä Paulin fantasiatuotoksista koostuu filmeistä joissa erilaiset ruumiinosat lentelevät ilmassa lentäen lopulta yhteen muodostaen torsosta ihmisen. Yksi versio tästä on taiteilija joka maalaa ruumiinosia taululle irroittaen ne sitten kynällään irti paperista ja heittäen ne vuoron perään toisiinsa kiinni. Otsikossa mainittu vauvankasvatuskone on laite, joku kori, johon vauva nostetaan ja kohta hän on kasvanut parrakkaaksi `aikuiseksi` , eli lapseksi johon on liimattu parta. Haunted Curiosity Shopissa kallot ja haamut lentelevät.
Mielenkiintoista, mustavalkoista (ei siis Meliesin värimaailmaa, ei ainakaan tällä DVD:llä) fantasia ja dokumenttimaailmaa yli sadan vuoden takaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti