Lies ( USA-86) Lievästi liioiteltuna katsottava harjoitus-kuulustelu-kuvauskökköily.

Tai paremmin, kuulustelu-harjoitus-kuvaus, mutta: Penteleen, perkeleen pökkelö, pöailö `mielisairaala`kuvaus: - Mies on menossa talolle, sisällä aseroistot ovat kaapanneet perheen. Isä ja äiti ammutaan, mutta nuori nainen ei koska mies ehtii ampua ryöstäjät. Nuori nainen joutuu mielisairaalaan... Sitten siirrytään jonkun elokuvan kuvasuspaikalle, jossa karmeaperuukkisen naisen kimppuun hyökkää mies jolla on puukko kaulassaan(!) ja alkaa repimään vaatteita pois naisen päältä, nainen lopettaa kohtauksen kohtauksella; Huutaen että paljaasta pinnasta ei sovittu ja poistuu paikalta.. Hän menee lehti-ilmoituksen nähtyään elokuvanäyttelijöiden etsintätilaisuuteen, ja hänet valitaan.. Esittämään tuota naista joka suljettiin mielisairaalaan ja on nyttemmin tehnyt itsemurhan.. Harjoituksia kuvataan 1], pidetään ilmeisesti sairaalan `harjoitus-kuvaus-kuulusteluhuoneessa`. mutta sitten "rahoitus loppuu"... Koko ajan naisen perässä on valokuvaaja (eli mielisairaalanaisen veli ja hän sanoo, että sisko on hengissä) ja nainen on myös on-off-suhteessa ex(?)-mieheensä, joka seurustelee tai yksiyötäilee toisen naisen tai toisten naisten kanssa Rick-nimellä.. Tämä naista naurattaa.. Mutta katsojaa ei. Tämä ja sen "selviäminen" että "elokuva""tuottaja"nainen on sairaalan sairaanhoitaja ja hänen salaperäinen "elokuva"pomonsa on sairaalan lääkäripomo ja se että valokuvaajaveli miedosti muokkaa naisen esittämään oikeaa mielisairaalanaista sukulaisille (he eivät jostain järjettömästä syystä tiedä mielisairaalasta, `itsemurhasta`/hengissäolemisesta) on valitettavasti vaikka alkua... Sillä tästä luetellusta järjettömästä absurditeettijonosta (valeista?) huolimatta, tai nimenomaan sen takia, elokuva on valitettavan laahaava, toisteinen, turha, turta ja tylsä, mutta kyllä tämän mieluummin itsensä pienesti pakotettuna katsoo kuin tuohon mielisairaalaan joutuu... 1] naisen tietämättä

Uno Bianca (Italia-2001)

Olen kirjoittanut että gialloissa viimeinen kunnon giallovuosi olí 1975. Poliziesceissä, eli italialaisissa 60- ja varsinkin 70-luvun (`luotivuodet`) rikoselokuvissa siihen -75:teen voi laittaa vielä kaksi korkeintaan kolme hyvää italocrimevuotta... --- Genremaakari Michele Soavi teki 2001 80-luvulle sijoittuvan kaksiosaisen tv-elokuvan, tv-`sarjan`, joka ei ole aivan mahdoton, ihan hyvin katsottavaa italocrimeä. Tosin tämän olisi hyvin voinut mahduttaa yhteenkin elokuvaan, mutta kaksi elokuvaa ei tosiaan kuitenkaan ole mikään massiivinen kärsimys. Ihan hyvin ne haukkaa, vaikka peräjälkeen, jos aikaa ja kiinnostusta on.. --- Elokuvan nimi tulee salaperäisestä, naamiokasvoisesta liigasta joka tekee isoja ja pieniä ryöstöjä aina valkoisella Fiat Unolla.. Näyttelijätyö on kaikin puolin hyvää, ei mitään tv-"teatteri"(maista) jäykistelyä siinä.

Klovnijengi signaloi ja Pääpelle Kingaloi...

...Ja Maailma nauraa... Miljoonien facepalmien läpi...

The Iguana with the Tongue of Fire (Italia-71) Verinen Agatha Christie (tapahtuu Dublinissa, Irkuissa ) hapoissa-giallo (Happo ja Veitsi-murhaaja jyllää) hyvitettynä, jyvitettynä komealla kuvauksella ja kökköilyllä.

`Irkkugiallo` Ristiriitaisia arvioita (ehkä enemmän negatiivisia) saanut giallo on minusta mainio. Eli mainio hybridi kökkögialloa (etunenässä kökköilystä taulun/nukennaaman armottoman kökkö hapotus ja nukenkaulan kautta kurkun erittäin epäuskottavan loriseva verilotraus happo ja veitsimurhaajan toimesta, ja vielä, murha tapahtuu pimeässä, mutta itse happo ja veitsiakti on täysvalaistu ) ja ns kovaa gialloa. Jota on jyvitetty, hyvitetty paikoin komealla kuvauksella (jopa ilmakuvauksilla), eli halvan ja `kalliin` ihan onnistunut hybridi, synteesi.. Ja on tietenkin myös jyvitetty, hyvitetty hyvin (lie liian) monimutkaisella, monihenkilöllisellä juonella, mutta niin, että jännitys kuitenkin säilyy.. Ainakin meikäläisellä. --- --- --- P.S. Ja sitä paitsi, rakastan elokuvia joissa on hämmentävän hämäriä kohtauksia, eli jotka ovat `tungetun täynnä` mihinkään millään lailla liittymättömiä asioita: Tässä pääjuttuna ovat päissä, pöydillä, kaapin lokeroissa, auton penkeillä möllöttävät aurinkolasit, joihin zoomataan voimakkaan musiikkinoston säestyksellä useita, useita kertoja (ja kuten arvata saattaa, niillä ei minkään valtakunnan merkitystä), murhatun sormukseen zoomaillaan pariinkin kertaan (ei minkään maailman merkitystä), zoomataan soistuneella rantaviivalla vaikeasti taapertavaan (tie on vieressä) koululaislapsilaumaan (ja kuten tietää saattaa, ei minkään maailmankaikkeuden merkitystä...)... Ja alkutekstien aikana pitkin poikin Dublinia kameran linssiin tarttuva kaahaava moottoripyöräilijä on ilmeisesti pelkkä sunntaipyöräilijä, ei elokuvan kaartia, niin tämä kökkösekoitusten määrä on jo niin valtava että se on tarkoituksellista.. J Mutta näyttelijäkaarti on genre kautta giallokovaa (Luigi Pistilli, Dagmar Lassander, Anton Diffring, Valentina Cortese, Werner Pochat), ohjaaja Riccardo Freda (haukkui myöhemmin perinteisesti elokuvan) ja murhaaja varsin mitätön, vähäinen, älytön ratkaisu, ja kun, P.S.2, vielä selviää sekin, että elokuvaan perustuva "romaani", eli "Richard Mannin" "A Room without The Door" on tekijöiden keksintöä, niin monimaukas kautta karvas, crime kautta giallokakku on valmis nautittavaksi... Tai on nautittu jo.. "Mummo, Äiti, miten olet onnistunut taas hukkaamaan silmälasisi?!" "Kuten tiedätte, minulla on erittäin huono näkö, miten luulette minun silloin löytävän lasejani!?" Tollot..

Yhden kikan kinoa? - Aaveiden, haamujen, kummitusten kamerakulmasta...

Aave-kamera-ajoa... Kovasti on elokuvamaailmalla uniikoitu Steven Soderbergin elokuvaa Presence, joka on kerrottu kuvattu kummitusten näkökulmasta. Ei tässä mielestäni nyt kovin ûber-yliuniikkia meininkiä ole, mutta mukana on varmaankin ihan aave-haamu-kummitus-jännitys-kauhu-pelkotuntumaa, mutta vaikuttaa kyllä vähän yhden kissan kikalta.. Mutta ei kutenkaan kakalta.

Working Man.

Työmiehen maanantai. Jason Stathamin "ammatti-sarjaan", "ammatti-kostaja-sarjaan" on nyt lisätty raksamies. Saa nähdä miten Working Man wörkkii? Luultavasti tämäkin on sitä, tätä lekalla lyövää ja rautakangen jäykkää kostobulkkia. Saa nähdä mikä ammatti(kunta) on ensi kerralla "sarjassa" "edustettuna"," kostamassa..

Zwei Genie oder Zwei Windhunde aka Two Greyhounds (Saksa-34)

Kaksi lähes rahatonta, röyhkeää tolloa tulee työhaastatteluun, ja luulevat toisiaan paikan pomoksi. Varakkaan ja vauhdikkaan lounashetken ja varsinkin sen jälkeen tollot puhuvat itsensä kaikkien kuullen kaikki puolelleen voittaen pelkillä puheillaan pörssikurssit ylös, kun saapuvat erään konkurssifirman "viimeiseen kokoukseen" hurjine juttuineen ja esittelevät itsensä, toisensa erään tuplanimifirman nimimiehiksi.. Ja firma on pelastettu ja varsinkin miehet myös.. Eli rahaa virtaa laukkukaupalla tyhjätaskuille, tyhjäntoimittajille.. Siinä se.. Paljon parempi komedia Douglas Sirkiltä kuin äskettäin arvioitu April, April.. Tämä rahakomedia on varmaan antanut eskapismia, naurua ja lohtua lama-Saksaan. Ja ehkä myös kateutta. Sekä ehkä myös kauhua, tuskaa tulevaisuudesta.