Dinosaur Island (Usa-94)

Jälleen `haaksirikkois`elokuva, tai jos siitä että lentokone crashääntyy saarelle voi tätä haaksirikkoutuminen-termiä käyttää..
Aluksi vähän " taustaa": Mutta enivei, Dinosaurus ja varsinkin Göggösauruselokuvissa taas tämä Dinosaurus-termi on ollut  kortilla tai piilossa, joskus jopa ihan hukassa. `Teimit Dinosaurialassa`-elokuvassa Adventures in Dinosaur City`ssä kortilla oli vielä ehkä vaan tämä City ([pikku]kaupunki, kauppala, kylä olis ehkä oikeimmin), mutta esim nimenmuutoksesta kärsineessä Tromailussa A Nymphoid Barbarian in Dinosaur Hell`issä nämä muinaismassiivisuudet ovat kovinkin kortilla. (Filmihän oli aluksi Lost Fortress, Lost Dinosaur olisi oikeampi nimi, mutta Troman Pojat väänsivät taas nimen kaakkoon..) Kuten on moni muukin asia siinä. No, Helli`hän (tai taivas) on katsojan silmissä...

Mutta aikamoista `Helliä` on Dinosaurussaarikin. Tässä Herrojen  Fred Olen Rayn ja Jim Wynorskin yhteisohjauksessa on kyllä Saari ja siellä Dinosaurukset, mutta kyllä tää göggösaurusgomedia on tylsää ja tyhmää roskaa. No, täällä Pohjois-Karjala-Projektin maassa lausahdus "Ajattele kolestteroliasi!" valtavasta dinosauruksenmunasta ilahduttaa ajattomasti.

Laiskaa. Ennustettavaa. No, alastomuutta riittää.

The Outskirts (N-liitto-33), By The Bluest of The Seas (N-liitto-35)

Otsikoidut Boris Barnetin kaksi varhaista neuvostoliittolaista äänielokuvaa sisältävät melkoisen vähän, jopa yllättävän vähän kommunismin ylistyksen ja vallankumouksen vyöryn kuvausta. Sitäkin on, Outskirtsin loppupuolella ja By The Bluest of The Seas`issa se tulee lähinnä esiin tämän Suuren Maan (kolhoosin) eri kansojen yhteistoimintana. Nämä Barnetin elokuvat sisältävät erilaisia ihmiskohtaloita, kansoja, tavallista elämää, arkea, mutta myös tuskaisempiakin tunteita ja tapahtumia (Outskirtsissä sota). Mukana on sotauhoa, mutta sodanvastaisuuttakin löytyy eikä Neuvostoliiton ulkopuolista maailmaa demonisoida täysin. Joka puolella maailmaa on hyviä ja pahoja ihmisiä ja hyviä ja pahoja tekoja. Kommunistit sitten tietenkin ylväämpää väkeä, mutta pahin paatos ja pituus puuttuu onneksi kuitenkin.


Outskirts kuvaa pienen kylän, kaupungin arkea ja sotaa Ensimmäisen Maailmansodan myllerryksissä ja mainingeissa. Näytteleminen ja sanailu on välillä jäykkää, mutta mukaan on onnistuneesti saatu myös rakkautta, leikittelyä, huumoria.


By The Bluest of The Sea on jälleen `haaksirikkoiselokuva`. Merimieskaverukset haaksirikkoutuvat kalastajakolhoosisaarelle ja molemmat rakastuvat samaan naiseen, ihastuttavaan kolhoosin nuoreen johtajattareen. Elokuva on kuin Teuvo Tuliota seesteisin sävelin, lyyrisin kuvin, kuvioin ja painotuksin. Elokuvan loppukin lyyrinen, (meren ja ihmismielen) katkeransuolainen, katkeransuloinen kuvaus. Vaikkakin  tosiaan myrskyää sekä merellä, että sydämissä, niin näistäkin löydetään lyyrisyyttä ja levollisuutta.  Kaikki ovat eri tavalla onnellisia, surullisia, suolan ja sokerin maut suissaan. Mitään (Tuliomaisen) massiivisen musertavaa loppua ei nähdä. Elämä jatkuu kaikilla. Elokuva keskittyy ihmiskohtaloihin, ei juurikaan järjestelmään. Mukana toveruutta, kaukorakkautta, yhteiseloa. Pieni helmi.

Male and Female (Usa-19)

Cecil B DeMille ohjasi elokuvia jo mykkäkaudella (oikeastaan silloin hän niitä vasta ohjasikin) ja vuoden-19, jämäkästi, mielenkiintoisesti ja DeMillemäisesti nimetty ja tehty Male and Female on myös `ihan jämäkästi` katsottava (tosin tästä tehty noin tunnin versio on liiankin jämäkkä, lähes kahden tunnin versio on se definitiivinen) `keikauselokuva`; elokuvan juoni yllättää muutamankin kerran. Tosin mykkäelokuvien perustavara-juonenkäänteitäkin löytyy, mutta fokus on enemmän niissä yllätyksissä.


Legendaarinen Gloria Swanson esittää englantilaisleidiä joka `butlerinsa` kanssa haaksirikkoutuu kaukaiselle saarelle, ja sosiaaliluokat, säätykuviot kumoutuvat (sekä myös eivät kumoudu, kunnes taas kumoutuvat): Hovimestarista tulee paikan kuningas, mutta häitäkin suunnitellaan (tai pidetään jo jopa varmana) Kuninkaan ja Leidin kesken, vaan kuinkas käykään, kävikään?... Mukana myös Usa-intoilua.


Tosiaan jämäkästi, mukavasti katsottava mykkis, joka myös muistetaan Leidin luksuskylvyistä ja lopun Babylonia-fantasiajaksoista, joissa Leidi-Swanson `leikittelee` `fantasialeijonan` kanssa. Kyllä hän siinä ihan oikean leijonan kanssa kiljuu ja kisailee...

Vampira (Uk-74)

Ei. Tämä ei ole Vampira-dokumentti. Tämä on melkoinen kökköily Wanhasta Wampyyrista (David Niven! Elokuva kulkee myös nimellä Old Dracula), ja nimenomaan vanhasta naistennielijävampyyrista.
Niven on tässä osassaan, Playboyta lukevana, tupla-arkkuunsa (ok keksintö) naisseuraa odottavana `coolina` vanhana harmaancharmikkaana viiksimiehenä, no David Niven. Osassaan juuri sitä mitä varmaankin haettiin, ylpeähkö, itseironinen, kieliposkinen, `vakavahkokin`. Näyttelijätyö yleensä elokuvassa kammottavaa, juonikin, mutta siinä on sentään jotain värikkyyttä ja älyttömyyttä, mutta myös tyhmää typeryyttä.


Eräänlainen näyttelijäporukka nuoria miehiä ja naisia saapuu Draculan Transylvanialinnaan vampyyripäivällistä ja esitystä nauttimaan ja katsomaan. Esityksessä esitellään tekovampyyrihampaita, soitetaan sudenulvontaa ja ukkosääniä uruilla sekä leijatetaan kökkölepakkoa. Myöhemmin naiset nukutetaan ja kun he nukkuvat sängyissään heidät imetään jonkinlaisella veri-imurilla jos nyt ei aivan kuiviin, niin ainakin vähiin. Nämä veret sitten siirretään valkoisessa huoneessa valkoisessa arkussa valkoisissa makaavaan Draculan kuivasuoniseen, vähähenkiseen naiseen, (Siis myös eräänlainen, helvetin huono Dr Phibes-tekele.) JA hän muuttuu tummaihoiseksi naiseksi! Nainen omaksuu, vaikka onkin menneisyyden takaa, heti seitkytluvun blacksploitaatiohengen, ja varsinkin sen releet ja puheet. Draculakin yrittää; Kun pariskunta saapuu Jim Brownin Black Gunn-leffasta, jauhaa Kreivikin jotain jive talkingin tynkää. Sitten loppuelokuva seurataankin pariskunnan sekä näyttelijäporukan värikähköä kohkausta siellä sun täällä, vitsaillen, vampyyrihammastappaen ja siitä vitsaillen; Pilavampyyrihampailla pelleillään lähes koko leffan ajan, värikkäät vaatteet pysyvät päällä yhtä sivutissikohtausta lukuunottamatta ja, niin ne vitsit. Ne ovat tyhmänteräviä, tylsänteräviä: Draculan avustaja, valevampyyri (kai) sanoo Kreiville: "I cross my fingers, sir." Jonka  Draccis tietenkin kohteliaasti kieltää. Myös "Watch your bloodpressure, sir." sisältää tätä samaa, yhtäaikaa tylsää ja laiskaa, sekä vähän terävähköä vampyyrivitsailua. Oivallinen vitsi-idea on matkalaukusta kuoriutuva kankainen camping-arkku.


Tylsää, tyhmää, typerää, laiskaa, mutta tosiaan myös värikästä ja sujuvahkoakin vampyyritemmellystä muutamalla teräväälläkin (vitsi)pistolla. Loppu on typerä. Enimmäkseen huonoa carry on- sarjan tyylistä "kauhu"kohkausta, vampyyrikohkausta, mutta ne muutamat terävät pistot tosiaan pelastavat vähän. Ja `värikäs ajankuva`.

-Kyllä tämän pari kertaa katsoo.

P.S. Ja `Suomi` mainittu! Hammer-tähtösen Veronica Carlsonin roolinimi on Ritva!!

The Brain from Planet Arous (Usa-57)

Aivo(j)a Avaruudesta! Brains from Space!

Viisktytluku-kuuskytluku `aivoelokuvat`, scifiaivoelokuvat, kauhuaivoelokuvat (vai toisinpäin, aivoscifielokuvat, aivokauhuelokuvat) voi karkeasti jakaa kahteen ryhmään, on hullu tiedemies-elokuvat (mm The Brain that wouldn`t die, The Atomic Brain), ja sitten on `avaruusaivoelokuvat`, eli mm Brain from Planet Arous, joka on viiskytlukuscifin älyttömimpiä, hassuimpia, sujuvimpia, kököimpiä tuotoksia; `Perinteisesti` autiomaavuoren sisältä löytyy ilmassa pyörivät aivot avaruudesta. Nämä ilma-aivot ovat myös sädeaivot, (vilkku)valoaivot, joiden valo`silmät` lähettävät pahaa signaalia, pahaa sädettä tutkijan tajuntaan. Ja tekee tästä perinteisen käskyläisen, oudon ainakin... Ystävät, kylänmiehet ja vaimoke ihmettelevät... Aivo-olion suunnitelma, päämäärä ja tarkoitus on tietenkin maailmanvalloitus, jopa universuminvalloitus ja sen teollisuuden yksityistäminen itselleen...

Mutta Avaruudessa, Planeetalla ovat Toisetkin Aivot, jotka ovatkin sitten hyväaivot, jotka saapuvat myös paikalle pyörimään! Ja ne sädettyvät sitten tutkijan koiraan (!!!??? voi pyhä vuh-vuh sentään!) ja karmea aivotaistelu alkakoon..

Paha-aivo vs Hyväaivo, tässähän ollaan ihan ihmismielen ytimessä! Lisättynä tuolla avaruusyhteydellä, ydinsäteilyllä sekä silkalla roskalla. Ja näillä Aivoilla on vielä Nimetkin! Paha on Gor ja Hyvä on Vol!! (Hyvä kautta kumma ettei Lol!) Elokuvan yhtenä vahvana juttuna onkin näiden leijuaivojen, läpikuultoaivojen puheet kuulijoilleen. Toisinpäin ei kommunikaatio etene, sillä patsaat, pullot, purkit, purnukat, kirjat, kirveet menevät niistä läpi. Vai miten onkaan lopussa?

Loreley`s Grasp (Esp-74)

Muistin oikein. Lorelein Puristus on varsin vaikuttava kauhuilu, roskailu, satukauhuilu, satugoreilu.

Reinin rannoilla jyllää, mellastaa ja tappaa Lorelei-liskolegenda, liskohirviötär, joka pystyy muuttumaan myös tavalliseksi naiseksi. Satumaisuutta mukaan tuo perinteinen `metsästäjä ja hirviö-kaksintaistelu`/`metsästäjä ja nainen-kaksinnaistelu`.

Loreley`s Graspissa on lujaa, tiukkaa, puristavaa otetta, mutta antaa myös (sitä ennen) löysiä jotta puristettava antautuu..

Satua, legendaa, roskaa, kauhua, gorea.

Fangs of The Living Dead aka Malenka (Esp-69)

aka Malenka - The Niece of The Vampire aka Malenka The Vampire aka Bloody Girl...
Tällä elokuvalla on monta nimeä ja tästä on monta versiota. Nyt käsittelyssä eräs enkkunimiversio, eli tuo Fangs...
Fangs... on espanjan kauhu"kuninkaan" Amando de Ossorion ensimmäinen kauhuelokuva. Itse en ole oikein pitänyt herran kauhisteluista, ne ovat jääneet minulle puolivillaisiksi kauhuteoksiksi. Niin jää myös Fangs... Hänen tunnetuimmat kauhuelokuvansa ovat Blind Dead-sarjaan löyhästi kuuluvat neljä elokuvaa. Niistä ensimmäisestä, Tombs of The Blind Deadista pidin aikoinaan yllättävänkin paljon, mutta sen (ja koko muunkin sarjan, samoin kuin hänen muidenkin kauhuelokuviensa) into ja voima on vuosi vuodelta laskenut. Yritin katsoa Tombsia joku aika sitten, ja kesken jäi ja samoin meinasi käydä Fangsin... kanssa, mutta taistelin vastaan. Ja voitin. Katsoin loppuun. Vaikka tiukkaa teki. Se pitää kyllä sanoa De Ossorion kauhuelokuvissa on yleensä kuitenkin melkoisen hyvä seitkytluvun kauhutunnelma, niin tässäkin. Ja se auttoi leffan loppuunkatselemisessa. Juoni, verisyys sitten monestikin pykii verrattuna moniin kanssakauhuohjaajiinsa.

Ja niin pykii tässäkin. Tunnelma tosiaan kutakuinkin kohdallaan, mutta kun `tyylilajiksi` on valittu `Onko kyseessä vampirointi vai vampyyrihuijaus`-tyylinen ratkaisu, niin tässä ja tällä kertaa (no, harvemmin tällaiset onnistuu) nämä vastakohdat repivät leffaa liiaksi hajalle: Anita Ekbergin esittämä Sylvia saapuu juuri perimälleen linnalle kuullakseen että se on wanha wampyyrilinna ja että siellä asustelloo vieläkin wanhaa wampyyrisukua. Ja onko Anitakin wanha wampyyri?? Kumma kun ei oo ennen huomannut... Vai mikä tässä oikein `maksaa`? Suomi-vhs:n mukaan elokuva on `tosijännittävä` ja Linnassa asuu Kreivi "Dracula". Enpä itse tätä tositrillerinä enkä liioin tosijännittävänä pitänyt. Laahaukseksi, matelemiseksi meni. Tunnelma kohdallaan.

"This stupid farce has been goin` long enough". "I agree".
Ja: Yksi käsittämätön nosto on genrekasvo Paul Mullerin nimen hilaaminen korkealle krediiteissä. Hän vilahtaa alussa pari sekuntia tupakoivana mikroskooppitutkijana. Tienasi tupakkarahat?

P.S. Ai niin, Muuten semmoinen de Ossorion elokuva kuin Loreley`s Grasp, Saksaan sijoittuva kauhuelokuva, kantaa mielessäni vielä hyvän leimaa. Pitääköhän sekin ottaa uusintakatseluun, en ole hyvään toviin sitä nähnyt, ja tarkistaa romahtaako leimat vai pysyvätkö. Siitä on kyllä aika hyvät muistot..