Trapped (Usa-49)

`Vanha` väärentäjä vankilassa (Lloyd Bridges) suostuu juttuun, jotta `uudet` väärentäjät saadaan kiinni. Mutta hän karkaa. Vai karkaako?

Vauhdikkaan toimiva `kuka on kuka ja mistä`-mysteerin ja toiminnan sekä `poliisitoimintaesittelyfilmin` sekoitus. Bridges roolissaan oikein hyvä. Kylmäkasvo, kylmäsilmä John Hoyt esitti Big Combossa hämärää antiikkikauppiasta Dreyeriä(!) , joka toivoi kuolevansa Tukholmassa 93- vuotiaana, kuten isoisäkin. Tässä hän ei toivo juuri mitään(?), hän tappelee, `tappaa` ja taaplaa pariin pussiin. Oiva näyttelijä.

"I`m doin`alright." "Yeah, but you can do better."

The Big Combo - Häikäilemättömät (Usa-55)

En ole mafia-noirien ylin ystävä, pienempi skaalaus, jopa mikroskooppinen, menee meikäläiselle paremmin; Joku luuppaus johonkin yksinäiseen, yksittäiseen mieheen, naiseen, pakoon...

Mutta Joseph H Lewisin The Big Combo juhlii hyvillä, julmilla näyttelijäsuorituksilla ja hienoilla kuvauskohteilla. Cornell Wilden esittämä poliisi etsii julman brutaalia rikollispomo Mr Brownia ("He`s not a man, he`s an organization." Richard Conte) ja hänen naistaan (Jean Wallace). Lisäksi näyttelijöistä löytyy Brian Donleavyä ja Lee van Cleefiä. Varsinkin parivaljakko Wilde-Conte iskee loistavan lujaa yhteen ja sivulle.

Myöhäisnoirin mestariteos.

"Hate is the word!"

Beat The Devil - Afrikan aarre (-53)

Tässäpä hämmentävän hörhöinen, hörhöisen hämmentävä elokuva, ensimmäiseksi camp-elokuvaksikin kutsuttu.


Sekasotkuporukan seikkailuelokuva. Italiassa odotellaan (liiankin pitkään) lähtöä Afrikkaan, uraani(!)esiintymille. Katsojan olotilan mukaan tämä tuntuu joko älyttömän toimivalta hörhö-noirilta, kieliposki-noirilta (lukemattomia muitakin genrejä heitetty sekaan) tai valtaisan dialogipapatuksen raskauttamalta muserrukselta. Tällä kertaa meikäläiselle toimi. Mm Ajasta heitetään kiva läppää; mm sitä ei ole, se on rahaa, se on roisto. Ja: "Hyvä nauru tekee enemmän jäykille jäsenille, lihaksille kuin viiden minuutin voimailut!" Ja varsinkin Ja!: Bogartin hahmolta kysytään: Tell me more about Rita Hayworth. "You really know her very well?" "Do I know Rita?... Oh! Do I know her..."


Sekoiluporukkaa esittää todella kova kaarti (ja kuten [tähän elo])kuvaan kuuluu, joko ali tai ylivaihteella, mutta ainakin kieli poskessa. Tai sitten sillit suolassa-tylsistyneenä: Humphrey Bogart, Gina Lollobrigida, Peter Lorre, Robert Morley, Jennifer Jones. Ohjaaja: John Huston, joka teki tässä jonkinlaista (nimenomaan!) seko-noirversiota Maltan haukasta. Tai ainakin näin väitetään. Ja siltä, sellaiselta se vähän näyttääkin. Erilaiset väitteet ovatkin tämän leffan suola. Käsikirjoitusta (Huston ja Truman Capote) tehtiin (tarkoituksellisesti?) repaleisissa osissa, kävipä kuulemma Capote välillä sairaalassakin (viisaudenhammashommia), mutta kirjoitti sielläkin.. (Olikohan alkoholillakin jotain asiaa asiaan?..)


Joskus toimii, joskus ei...


"I put them down as thoroughly bad characters."
"But then there are so many bad characters nowadays. Take mine, for instance."
"Harry, we must beware of these men. They are desperate characters."

"Ha! Ha! Ha! The End!... the end..."

Double Exposure (Usa-83)

Tää on näitä  elokuvia jossa toimittaja, valokuvaaja sekaantuu sotkuun. Ja nyt se sotku on nimeltään Double Exposure. Tai mitä mä tässä jauhan ja liioittelen, tämä mikään sotku ole, vaan tv-siisti tylsistely jossa ei juurikaan jännitystä eikä toimintaa. Pientä pyristelyä. Pari kohtaa pomppaa. Yksi etenkin. Lopussa läträäntyy ja hulluuntuu kyllä. Vähän.

Valokuvaajamies kuvailee kaikenlaista (ei oikein selviä mihin hän kuvia käyttää), mutta alusvaate-uima-asuglamournaiset yms tulevat hänen uniinsa murhaavassa muodossa. Unta vai toisintoa todellisuudesta?

Mukana murhia, mutapainia, kainalosauvaista, yksijalkaista, yksikätistä rallikuskia(!), pitkää pohdintaa, peili/ psykiatrikeskustelua, tv-sarjamaista tylsistelyä..

Pösilö pätkä.

Who are you, Polly Maggoo (Usa-Fra-66)

Taas elokuva jossa alan, asian ylistys ja satiiri sulautuvat ja ja vuorottelevat upeasti.


Amerikan Voguen anarkistinen kuvaaja William Klein teki myös muutaman elokuvan. Kaikissa näkyy hämmentäjän kädenjälki nerokkaalla, muistettavalla tavalla.


Polly Maggoo on debyytti. Se kertoo amerikkalaisesta huippumallista (Maggoo, Dorothy McGowan) Pariisissa. Klein tarttui tähän uuteen ilmiöön heti. Ja tarttuikin kaikin käsin ja kameroin. Tuloksena villi, absurdi, mutta myös meininkiä ymmärtävä, jopa fanittava, vastustus. Mutta myös  hommaa rakastava rytinä ja romutus.


Usein sanotaan (=tiedetään, ja tiedetään yleensä oikein) että joskus muotinäytökset ovat lähes pelkkää absudia dadaa. (Tämä meininki on nykyisin vähentynyt.) Mutta heti elokuvan alussa Klein laittaa dada-muodin huikeaan korkeuteen ja kontrastiin: Kivisen, muovisen ja pahvisen näköisessä kivilinnan - kasan ja luolan sekoituksessa hienostohaahkavieraat istuvat kapeilla laudoilla Ja! Mallit on puettu peltisiin avaruusaika - avantgardeasuihin, jotka näyttävät absurdin upeilta, mutta tietenkin myös epäkäytännöllisiltä tuhanteen potenssiin. Pelti paukkuu, huojuu, haavoja syntyy.. Mutta menestys on taattu. Mustavalkoisuus korostaa harmaata peltiä upeasti. Tämä teema antaa virtaa ja voimaa, komeaa kuvastoa koko elokuvalle.


Ja Maggoon menestys on myöskin taattu. Sitä seurataan pitkään näytöksin, harjoituksin, haastatteluin, animaatioilla, erään prinssin satumaisella saapumisella ja Maggoon metsästämisellä, nuorisofanituksella (Maggoo vuoroin molemmilla puolilla), `väärä nainen oikeassa paikasssa`- meiningillä. Upeaa! Huikeaa!

Vampiresas 1930 (Esp-62)

Jess Francon eka elokuva! Siis varhaisimmin tehty katsomani sellainen. Ihan toimiva, sujuvasti seurattava ja etenevä elokuva jossa vaikutteita mykkäelokuvasta sekä Hollywoodin kolkytluvun musikaaleista. Elokuva sijoittuukin, kuten nimi kertoo, tähän mykkä ja äänielokuvan rajapintaan. Jonkin verran jankkausta (musikaalien `kirous`) juonessa ja johtuen myös siitä että katsoin elokuvasta umpispanskiversion.

Näyttelijä ja musisointiseurue ja seurueet rymyävät pitkin poikin harjoituksia, kuvaussessioita ja konsertteja. Musiikkia kuulemme todella paljon, useita kappaleita kokonaan. No, Francohan on myös musiikkimiehiä, ja on ollut sitä elokuvauransa alusta asti. Oikeastaan varsinkin silloin. Kuuskytluku ja seitkytluvun alku olivat tätä `musiikkiaikaa` huipentuakseen huikeisiin Venus in Furs´iin (-69) ja Vampyros Lesbosiin (-71). Myös She killed in ecstasyssä (-71), on huikeahko musiikki, mutta siihen ei Franco ole sitä ollenkaan tehnyt.

Elokuva ei ole vampyyrielokuva. Alussa filmataan lyhyesti Les Vampires-tyylistä elokuvaa kautta sarjaa ja kerran hassutellaan vampyyrileluhampailla. Jonkinlainen jännärijuoni on mukana, sekä myöskin (`kolkytlukulainen`) komediaosasto. Onkin aika iso osasto, otaksuisin. Siltä näytti ja vaikutti, vaikka kieli onkin lähes tyystin vieras.

Tosiaan, ihan sujuvaa kamaa. Elokuva jo `mukavan` suttuvärinen, haaleavärinen. Antaa ainakin meikäläiselle kivaa nostalgia ja kolkytluvun tunnelmaa.

My 20th Century - Az én XX. századom (Unkari-88)

Ildikó Enyedin ohjaaman elokuvan alussa limittäydytään 1900-luvun alussa Edisonin lamppukarnevaaleihin New Yorkilaisessa puistossa (puut ja pensaat lamputettu, sotilassoittokunnallakin lamput kypärissään) sekä samaan aikaan tapahtuvaan tyttökaksosten syntymään Budapestissä. Näillä kahdella tapahtumalla ei toistensa kanssa tekemistä, mutta tämä ko kaksosten lapsuus -ja aikuisuus (noin kaksikymppisestä kolmikymppiseen?) on elokuvan päälinja, johon keskitytään, mutta olisi voinut keskittyä enemmänkin. He ovat paljon esillä, mutta kuitenkin jotenkin vaisusti, päällepäsmäröivästi, läheltä, mutta kuitenkin kaukaisesti, ovat vähän liikaa kuoria (ilmeisen tarkoituksellisesti) minun makuuni; toisesta tulee hienostohaahka ja toisesta attentaatisti. Lapsuudessa he ovat yhtäkkiä kahdestaan orpoja tulitikkutyttöjä Andersenin sadun tyyliin, mutta kohta uskonnollistyylinen aasi vie heidät äidin luo. Mutta kaikkein eniten elokuvaa rikkoo eilaisten juoniaihelmien suuri määrä ja varsinkin se, että ne jäävät lähes poikkeuksetta ilmaan roikkumaan. Tällainen on esim koe-eläinkoiran pakeneminen laitoksesta johdot vielä päässään. Kun tämä upea eläin vapaudenvimmassaan juoksee viljapellon läpi kuin nuori varsa ollaan elokuvanteon ja sen sanomallisuuden ytimessä. Samaa aihetta lähestytään kohtauksessa jossa vangittu simpanssi kaltereiden takaa kertoo kohtalonsa, historiansa. Mutta valitettavasti tämä teema, kuten moni muu heitto, pisto, on vain lyhyt lisäripaus elokuvassa. Ja jäävät sellaisiksi. Niihin ei enää palata. Myös nopeat (todella nopeat) siirrot esim Burmasta Berliiniin ja Siperiaan jäävät vaille vastausta. Tämä mainittu aasi-teema on vastaavasti yksi onnistuneita asioita joihin myös harvinaisesti palataan. Naisten, miehen ja aasin kulkeminen peilihuoneiston läpi elokuvan loppupuolella on hienon näköinen ja onnistuneen kuvaava idea.

Aluksi luulin, että elokuva on enemmän `sähkön tarina`, mutta se onkin `vain` tarinan aloitusponnin. Välkehtivä alku mm lamputettuine balettitanssijoineen siirtyy lähes koko elokuvan ajaksi hämärämmin valaistun Itä-Euroopan pölyisiin, mutta persoonallisiin huoneisiin ja kivimurskakaduille. Pienet valopisteet, kynttilät valaisevat. Tällainen kuvaustyyli, pölyä ja hämärää valoa,  on tuttua monistakin Itäblokissa, ja muuallakin tehdyistä Itä-Eurooppakuvauksista, ja on tuttua tänä päivänäkin.

Elokuvan kertojina toimivat taivaan tähdet, jotka puhuvat, musisoivat, tanssivat, kertovat katsojille ja muutamille elokuvan henkilöille missä ollaan ja minne mennään, tai ainakin mine pitäisi mennä. Tämä on ihan toimivaa toistoa, vaikkakin melko tuttua satumeininkiä. Lisäksi elokuvassa risteilee feminismi ja sen kritiikki sekä melko muheva seksuaalisuus.


Elokuvan mustavalkokuvauksesta tulee mieleen Qayn veljesten vastaava (ilman nukkeja) ja silloin tällöin ruutuun pyrähtävästä mykkäelokuvatyylistä Guy Maddinin elokuvat (ilman hänen post-perversio, pulp-perversio-maailmaansa).  Mutta `Centurystä puuttuu näiden nainittujen herrojen elokuvien asioiden yhteenneulonta, vaikka näitä `asioita` onkin paljon. Enyedin elokuvassa osiot jäävät paljolti ilman yhteyttä. Eivät kuitenkaan kaikki.

Mielenkiintoinen, mutta sekava seurattava.