Lokakuu kuuluu kauhullekin, Part 6: Death Spa (Usa-89)

Kuntosaleilua ja kummittelua, siinäpä, siinähän yhdistelmä. (Elokuvan aka-nimi Witch Bitch viittaa tähän yliluonnollisuuspuoleen.)
Mutta yhdistelmästä tulee sotku, enkä tarkoita nyt splattersotkua, sillä sitä tässä on, välillä aika absurdiakin, vaan teoksesta tulee sotku katsoa.

Eli kuntosalilla kuntoillaan, kummitellaan ja kuollaan. Mutta ehkä jo lähtökohtaisestikin tällainen aihe; huone, huoneisto, talo, täynnä erilaisia laitteita, tekee ainakin meikäläiselle luettelon makua. Joitain muita juonilankoja, juonentynkiä tai jopa jokin iso aiheen ohittava tai siihen limittyvä juonikulku olisi tullut tarpeeseen. Käsittämätöntä kyllä ettei näinkään iso, limittyvä, ohittava ja kekseliäs juoni-idea, yliluonnollisuus-kummittelu ja siihen liittyvät ja liittymättömät absurdoinnit sitä tarvetta täyttänyt. Se paransi kyllä elokuvaa, mutta ei tarpeeksi.

Kokonaisuutena kehnohko katsomiskokemus, luettelomaisuus latistaa, rasittaa, mutta absurdointien aikaan nousee hetkeksi keskiverto kuntosalikauhisteluksi, jopa sen ylikin.

Lokakuu kuuluu kauhullekin, Part 5: Terror on tour (Usa-80)

En tiedä oliko paras idea nimittää kauhurockbändi The Clowns´iksi vuonna-80, mutta onhan siinä nimessä tietty mukana kauhuikonostiikkaa mukana. Mutta oliko sitä tosiaan mukana jo vuonna-80 kun Klovnit esittävät hurjaa kauhurockshowtaan. (Bändin nimi joka oikeasti on tehnyt tähän musiikin, niin sitä se vasta on nimellä [tai nimillä] paiskattu, The Names!) Voi olla että ei ollut paljoakaan mukana, sillä bändin keikoilla riehuu noin kymmenen ihmistä (no, he sitten riehuvatkin sydämen ja muiden sisäelinten kyllyydestä) katsomassa tätä Kiss-Klovni-suupielet-silmäluomet ylöspäin-alaspäin-maskisten hurjien poikien karnevaalia johon kuuluu mallinukkien tuhoamista (käsivarsi katsomoon), muka murhia ja yleisön uhkailua.
Mutta sitten kaduilla, kellareissa alkaa bändin poikien näköinen maskinaama murhahommiin...

Ei kummoinen. Goreton, veretön, rokiton. No, viimeistä on jonkin verran, ja suht suttuisen hyvää, mutta keikkarokkausta olisi saanut olla huomattavasti, huomattavasti enemmän. Elokuva oli rock `n roll-kauhistelujen hidasta, tylsää, kilttiä, kuivaa keskikaistaa.

Tekeleen tirehtöörinä Ilsa-ohjaaja Don Edmonds.

Lokakuu kuuluu kauhullekin, Part 4: The Hidden (Usa-87)

Menköön kuun kunniaksi tämäkin kauhuun, vaikka enimmiltään kunnon kovaa kasaritoimintaa, kasarirokkia ja weirdoscifiä.

"I want answers! I wanna know why does it take fifteen shots to take down some zoned-out stripper? I wanna know why do three law-abining citizens go crazy and start killing people? I want answers and I want them now!"
No, tässä tulee!: Los Angelesia piinaa ryöstöjen ja murhien sarjat. Nämä teot ovat tehneet yllämainitussa enkkutekstissä mainitut tyypit Teot laittaa tekemään etanamainen olio, olento joka hyppii tyypistä toiseen; miehiin (poliisiinkin), naiseen ja erääseen eläimeenkin... (Yhteistä kaikille heille, ehkä eläintä lukuunottamatta, kova kovan kasarirokin kasetilta soittaminen!)

Kyle MacLachlan aloittelee tässä `strange dude`-etsivähahmoansa. Kyle ja liekinheitin!

Pirun kova!

Lokakuu kuuluu kauhullekin Part 3: Frozen Dead (Bri-66)

Hullu tiedemies-elokuvat kaivavat hautaa ja ojaa kahdessakin genressä, scifissä ja kauhussa. Laitetaan tämä nyt kuitenkin kauhuun, koska zombit ja natsit.
500 Natsi-Saksan johtajaa on jäädytettyinä luolissa Saksassa; Ranskassa ja jopa Egyptissä. (They Saved Hitlers Brainissa oli vain yksi, yhden pää, mutta se olikin pomon pää. Tässä kokonainen lössi, joukkue. Tosin ilman nimiä.) Tiedemies- kirurgilla (vanha kovanaama Dana Andrews sopivan flegmaattisena) on itselläänkin muutama harjoituskappale. Maailmanvalloitushan se on jälleen se suunnitelma ja suunta. Tosin kovin, kovin hidasta on sen eteneminen. Voisi jopa sanoa, että olematonta. Samaa voi sanoa pääosin elokuvasta. Se on enimmäkseen huone ja keskustelu`kauhua`, mitään kovin massiivisen mullistavaa ei tapahdu. Seinillä roikkuvat löysät käsivarret joita sähköllä vähän liikutellaan on jonkinlainen idea, samoin TSHB-tyylinen irtopäävärkkikauhu. Mutta mitään mainittavan massiivista zombihyökkäystä ei elokuvassa tapahdu, ei oikeastaan yksittäisten zombejenkaan. Näytetään vain esim jatkuvaa kampaus tai lapiointiliikettä tekeviä zombeja.

Pari kylmäävämpää kohtaa. Elokuvan loppu arvattava, mutta ok:hko.

Tylsä elokuva,mutta onhan tämä omituinen. Ja omaa jonkinlaista pientä.  tylsää ja kilttiä esi-eksploitaatioainesta aiheeseen.

Lokakuu kuuluu kauhullekin, Part 2. Blood of The Virgins (Arg-67) Railakkaan, tanakan alun jälkeen murenee mysteeriksi

Tää on `taas` näitä vampirointeja, joissa auringonvalo ei, ainakaan aluksi, näytä tekevän mitään Vampyyrille. Kyseessä on tosin ilta-aurinko ja ollaan metsän suojassa, mutta kuitenkin, auringonvalo siilautuu ja leikittelee Äijän kasvoilla, mutta pigmentti ei pimene, syöpää ei synny. Ehkä on niin korkeat kertoimet aurinkorasvassa, Vampire Edition. (Hulluintahan tämä oli jossain Jess Francoilussa, jossa vampyyrittaret oikein ottivat aurinkoa aurinkolasit päissänsä.) Mutta, enivei, kyseessä on rakastavaisten kohtaaminen; Vamppis ja Tavallinen Nainen. Mutta perhe ei Äijää hyväksy, koska hän ei koskaan näyttäydy. (Ihmettelen kyllä Ukkoa, jos hän muutemkin pihoilla pyörii, eikä hän olisi voimut edes kerran perhettäkin käydä moikkaamassa, mutta ei kun ei...) No, sitten on tätä perinteistä; Perhe (ja kai joskus vähän tyttökin, mutta sitten tuli Vampyyri vastaan `Vampyyri tuli mua vastaan tuolla metsätiellä...`) on katsonut tyttärelleen mieheksi vanhan kamun ja kaverin, nuoren taiteilijanplantun. Jonka kanssa tytär menee sitten naimisiinkin, mutta Vanha Vamppis pistää häät ja hääyön hulinaksi! Mies pois päiviltä ja vaimo vampyyriksi... Vanhan Vamppiksen ilmeily on muuten vailla vertaa, mutta ei vailla verta: Kun hän lähestyy uhriaan hänellä on suu ammollaan, apposen auki, mutta ilmeensä kuvastaa lähinnä avuttomuutta, epätoivoa, haukottelua, hämmennystä, ihmettelyä, kyllästymistä, murhautumista, turhautumista, tyhmistymistä, tylsistymistä, väsymistä, säikähdystä, jopa pelkoa?! Samoin on naisvampyyrien kanssa. Pelko on verta sakeampaa?
Elokuvassa vahvasti mukana myös "nuoriso"porukka, joka joraa ja jytää ja pelleilee sekä pujottelurinteessä että monodiskossa aikana jolloin alushousut olivat isoja ja rinnat paljaita. Samaa hyvää, kovaa viihdejazzrockpätkää jatkuvalla syötöllä toistaen. Se on Groovy! Ja Draculaki heiluu hieman jossain hiton hiihtohirsihuvilassa! 1] No, eihän se aina Linna tarvitse olla... Ja leffassa Draccis esiintyy myös Valelääkärinä; Tietenkin verikoetta-näytettä heti ottamaan!

Ohjaaja Emilio Vieyeran (hörhöilynä yliarvostettu Curious Dr Humpp ja hörhöilynä aliarvostettu, kitaralla ja uruilla zombauttava The Deadly Organ) vampirointi on kovaa, komeaa ja kunnon coolia groovausta muutamilla railakkailla,, raivokkailla roskaelementeillä varustettuna. Tähän liittyen, Vampyyrin siirtymät esitetään (veren)punaisella taivaalla syntsaulvovan ja lentävän lokin `avulla`... Täällä tykättiin, vaikka railakkaan, tanakan alun jälkeen elokuva hapertuu haahuiluksi, jauhautuu jahkailuksi, laimentuu laahaukseksi, murenee mysteeriksi. 1] Suomessa varmaan vampyyri olisi tietenkin saunassa! Saunavmpyyri! Olis, tulis kerrankin kunnon verilöylyt! Verta kiukaalle!!

Lokakuu kuuluu kauhullekin, Part 1: Bloody Vampire (Mex-62)

Hevoskärrykauhua. Jälleen on porukka pukkaamassa Vampyyrin linnaan. Ja oikein perinteisesti hevoskärryillä. Wanhassa ajassa ollaan. Mutta nyt, tällä kertaa tulija onkin Itse Isäntä, Wanha Wampyyri. On kuulemma tulossa `haunted haciendalta`, jonkinlainen kesämökki kai. Tämä alun kohtaus jossa hevoset ja kärryt liukuvat hidastetusti sumuisessa, jopa savuisessa yömaisemassa on kliseinen mutta komea; Sudet ulvovat, kulkevat vaunujen vierelläkin ja kai siellä jokin graundkiipperikin metsästä kuikuilee. Mutta tämäpä ei olekaan tässä, kliseisyyteen tulee klommo, koska kärrykuski onkin nainen ja vielä luuranko!
Itse linnassa selviää sitten Hemmon nimi, hirviökuperkeikkaisesti nimeltään Frankenhausen. Lisää klommoja kliseisiin. Vähemmän kliseisesti ja klommoiseti hänellä on kyliltä aikojen saatossa kootuttuja ja kerättyjä nuoria palvelijaneitoja vampyyreina kellarissa. Ja oma vaimonsa vankina. Ja oma sisarensa kylmänä apurina.
Vastustajanaan `Countilla on Cagliostro, mies naapurista. (Lisää omituisuuksia, naapurit eivät tiedä toisistaan, siis sitä että ovat naapureita, heh..) Ja armoton Yön Taistelu alkakoon...
P.S. Cagliostrollakin on outous takatakussaan, hän on tutkimuksissaan saanut tietoonsa että vampyyria ei vaarnalla voi tappaa, vaan ainoa tapa on uuttaa happoa mustasta kukasta nimeltään Kuolleen miehen kukka, joka kasvaa vain hirttopaikan läheisyydessä..

Roskaan päin kumarretaan perinteisen pökköilyn, kökkölepakon hahmossa. Se on todella kökkö ja todella iso, kuin kotka konsanaan.. (Rotan naama ja jäniksen korvat!) Oudon jankutuksenkin ystäviä imarrellaan. Frankenhausen pitää pitkät selitykset kahvin voimista ja vaaroista tyypille joka ensi kertaa tätä uutta herkkujuomaa kokeilee. Se on huume, Vampyyrimme valistaa...

Kovaa ja komeaa goottausta, Mexigoottausta sopivalla määrällä outouksia, erikoisuuksia ja keikauksia (niitä klommoja), jotta tarina pysyy verevänä ja virkeänä, mutta kuitenkin muhevan perinteisenä.

Monipuolinen kattaus.

Sodoma ja Gomorra (Ita-Ranska-Usa-62)

Alkuteksteissä the last days of SODOM AND GOMORRAH: En ole mikään raamattutuntija, mutta luulen ettei Robert Aldrichin(!) ohjaama ja Sergio Leonen(!) kakkosohjaama Sodoma ja Gomorra käsittele tarinaa orjallisesti Kirjan mukaan, mutta on jopa oikein onnistunut spektaakkeli-väripläjäys, ainakin paljon parempi kuin odotin.. Tarinan tiedätte useimmat kuitenkin. Eli irstailevan synnin, hedonismin, rikkausahnehtimisen jne palkkana on Jumalan suuttumus.

Tosiaan toimivaa tavaraa, campiakin välillä, mutta näyttelijäjoukko on kovaa (niin kuin näissä spektaakkeleissa yleensäkin) : Stewart Granger, Stanley Baker, Anouk Aimee, Pier Angeli tunnetuimpina, mutta joukossa `piilee` useita tulevia genre-elokuvatähtiä : Enimmäkseen länkkäreissä, mutta myös muissa genreilyissä, roskailuissakin näkynyt Rik Battaglia, länkkäreissä, gialloissa pyörinyt Anthony Steffen eli Antonio De Teffe, samoin paljon myöhemmin esim gialloinut, kauhuillut Giacomo Rossi Stuart ja löytyypä sieltä monissa roskissa sliizzaillut Gabriele Tintikin.
Hyviä ovat: Granger jämäkkänä ja lopussa camppisena, aito/tekoharmaatukkaisena, (hyvä)uskoisena Lootina, Rossi-Stuart uskollisena uskonsoturina, Steffen uskollisena sotilaana, Baker parturista palanneena partapahiksena, ilkeän smoothsanaisena sellaisena sekä Aimee kylmänä kuningattarena.

Itse irstailut rajoittuvat `ajanmukaisesti` sammuneeseen, vaatetettuun yhteismakaamiseen, jalokivikylpyyn, suht siivoihin tansseihin, ja pantterin haukotteluun. Kidutuskohtauksissa on ilkeää tunnelmaa (mm sokean syleily piikkien kera), pitkissä taistelukohtauksissa massiivista, jylhää jämäkkyyttä ja lopun tuhossa aidon, uskottavan oloista kivimursketta.

Ylipitkä, mutta Asia tulee selväksi.