Levoton Veri (Suomi-46)

Kova vuosi Tuliolla tämä-46. Teuvo Tulion elokuvien yksi toistuva, onnistunut mauste on samojen aiheitten kierrätys. Toinen on sokeus, sokeutuminen. Nämä yhdistyvät elokuvassa Mustasukkaisuus, joka on on suht onnistunut kierrätys Levoton Veri-elokuvasta, sokeutumisteemalla, sokeutumistwistillä. Mutta Se Sokeutumiselokuva on juurikin tuo mainittu Levoton Veri.


Tulion viimeisenä varsinaisena onnistumisena pidän juuri Levoton Veri-elokuvaa. Siinäkin on heikkoutensa, mutta tulevien elokuvien isokin repaleisuus rasittaa;  esim toisaalta onnistunet älyttömyyspiikit mm hautausmaakauhukuvastojen (Intohimon vallassa) ja saunatappeluiden(!) sumana ( myös Mustasukkaisuus-elokuva), mutta toisaalta liiankin kovana jankkauksena tekevät niistä tosiaan todella repaleisia kokonaisuuksia. Viimeiseksi varsinaiseksi elokuvaksikin joskus jossain kutsuttu alkoholistikuvaus (nimi on kyllä hyvä, toimiva ja onnistunut) Olet mennyt minun vereeni ei ole koskaan oikein puhutellut minua.


Tässä Tuliomaisesti, siis Levottomassa Veressä, kaksi naista, siskokset, kisaavat samasta miehestä. Nuoremman, nuorempana raajarikko, rakkaus on, väitetään olevan, nuoren naisen haihattelua, mutta vanhempi sisar, myöhemmin sokeutuva, on miehen varsinainen nainen, vaimo. Sokeutuminenkaan ei siis vie miehen rakkautta, tai ainakaan sääliä. Molempia. Ja lopussa, jo ennenkin, kuviot, siis suhteet, tietenkin, vaihtuvat.. Yksittäisenä komeana kohtana voi mainita kohtauksen jossa umpikänninen mies iskee `ilolintusen`, baarinaisen kanssaan keskustelemaan laboratorioonsa. Voimakasta ekspressionistista, noirnmaista tilaa ja valoa löytyy huoneesta jossa `ilolintunen` istuu laboratorion `vintillä` naureskelemassa ja mies kännää `maassa`. Naisen nauru peittyy tupakansavupilven ja kattolautojen välistä viiltävien valoviivojen taakse, ja mies peittää päänsä polviinsa. Kaksi yksinäistä. Ihmisten keskellä. Tässä on kierosti vähän sukupuolet kääntävää Jekylliä ja Hydeä; Laboratorio, juoma, nauru, tuska...

Vanhemman sisaren (tietenkin Regina Linnanheimo) Regina Linneanheimomainen suurisilmäinen sokeutuminen tuodaan esiin pyöreiden, lähes hitsauslasimaisten lasien läpi, ja näin varsinkin tapahtuu kun tuodaan esiin hänen suurisilmäinen sekoamisensa, yhä pahempaan hulluuteen vajoamisensa. Varsinkin sen jälkeen kun hän valehtelee miehelleen ja sisarelleen silmäleikkaukseen epäonnistuneen. Ja hän näkee koko heidän vehtauksensa, valehtelunsa laajuuden.. (Tiukkaa, tanakkaa kerrontaa muuten jo alkuteksteissä lähtien: Siinä on kuvattuna nämä mainitut sokeanlasit ja kaksi kihlasormusta pöydällä ja itse alkutekstit tulevat otsikon Osallistujat alle, paperilapulle. Ketään ei kummemmin yksilöidä, vaan kaikki  näyttelijöiden, musiikkiesitysten jne nimet niputetaan tosiaan vaihtelevana luettelona, mahdollisimman lyhyesti ja yksinkertaisesti. Tehokasta.)
Tämä ei nouse, tai paremmin sanottuna, vajoa Tulion myöhempien elokuvien sekamelskoihin, vaan juonen vahva melodramaattisuus pysyy päällä koko elokuvan ajan. Lopussa liikaakin. Linnanheimon sekopäiset naurut ovat tietenkin täysin yli, samoin kuin nuorempaa sisarta esittävän Toini Vartiaisen nuoren naisen yli-iloiset suppusuunaurut.

Mutta, Levoton Veri on tosiaan Tulion viimeinen `täydellinen` onnistuminen.

"Silmissä sun tuli on, filmissä Teuvo Tulion." "Sulla tuli on silmissä, Teuvo Tulion filmissä"  "en saa silmiä irti susta, kun sussa palaa synti musta.."  (Otteita Organ-yhtyeen kappaleesta Regina Linnanheimon silmät)