Ihanan kaino kauhuilu

Veneellinen jengiä tulee suosaareen tekemään tutkimusta ja elokuvaa seudulla mellastavista, tappavista noidista.

The Witchmaker`issa (Usa-69) on Etelän mehukkuutta, muhevuutta ja tunnelmaa. Elokuvaa piristää ja värittää (60-luvun värimaailman lisäksi) mm. naureskeleva pahuudenpalvojamies, juoppo noita ja (teko)nokkela /älytön dialogi. Mutta `Noidantekijä`on poikkeus genrestä ja kaavasta: Koko elokuvaa kannattelee ihastuttavan sulostuttava kainous, josta selvimpänä esimerkkinä on jopa legendaariseksi tituleerattu kohtaus jossa nainen juoksee pahaa pakoon kädet, kämmenet paljailla rinnoillaan. Myös gore on vähäistä, viittaavaa. Mutta Amerikan Etelävaltioiden tiheää tunnelmaa ja soiden (ja tekijöiden päiden) soljuvaa höyryisyyttä on melkoisesti mukana. Tähän elokuvaan, tähän tunnelmaan nämä ratkaisut sopivat.

Etelän muheva pläjäys, mausteita juuri sopivasti. En ole kovin kova brittikauhun ystävä, mutta tässä on onnistuneesti yhdistetty brittiläisen kauhuelokuvan kuivakkuus ja huumorittomuus amerikkalaiseen älyttömyyteen. Kuin kuivakka brittipiiras Syvän Etelän mehuilla kostutettuna.

Yhteenveto: Ihanan kaino noitailu. Säyseää saatananpalvontaa, säyseää satanismia. Soiden soljuva höyryisyys yhdistettynä säädylliseen, kainoon kauhuun tuottaa (melkein) one of a kind-elokuvan ja elämyksen.