perjantai 18. tammikuuta 2013

Kurkistus suihkuverhon taakse - Eli mitä suihkuverhon takana tapahtui?

ELI KUN HITCHKOKKI SUIHKUHUOŃEESSA HEILUI

-"Arvostelussa" Hitchcock-elokuvan traileri.

Lainausmerkit tietenkin siksi ettei elokuvia pysty kokonaisuuksina arvioimaan trailerin perusteella.
Mutta tämän pystyy: Hitchcock ei oikein näytä Hitchcockilta, eikä häntä näyttelevältä Anthony Hopkinsilta.

Saapa nähdä millainen Psykokeitos tämä hitchkokkailu on.

perjantai 11. tammikuuta 2013

The Sessions

Sessions on vahvojen näyttelijöiden elokuva. Ykkösrivistössä luonnenäyttelijä (argh!) John Hawkes rautakeuhkoon ja paareille "tuomittuna" miehenä, paljaan roolin tekevä Helen Hunt hänelle seksiä (oikeasti, mutta ei prostituoiden) opettavana seksuaaliterapeuttina ja William H. macy ymmärtävänä pappina, josta vilahtaa myös arkiminä kaljasta nauttivana tuulipuku-hikinauhahippinä.

Elokuvassa on sopivassa Hollywood-suhteessa huumoria ja draamaa ja "sopimattomassa" (Hollywoodin ja sen kouliman jenkkiyleisön mielestä) suhteessa paljasta ihoa. Eurooppalaisittain "sopimattomassa suhteessa" on sitten tietenkin lopuksi kyyneldraamaa.

Paremman puolelle kallistuvaa jenkkidraamaa.

torstai 10. tammikuuta 2013

Villi Etelä


Kovastikin kiinnostaa huomenna ensi-iltaansa tuleva Beasts of the Southern Wild. Kiinnostaa tietenkin sen takia että se on saanut paljon kiitettäviä arvioita, on amatööri ja indietuotanto, mutta varsinkin sen takia että se on saanut myös (kylläkin huomattavasti vähemmän) myös murska-arvioita joissa sitä "syytetään" suttuisesta tekotaiteellisuudesta, silmiä vaivaavasta vilinäkuvastosta ja vastaavista.

Tällainen rajankäynti kiinnostaa meikäläistä usein, on kiinnostavaa käydä katsastamassa kumpaan leiriin itse lukeudun, vai jumiudunko tylsän turvallisesti kolmen pisteen välimaastoon. Mieluummin aina näissä tapauksissa kuitenkin joko inhoajiin tai rakastajiin.

perjantai 23. marraskuuta 2012

Siivekäs Supermies


Tässä on paljon hyvää: Sarjakuvapiirtäjä josta tulee siivekäs supersankari, värikästä vakoilua ympäri maailman, bondmaisia vekottimia, Oliver Reed pääpahiksena sekä elokuvan nimi, Condorman.

Siis hyvää idean tasolla. No, onhan sekin nyt jotakin. Juoni ja henkilöt yms. tulivat oikeastaan selitettyä edellisessä kappaleessa. Ainoa(t) asia(t) jo(t)ka tuli(vat) täysin tyydytetysti toteutettua olivat Reed roistona ja elokuvan nimi, joka sekin vain vähäsen, sillä näitä sankarin lentokohtia on vain tasan kaksi, mutta ne ovat onneksi ok. Varsinkin jälkimmäisen aloitus/paljastus on mainio.

Muut päähenkilöt ovat vaisuja, bondvekottimet eivät kovin kekseliäitä ja/tai tarpeeksi älyttömiä (mm konepistoolikävelykeppi) ja (pelastaviin) tilanteisiin törmätään täysin vahingossa; vaikka Condorman ja naisensa menevät täysin vääriinkin paikkoihin, heillä on siellä odottamassa heitä varten rakennettu pelastusvekotin -ja suunnitelma.

Elokuvassa on paljon huumoriin "peitettyä'" Amerikan Ylistystä, leffa on samalla sellainen, ettei siinä ole oikeastaan suvantokohtia, mutta juoni on genressäänkin liian toistavan töksähtelevä. Kuten myös leffan loppu.

Silti tämä oli melkein ok kasarikökköily (johtuu paljolti ideasta, joka (k)antaa katsojaa/katsojalle yllättävän pitkälle/yllättävän paljon. Ja jonka pystyy iisisti ja kevyesti katsomaan esim. saunan jälkeisenä viilentäjänä ja chillausleffana, kuten minä tein.

tiistai 30. lokakuuta 2012

Ihanan kaino kauhuilu


Veneellinen jengiä tulee suosaareen tekemään tutkimusta ja elokuvaa seudulla mellastavista, tappavista noidista.

The Witchmaker`issa (Usa-69) on Etelän mehukkuutta, muhevuutta ja tunnelmaa. Elokuvaa piristää ja värittää (60-luvun värimaailman lisäksi) mm. naureskeleva pahuudenpalvojamies, juoppo noita ja (teko)nokkela /älytön dialogi. Mutta `Noidantekijä`on poikkeus genrestä ja kaavasta: Koko elokuvaa kannattelee ihastuttavan sulostuttava kainous, josta selvimpänä esimerkkinä on jopa legendaariseksi tituleerattu kohtaus jossa nainen juoksee pahaa pakoon kädet, kämmenet paljailla rinnoillaan. Myös gore on vähäistä, viittaavaa. Mutta Amerikan Etelävaltioiden tiheää tunnelmaa ja soiden (ja tekijöiden päiden) soljuvaa höyryisyyttä on melkoisesti mukana. Tähän elokuvaan, tähän tunnelmaan nämä ratkaisut sopivat.

Etelän muheva pläjäys, mausteita juuri sopivasti. En ole kovin kova brittikauhun ystävä, mutta tässä on onnistuneesti yhdistetty brittiläisen kauhuelokuvan kuivakkuus ja huumorittomuus amerikkalaiseen älyttömyyteen. Kuin kuivakka brittipiiras Syvän Etelän mehuilla kostutettuna.

Yhteenveto: Ihanan kaino noitailu. Säyseää saatananpalvontaa, säyseää satanismia. Soiden soljuva höyryisyys yhdistettynä säädylliseen, kainoon kauhuun tuottaa (melkein) one of a kind-elokuvan ja elämyksen.

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Syväjäädytetty Opettaja (Suomi-71)

Tää harvinaisuushan oli hämmentävän hyvä!

Vuoden-71 suomalainen scifilyhäri (reilu puoli tuntia) /tv-näytelmä kertoo opettajasta (Harri Tirkkonen) joka sulatellaan ja herätellään 50 vuoden jälkeen saastesumuiseen Suomeen.

60-80-lukujen tv-teatteritähti Tirkkonen on roolissaan hyvä, hänen oppilaansa puhuvat hänelle ulkoaopetellun takellellen. Mutta niinhän ne oppilaat opettajalleen tekevät. Kuvaus on synkän hämärää mustavalkokuvaa, joka sopii aiheeseen hyvin, kontrastina muutamat värikuvaiset nostalgisoinnit entisestä luonnosta rytmittävät tarinaa. Musiikki saa erityismaininnan; hämärän synkkä surina ja naputus ovat jopa aikaansa edellä, ainakin Suomessa. Tämä tulee erityisesti esiin Tirkkosen klaustrofobisessa käytäväjuoksussa, jossa hyvä näytteleminen, komea kuvaus ja näihin sulautuva musiikki tukevat toisiaan hienosti.

Hyviä scifi-ideoita olivat vesi - ja ilmatehtaat, ehkä napin painalluksella tyhjentyvä liitutaulukin. Ruokapillerit ovat tietenkin itseoikeutetusti mukana, niinkuin aina näissä.

Pientä miinusta siitä, että vaikka luonto on niin saastunut, ettei ikkunoitakaan saa avata, Tirkkonen liikkuu välillä vahingoitumatta ilman suojavaatteita. Oppilaiden (sisä)kouluasujen (kuin repaleiset uimapuvut) funktio ei minulle selvinnyt. Ulkoasussa oli mukana hai-saapas viritys.

Tanakkaa tarinaa. Passeli pituus.

lauantai 15. syyskuuta 2012

Hiekkaa roskarattaissa

Syistä joita tiedä en, maailmalla on mylvinyt muutaman vuoden ajan pienenpieni buumi, tappajahaikloonielokuvat. On niitä ollut ennenkin, mutta nyt stv eli straight to video-markkinolle on tullut tätä lajia aika kasa.

Megashark vs Giant Octopuss ja Sandsharks ovat tehty roskasääntöoppaan mukaan: Kiinnostavan älytön aihe, huonoa näyttelemistä, laahaavuutta, gorea, urpoja efektejä + leuka lattiaan-kohtauksia (jättiloikan tekevä hai syö matkustajalentokoneen (MvGO) ja myös laivan), massiivisissiksi luonnehdituissa joukkokohtauksissa kuvataan koko ajan samoja   ihmisiä, koska heitä on  vain pari kourallista (Sandsharksin megaluokan meiningiksi tituleeratut tuhansien sekojytääjien rantabailut saarella), näyttelijän nimi on Edgar Allan Poe IV (jälleen SS) ... Tai kun hait törmäävät(!) korkealle kerrostaloihin(!), niin hait tai talot, tai molemmat, räjähtävät! Tämä MvGO:ssa)

                                Junnaavaa, jankkaavaa roskaa

Vielä muutamia vuosia sitten olisin varmaan fiilistellyt ja hehkutellut näiden parissa paljon pitempään, enemmän ja useammin, mutta kun näitä roskakäsikirjan mukaisesti tehtyjä leffoja tulee vuosi vuodelta enemmän ja enemmän, alkaa kovinkin roskahemmo hyytymään. Roskajankkaus/junnaus ja siinä samalla gorejunnaus/jankkaus on vallannut `alaa`. No, tietenkin ne ovat ihan kivaa tollogorea, mutta silti.. Onkohan näitä nähty ja tehty liikaa liian pitkän aikaa?...

Nyt tuoreita hulluja ideoita esiin ja peliin roskanvääntäjät, ja heittäkää ne roskaoppaat nurkkaan, ne olivat käyttökelpoiset yllättävänkin pitkään, mutta nyt ne on koluttu kannesta kanteen. Tai sitten roskakatsojien ja ohjaajien pitää alkaa katsomaan historiaan, ja etsiä ja löytää sieltä ne hullun hämärät helmet.