Taoism Drunkard (Hong Kong-84) Hulluuskerroin korkealla. Mutta sitten (k)ankea kaaosjono, masentavat, unettavat, väsyttävät välikaaokset, tylsyydet, typeryydet täyttävät tilat.

Tää on siis sitten se leffa jossa on ensinnäkin pikku töpöjaloilla liikkuva iso louskuhampainen keilapallo-vwsimeloni-monsterimies(? tai muunsukupuolinen, elokuvassa puhutaan pöljästi banaanihirviöstä?!), valtavaa vesipiippu-kung fua ja seinästä työntyvä valtava betonikämmen (jalkapohja sitten "ens"[?] kerralla?), vai oliko se toisinpäin? Kidutuspuolelta löytyy kuumakämmen-kelkkarata ja toimintapuolelta kung fu-hemmo, jolla on piikkikyynärpäät ja siilipuolustusmainen nahkapiikkimatto selässä. (Piikkipolvi, olkapää, sormi, varvas sitten "seuraavalla"[?] kerralla) Mutta ilman niitäkin, ilman seuraavaa kertaa: HULLU ELOKUVA! Hulluussähellystä, sävellystä: Ja ehkä juuri sen takia, että hulluussähellystä, söhellystä, sävellystä ei uusittu `uusin` kikoin ja rikoin, tämän tollous ja typeryys pysyy tuoreena. Jonkin aikaa. Lisäksi löytyy vatsa"aivo"(?)vaikuttajaa ja taito, tyyppi joka näkee heti päältäpäin sukuelimestä onko mies, nainen neitsyt. Ne, nämä olivat vielä sitä hyvää kaaosta, hyvää satoa, samoin ihmettely siitä, kumpi on söpömpi, vesimelonimies vai viinikännäävä sianpään muotoinen, siivousharjaksilla varustettu mäki-polkuauto. MUTTA SITTEN; IHMETTELY SIKSEEN, SILLÄ SITTEN!: KAAOS, TYLSYYS, TYPERYYSJONO! Hyvien kaaoskohtauksien välissä on aivan taatisen tylsien, typerien ja pitkien kohtausten VÄSYTTÄVÄ, UNETTAVA (k)ankea kaaosketju joka kaataa kaaoksen (sen hyvän), lamaannuttaa, luhistaa leffan, tappavat tarinat: Mukana on perinteistä zombihuumoria, vähän vähemmän perinteistä (mutta pitkää, tylsää) ennustus ja kuolema-feikkailua-veikkailua ja vähän väliä perinteisistä perinteisintä viinihuumoria, vain muutamia masentavia tylsyyksiä mainitakseni..

A Man Called Tiger (Hong Kong-73) Toisteisen tylsää nilkkien ja nolojen yakuzanilkkien hakkaamista ja agenttielokuvien köysiratakoppien kung fu veden yllä vilahdusta. Hyvät kohdat tulevat liian lopussa, myöhään..

Köyhä, ainakin nyt rahaton mies menee auttamaan köyhää, ainakin nyt rahatonta ravintolalaulajatarta, joka etsii isäänsä, jolta nilkki ja nolo, nolo ja nilkki-yakuzalauma haluaa laululavalla rahaa. Ehkä hekin ovat köyhiä, ainakin nyt rahattomia.. Mies hakkaa heidät heti, kuten hän hakkaa elokuvan aikana kaikki väärien puolien yakuza nolot nilkit. Siksi väärien puolien, koska hän liittyy heti alkuhakkaamisen jälkeen hakkaamiensa nolonilkkien yakuzaleiriin.. Mutta hän onkin kostamassa kuolleen isänsä puolesta.. - Eli perusjuonta perusmätöillä ja näitä ihan elokuvien nimiin päässeitä `Tiger`eitä Kauko-Itäactioneissa riittää ja tämä ei kyllä ole niitä tanakimpia, tehokkaimpia, teräväkyntisimpiä, tyrmäävimpiä ole, vaikka harrastaa semmoistakin kung fun muotoa kuin lankapuhelin-kung fua ja kuristusta. Mutta sitä lopullista puristusta jää kaipaamaan, se jää puuttumaan.. No, tyrmäävä hän kyllä on, lähes jatkuvissa joukkolyöntipotkukarkeloissa hän tyrmää jokaisen. Ja se köysiratakoppi-kung fu vilahdus veden yllä on enemmän James Bond, yleensä agenttitoimintojen kaisloja. No, on tässä lopussa hienostonoppakorttiklubin kaikilla kirveet- pintahaava-naarmu(!?)-kung fu-matto-mättö, mutta se tulee tosiaan liian lopussa, liian myöhään.. Ja olisi todelllakin tosiaan pitänyt olla verisempää viiltoa, irroittamista, katkaisemista... Samassa paikassa taas kyllä tapahtuu elokuvan hauskin pelipöytäpöljäilypösilöinti: Pelihemmo kaataa ravistamansa nopat kupista päällekkäin torniksi ja vielä numerojärjestyksessä!!.. Ja Loppukaneetti: "Isäsi oli kuolemaansa asti hyvä mies." Aha, entäs siitä eteenpäin?.. Jatko-osa, "Hyvän isän, miehen paluu pahana zombina"?.. Mutta tämä on tämmöistä liukuhihnatakomista.

Violent Summer eli Kohtalokas kesä (Italia-59) Melodraamaa mielettömyyden varjossa.

Lauma rikkaita, yläluokkaisia (suurin osa miehiä, eräs heistä hyvää perusnäyttelemistä jo nuorena tekevä Jean-Louis Trintignant), "ilmeisesti"(?) sukujen nimillä, rahoilla sotapalveluksen välttäneitä nuoria aikuisia bilettää juhlissa ja rannalla. Kiusaa on lähinnä siitä kun Saksan sotakone piruuttaan lentää rannan nuorison ja lapsiperheiden päiden yli. Trintignantin hahmo ihastuu alle keski-ikäiseen naiseen, jonka mies on rintamalla. Ja toisinpäin. Eli ihan `perus` sota-aika melodraamaa, mutta toteutus on keskivertoa parempaa. Tuodaan myös esiin, toisin kuin natsi-Saksan, Italian duunari-perusporukat eivät ole yhtenäistä, tai ainakaan hiljaista `hyväksyjää`, sodan edetessä. Italiassa on moniäänisempää. - Kaunista, mutta katkeraa, kivaa, mutta kitkerää melodraamaa mielettömyyden varjossa. Kuten on kuulemma myös ohjaaja Maurilio Zurlinin elämänkatsomus ja olemus. Elokuvat, elämänkatsomus ja olemus.

Slaughter of The Vampires (Italia-62) Hangot ja soihdut piristävät, pistävät, polttavat ja valaisevat aluksi, mutta sitten laskeutuu tylsyys ja pimeys päivään..

Mitä?! Walter Brandi (alkuteksteissä Brandy) ei vampyyrina!? Ja alkukin on harvinainen: Sekä mies eyyä naisvampyyri juoksevat pakoon soihtu- ja hankoporukkaa, ja tietenkin vain nainen saa soihdusta ja varsinkin hangosta. Ja, Mutta vähän Åke Lindmanin näköinen vampyyri ei. Mutta sitten tylsenee tavalliseksi, tavanomaiseksi vampyyripaarustukseksi, ja varsinkin paarustukseksi ilman vampyyria. No, on tässä näyttelijä-ohjaaja Luigi Batzella eli Paolo Solvay Tohtori Nietzschenä?! Mutta Brandi taas valitettavasti lähes ihmettelevän ilmeettömänä, ilmeettömän ihmettelevänä, mutta yrittää edes vähän saada jopa useampia ilmeitä rekisteriinsä, mutta hankalaa, työlästä, vaikeaa, lähes mahdotonta se on.. P.S. On alussa kökköä tylsyyttäkin, tylsää kökköyttä, vaiko sittenkin hauskaa: Vampyyri`pariskunta` piloutuu pensaaseen, he ja katsoja näkevät muutaman sentin päässä olevat kyläläiset isoista pensaanraoista, kyläläiset eivät muka näe niitä.. Ennenkuin lähtevät karkuun.. Leffa ei kyllä lähtenyt sen jälkeen karkuun, vaan laahustukseen, itkuun ja parkuun... P.S. Vai ehtiikö pirulainen nainen purra Brandiakin, vai vaikuttaako verenvaihto lopputulokseen? Kummin vain käy, niin ei ihmeemmin, suuresti vaikuta... Ainiin, sitten vielä tää ikitollous-typeryys, ja tämä ei ole roskaisen hauskaa, koska tätä tapahtuu niin usein vampyyrifilmeissä, toisto taltuttaa, tappaa huumorintyngänkin: Tiedetään että vampyyri iskee uhrin kimppuun yöllä, mutta huoneeseen ei jätetä ristiä, sipulia, vartiointia. Ja vartiointikin korkeintaan oven ulkopuolelle (vaikka liiankin hyvin tiedetään että vampyyri tulee aina ikkunasta, vai tietävätkö nämä tollot? vaiko savupiipusta, kun eivät koskaan ole olleet näkemässä paikalla), tässä ei jätetä sinnekään, ovellekaan... Ja sitten ihmetellään... ... Sekä katsojat että näyttelijät--- mutta eri syistä... Eikä tämä(kään) ole tanakassa, tavanomaisessa toisteisuudessaan roskaisen hauskaa: Vanhasta linnan kulissikaaoksisist, sermisotkuisista saleista löytyy esim pahvipuuovia jotka ovat kuin suoraan kesämökin käymälästä..

Vampire and The Ballerina (Italia-60)

Näköjään tämmöinenkin voi valitettavasti tapahtua, nimittäin kiltti ja kliseinen Renato Polselli-kauhistelu: Päävampyyrilla aivan helvetin ruma naamio, ja kun hän on verevillään, niin hän on Walter Brandi jäykimmillään (hän näyttää aivan huojuen, täristen taistelevan, että suupielet pysyvät alhaalla ja kökkönäytteleminen ylhäällä), muka-alastomat naiset (kuvataan vain kaulasta ylöspäin) hierovat hurmiossa kaulojaan, porukat eksyvät(?) lähimetsään, jossa pahamaineinen hylätty linna... No, on tässä yksi outokohta (olisi pitänyt olla huomattavasti enemmän), päävampyyri vaarnoittaa naisvampyyrin! Miksi? Kaikkiko veret hänelle itselleen, ei jakajia veribuffettin? Yleensähän näissä päävampyyri pitää oikein vampyyrittärien arkkuarmeijaa tai kahlekaartia kellarissa.. Mutta ei tässä. Tässä himmaillaan.. Ei gimmailla, vaan himmaillaan.. Ja huonosti bloggaajan taholta rimmaillaan...

Guilty Pleasures (USA-97)

"Calling all monsters." En tiennyt että tämä on episodifilmi, olis jäänyt ostamatta, katsomatta.. Mutta kumma kyllä pidin, ensimmäisstä, toinen täytettä, ei siitä enempää . Mutta se eka: Jonkilaista `elektronista` slashausta, stalkkausta, jopa kuunnellaan steetoskoopilla seinää.. Sitten pariskunta sitoo toisensa kökösti kiinni kökköseksin aikana puhelinjohdoilla.. Ihan hyvä episodi "kahden naisen tarinat"-elokuvasta. Mainiota kökköelektroniikkaa, no tahallisesti tehty kohtaus jossa värikuvaiset takaa-ajettu ja takaa-ajajat juoksevat paikallaan mustavalkofilmin `päällä` menee jo liian hassuksi, liian kököksi.. Gorea jonkin verran. ja leffan nimihän on mainio. Kekseliään upeana yksityiskohtana giallo-kunnianosoitus: New York Timesin(!) kannessa lööppinä: "Slasher is a sex maniac."

Monster of The Opera (Italia-64) Sulavaa ja suloista hulluusmenoa.

No, nyt on Oopperan kummitus vampyyri! Höyrypäisen ohjaajan Renato Polsellin höyryntäyteinen esieksploitaatio on mainio pala. No, `oopperan` tanssi"tytöt" eivät ole niin kökön suloisia ja sulavia kuin varsinkin Playgirls and The Vampire`ssa. Polsellin oma ohjaus Vampire and The Ballerina lähenee tanssityttötainoinnissa tätä ja tämä sitä, eli ei kovin erikoista, mutta varsinkin lopun lahtauksessa, mayhemissa, kun Polselli kääntää höyryhanat kaakkoon, elokuva nousee uusiin ulottuvuuksiin. Ja taitavana sijoittelijana Polselli ripottelee, tiputtelee tätä oasastoa useasti aikaisemmin pienempinä paloina, jotta katsojan mielenkiinto säilyy.. Ja kuvaajanahan Polselli on mestarillinen: Esim vampyyri ajaa takaa naista linnassa-kohtauksessa kuva käännetään kekseliäästi, upeasti ylosalaisin ja onpa mukana silloin ei vielä klisee "auto ajaa takaa pakenijaa, eikä pakenija tajua juosta metsään" tässä tietenkin tosin hevoskärryversiona. Ja missä muussa elokuvassa vampyyrilla on lisäaseenaan kuusi(!)piikkinen talikko?!