Throw Away Your Books, Rally In The Streets! (Japani-71)

`Aurinko nousee jostakin ja laskee johonkin. En tiedä mistä ja mihin." Japanilaisohjaajat, Oshimaa myöten (elokuvan loppumonologissa näyttelijäporukan edessä mainitaan Polanski, Oshima, Antonioni ja pari kertaa mainitaan, näytetään toimintatähti Ken Takakura) julistivat 60-70-lukujen nuoriso`kapina`elokuvissaan sitä paskaa että kaikki kapina johtuu seksistä ja varsinkin sen puutteesta. Ja että nuorissa on silkkaa voimaa ja vanhoissa pelkkää vaivaa. Yhteiskunnassa ei ilmesesti mitään vikaa? No, kyllä ohjaaja Shûji Terayama tuo yhteiskuntakritiikkiäkin debyyttielokuvassaan. `Kapinakerroin`on paremman puolella, mutta paskaakin pukkaa; Jos ohjaaja on sitä mieltä (en tietenkään ole tästä täysin varma), että joukkoraiskaus, tai raiskaus yleensä on kapinaa niin imeköön pitkää paskaa. Tai käsky, neuvo kopeloida elokuvatetterin pimeydessä tuntematonta naista, koska kopeloija on omasta mielestään näkymätön. Hyvää seksikapinaa on on tuoda penisnyrkkeily"pallo" kaduille, mutta nyt sitä muuta hyvää kapinaa: Äitimyyttiä romutetaan ( äiti, joka tapattaa tyttärensä, nuoren naisen lemmikkikanin), teurastamoruhoa kannetaan moottoritien vieressä, kapinalaulut ovat hyviä... Jatkoa: Änkyttävä nuori: "Änkyttäminen on ideologia. Aurinko änkyttää, kun se nousee talojen välistä, rauha Vietnamiin änkyttää, Koreiden raja änkyttää, sydän änkyttää..." "Ja änkyttäjä pystyy, voi käydä sanat suussaan etukäteen pureskellen läpi" toisin kuin moottoriturpa. Komea KeskustelU: Kamera siirtyy kuin pin pong-pelissä pingispöydän molemmin puolin keskustelijasta ttoiseen. Hönön suloinen, lapsellinen, tietämätön ja yleistävä on väite: "Nuoret Euroopassa muodostavat viiden (miksi juuri viiden?lat. huom) nuoren kommuuneja ja alkavat omiksi vanhemmikseen." Ja onneksi mukana tietenkin myös Jenkkiviha; "Kauhea näky; Japanilainen polttamassa Jenkkitupakkaa sirotellen tuhkaa sinne-tänne!" Ja!: "Lisko colapullossa! Onko sinulla voimaa tulla ulos, Japani?!" "Hyvästi elokuva!" 1] P.S- Stripparin haastattelu on mainio: Puoliperverssi haaastattelija takoo pelokkaaana kysymyksiään vauhdilla; (Strippari sanookin: "Laita jotain tunnetta kysymyksiisi, älä vain paukuta menemään."); "Mikä on paras kirja?" "Raamattu" "Mikä on paras kirja vessassa?" "Raamattu. Luen sitä joka päivä." "Minkä osan peset ensimmäisenä kun menet kylpyyn?" "Kylpyammeen." Strippari nuijii pikkupoikamaisperverssin haastattelijan (ohjaaja? no, ei kai nyt sentään?..?..) maan syvään rakoon. 1] Ei jäänyt ensimmäinen elokuva ohjaajan ainoaksi, viimeiseksi, niitä tuli vielä tukku.

Legend of Bruce Lee (Joku maa joskus. sitä seiskari-kasarikauheutta) "Kristus"(?)-kung fua?

Kusahtaa kiveen, vaipuu veteen. Elokuvan alku: "Bruce Lee"-vauva ja vanhemmat ovat venepako(?)matkalla kun Kristusmainen tähdenlento halkaisee, valaisee taivaan, taivaat. (Katsoja ei lentoa näe, kuuluu vain tähdenlennon vinkuääni, eli tunnelma karahtaa, kasahtaa kiveen, kosahtaa, kusahtaa, hajoaa, vajoaa, valahtaa veteen jo heti alussa, vaikka alku aika oudon osoitteleva onkin. Siis sinne Taivaisiin..) Kuitenkin suht huikean alun jälkeen Bruce Le`n esittämä "Bruce Lee-tarina" kuivuu, köyhtyy vielä siitäkin lätäköstä, rapakosta pikkupuroksi ja pitkäpiimäiseksi laihaksi litkuksi. Pitkäpiimäisin esimerkki on e-r-i-t-t-ä-i-n h-i-d-a-s ja typerä kohtaus jossa Le tai Le(e) (ensimmäinen lasketaan) kiusaa kolmea käärmettä oppiakseen heiltä käärme-kung fun opit, kopit ja topit. Lopuksi hän juottaa käärmeelle ja itselleen loputtomasta ruukusta viiniä oppiakseen kännikäärme-kung fu`n salat ja (veri)valat. Uskokaa, kohtaus (ja koko elokuva) on monta kertaa tyhmempi, tylsempi, typerämpi ja varsinkin p-i-t-e-m-p-i kuin kukaan osaa, kehtaa kuvitella...

The Vultures (USA-84) Pedot perinnön perässä...

...Kuin korppikotkat konsanaan kaartelevat... Ja tappaja tietenkin... Campia, gorea, kammottavaa näyttelemistä, kammottava pituus... Välttäkää kaikin konstein.

Yhdeksäs Sydän (Tsekkoslovakia-79) Perinteiden perinteinen yhteentussahdus.

Yksi kauhuelokuvien ja kauhusatu/satukauhuelokuvien, silkkojen satuelokuvien erittäin useista kardinaalikarmeuksista ja kökköyksistä on se, että jos elokuvassa on kiertävä sirkusseurue, niin sitä ja torimeininkiä näytetään lähes koko ajan ruudun täydeltä. Niin tässäkin. Helvetisti liikaa on aina helvetisti liikaa. Ei tämä nyt ihan pahinta sirkusshittiä, sirkussorttia ole, mukaan tulee myös pelastakaa prinsessa- meininkiä. Tosin sekin perinteisen perinteistä kauhu, satutavaraa. Mutta kyllä tämän nyt kertavärikkäänä Juraj Herz-ohjauksena katsoo. Äijä teki paljon paljon parempaakin. No, oli tässä näkymättömyysmontaasi jossa näkymätön(?) liitu piirsi janaa, nuolta seinään, miekat ja monokkeli leijuivat ilmassa (yksi miekka lensi näkymättömän sormiston saattamana saappaaseen sotkuisesti, varpaistoon verisesti) ja kiväärit kaatuilivat telineistään... Armeijan, poliisin päällystöpiruilua. Ja tietenkin yleistäkin päällystö/päättäjäpiruilua.. Mutta silti: Yhdeksäs Sydän on perinteiden perinteisen löysä törmäyskurssi.

Spesialistit aka The Specialists (Ranska-85) Alun hullu huhkinta taantuu taaperotuokioksi, vaipuu vauvaloruksi. Siis aikuistaaperoiden temmellys-remellyskentäksi, aikuisvauvojen käsipohjauinniksi.

"Who are you?" "A guy." "No shit!" Kaksi `kaverusta` on kyllä tosiaan Spesialisteja! No, ainakin aluksi ja ainakin toinen; Heti alussa kaksi roistoa on käsiraudoitettu toisiinsa ja he lähtevät pakoon, tai ainakin toinen lähtee ja toisen on seurattava perässä.. Niin, se Spesialismi!: He pakenevat valtavaan rotkoon ja nousevat pitkää pystysuoraa seinää toisiinsa kytkettyinä, tai ainakin toinen nousee ja toinen roikkuu perässä. Ja he pääsevät huipulle, mutta hyppäävät heti rotkokoskeen ("Saan flunssan!"), ehkä sinne olisi kannattanut sujahtaa jo rannalta, olisi ollut helpompaa ja vaarattomampaa, mutta ehkä tästä pikkuhiljaa tai samantien kehittyy "elinikäinen ystävyys"? - `Vakavissaan` tehty buddy-`pöljäily` ja mikä mainiointa, tyypit eivät edes yritä pitkään aikaan poistaa käsirautoja, vaan käyttävät niitä auton ajamisen/työntämisen, syömisen, kiipeämisen, kusemisen "helpottamiseen". Eivät sentään nuku samassa sängyssä, tai nukuvat, mutta ilman käsirautoja. Tässä menee raja! Sitten Rivieralle kasinon heistaushommiin, nainenkin saatiin mukaan vähän juttuun tärkeää järkeä tuomaan, mutta onnistuuko se mitenkään, silloinkaan, sittenkään?... No, elokuva ainakin onnistuu helppoine, nopeine, älyttömine juonenväänteiden ansiosta viihdyttämään.. Vaikkakin heistausosasto on TAAS sitä laahaavinta laahausta, rasittavinta raahausta, tylsintä tarpomista... Saatanan sahaavat sakeat, sokeat suunnittelut ja tarpovat toiminnat, toteutukset!!.. Alun aavaan anteliaisuuteen, avoimmuuteen ei enää päästä, ja juonijunnaus ja tollohahmojen tollopuheet sitovat katsojatkin kahleisiin, kun pojat akkaavat, hakkaavat, lakkaavat, makkaavat (no ei), sakkaavat toisiaan, toisilleen toisistaan... Eli puhuvat, puhuvat ja puhuvat... Paskaa... Eivätkä edes Huonoa Hyvää Paskaa, vaan toistoista, toistaitoista tuhnua...... Alun loistavat anti-apatia-one linerit putosivat näköjään sinne rotkojoen pohjaa painamaan. Huumori on ojassa, pohjassa.. Pomolla on poplari, kalastajanlakki, viikset ja tupakka ja ennalta-apeat, arvattavat jutut, tästäkö pitais nyt repiä riemua?.. Aivan kuin aivan alun olisi kirjoittanut hyperaktiivinen hullu ja loput laahaava, lannistunut lammas. Vaikkakaan "huipennus" ei olekaan aivan höhlintä heistausta, tavanomaisinta taaperrusta, silti reilu puolitoistatuntinen taapero"tuokio" tuntuu tuhannelta vuodelta.. - Spesialistit-elokuva on Rotkon reunalta heitetty kivi jonka idea haihtuu, laihtuu, vaihtuu, putoaa käsipohjasukellukseen. Juuttuu, jumahtaa, jämähtää mutapohjaan... Alku vaikka mitä, loppu ei mitään... Uutta ainakaan. Tarina uuttaa uutta alkuun, mutta sen jälkeen jarrut ja parrut päälle ja vanhaa uraa uudestaan ja uudestaan..

Hell`s Trap (Meksiko-89) Meksikomassacre ottaa mittaa kahden `kaveruksen` `kisailu(i)ssa`...

...`joka lutraa luissa... `Ei kohtigorea, mutta, lähellä, melkein`. - `Kaksi `kaverusta`, veljestä (tollo ja tollompi) ottaa taas takatukkaista tukkanuottaa ja tupen, tulenrapinaa toisistaan, tällä kertaa värikuula-ammuskelun merkeissä ja mitoissa. Tollo voittaa ja tollompi suuttuu taas(?) ja ehdottaa jälleen revanssia; Lähdetään lähialueen metsiin jahtiin jossa karhu (se on seonnut sotilas, sahasorminen Vietnamveteraani-Freddy) on tappanut ihmisiä... - Ei aivan ihan kohtigoreista meininkiä, mutta ei kaukanakaan siitä, melkein(,) läheltä läträä, lättää.. Onneksi jahti ei ole se perinteinen julma ja juustoinen puolitoistatuntinen, vaan julma ja juustoinen tunti ja vartti. Tekee tehokkaammaksi.

Bluebeard`s Castle (Länsi-Saksa-63) Eri elementtien loistavahkoa erillis -ja yhteiskäyttöä ja näyttöä. `Linnasi korut, kukat, kruunut kuivuvat, kuolevat.` "Linnasi muurit huokailevat ja itkevät..."

"... Mutta minun huuleni kuivaavat ja kehoni lämmittävät linnasi." Näin laulaa Sinipartaan rakastunut nainen tässä Michael Powellin elokuvatulkinnassa Bela Bartokin oopperasta.- Komeaa oopperalaulua (en tosin tosiaankaan ole oopperatuntija millään muotoa, missään nimessä enkä vähääkään), jämäkkää, lyhyttä, tanakkaa, toistavaa tekstiä (kai yleistä oopperoissa, en tiedä?)ja meikäläiselle varsinkin komeaa kulissia, joka muodostuu animaatiovilahduksen, avantgardistisen teatterin, venäläisen (neuvostoliittolaisen) satuelokuvan ja verenvärikkäiden muovikorujen, muoviviittojen ja kruunujen yhteis -ja erilliskäytöstä, näytöstä. Linnan `kukkahuoneen` `puutarhahuoneen` kukat loistavat lämpiminä hetken, mutta kuivuus, kylmyys ripottelevat, tiputtelevat ne ilmalennon aikana verenpunaisina kylmille käytäville... Ja linnassa on perinteiset seitsemän salaista huonetta seitsemän oven takana....... Siniparran asut vaihtelevat, vaihtuvat eri huoneissa kerjäläisestä kuninkaaksi.. Korut, kruunut kiveksi, kiville, sillä Linna se on joka jyllää!